Mielenilmaus toi Erdoğan-nuken kahlittuna sotaoikeuden eteen. Erdoğanille luettiin syytteet kansanmurhasta, sotarikoksista ja terrorismista, ja kritisoitiin Suomen yhteisymmärryskuvioita Erdoğanin fasistisen hallinnon kanssa. Asetarvikekaupan avaaminen ja ihmisluovutusten jatkaminen rikkoo kansainvälisiä sopimuksia ja lakeja, joihin Suomi on sitoutunut.
Turkki on Nato-hakemusprosessin myötä päässyt määrittelemään poliittista diskurssia erityisesti suhteessa kurdien ihmisoikeuksiin ja poliittisiin vapauksiin. Huomio pitää kääntää sinne, missä on todelliset terroristit: Turkin hallinnot ovat vuodesta 1923 vainonneet ja tappaneet kurdeja niin maan sisä- kuin ulkopuolellakin.
Esimerkiksi 1982 – 1995 Turkissa tapettiin 15 000 ihmistä, joista suurin osa kurdisiviilejä. YK:n mukaan vuoden 2019 suurhyökkäyksessä Pohjois-Syyrian kurdialueille Erdoğanin johtama Turkki ajoi 180 000 ihmistä pysyvästi pois kodeistaan ja kotiseudultaan. Tälläkin hetkellä lähes päivittäisissä Turkin drone-, ilma- ja tykistöiskuissa kuolee ihmisiä Turkin rajojen ulkopuolella. Turkki on myös sanonut valmistelevansa uutta suurhyökkäystä Syyrian kurdialueille.
Etnisen ja poliittisen vainon jäävuoren huippuna on 23 vuotta Turkissa vankilassa istunut Kurdistanin työväenpuolue P*K:n perustaja Abdullah Öcalan, jonka välitöntä vapauttamista mielenosoitus vaati. Öcalan on avainhenkilö Lähi-idän demokratisoitumisprosessissa, ja hänen innoittamanaan Pohjois-Syyrian kurdialueilla Rojavassa on vuodesta 2014 rakennettu suoraan demokratiaan, ekologiaan ja naisten oikeuksiin perustuvaa yhteiskuntaa, jota Turkki pyrkii tälläkin hetkellä väkivalloin tukahduttamaan.
Mielenosoitus vaati myös, että Erdoğanin valheisiin perustuvaa retoriikkaa on avoimesti vastustettava niin maamme hallinnon, median kuin kansalaistenkin taholta. Erdoğanin hallinnon sotarikokset ja kansanmurha on tuomittava ja sen jatkuminen on estettävä ja demokraattinen prosessi rauhaan sekä kurdien itsemääräämisoikeuteen aloitettava.
Mielenosoitus rohkaisi ihmisiä puolustamaan demokratiaa. Emme saa myydä ihmisoikeuksia Turkin painostuksesta.
{:}{:en}The demonstration brought the Erdoğan dummy in chains before a court of law. Erdoğan was charged with genocide, war crimes and terrorism. The demonstrators also criticised Finland’s collaboration with Erdoğan’s fascist regime. The reopening of the arms trade and the continuation of
extraditions violate international treaties and laws to which Finland is committed.
Finland’s and Sweden’s NATO application process has allowed Turkey to define political discourse, especially in relation to human rights and political freedoms for the Kurds. Attention must be turned to where the real terrorists are: since 1923, the Turkish regime has persecuted and killed Kurds both inside and outside the country.
Between 1982 and 1995, 15,000 people were killed in Turkey, most of them Kurdish civilians. According to the UN, in the 2019 major offensive in the Kurdish areas of northern Syria, Erdoğan’s Turkey permanently displaced 180,000 people from their homes and homelands. Even today, almost daily Turkish drone, air and artillery strikes kill people outside Turkey’s borders. Turkey has also announced it is preparing a new major offensive in the Kurdish areas of Syria.
At the top of the iceberg of ethnic and political persecution is the case of Abdullah Öcalan, the founder of the Kurdistan Workers’ Party P*K, who has been in prison in Turkey for 23 years, and whose immediate release was demanded by the demonstration. Öcalan is a key figure in the democratisation process in the Middle East, and has inspired the construction of a society based directly on democracy, ecology and women’s rights in the Kurdish areas of Rojava in northern Syria, which Turkey is still trying to suppress by force.
The demonstration also called for Erdoğan’s rhetoric, based on lies, to be openly challenged by the Finnish administration, the media and civil society alike. The war crimes and genocide of the Erdoğan regime must be condemned and prevented from continuing, and a democratic process for peace and Kurdish self-determination must begin.
The demonstration encouraged people to stand up for democracy. We must not sell out human rights under Turkish pressure.
{:}