Viihdyttämistä
Otettu Punamusta Liekki #11/helmikuu 2025:stä
Otettu Punamusta Liekki #11/helmikuu 2025:stä
Maanantaina 20. tammikuuta Kurdien demokraattisen yhteisökeskuksen (NCDK) edustaja vieraili Tanssivassa Emmassa Oulussa.
Tilaisuudessa kuultiin lyhyt taustoitus kurdien historiasta, kurdien vapaustaistelun ideologisista taustoista sekä ajankohtaista tietoa fasistisen Turkin jatkuvista hyökkäyksistä Pohjois-Syyrian autonomiselle alueelle (AANES). Continue Reading
Oulu ilman natseja -tapahtuma järjestettiin jo tuttuun tapaan itsenäisyyspäivänä 6.12.2024. Kuluneen vuoden aikana väkivaltainen ja rasistinen äärioikeisto osoitti vaarallisuutensa erityisesti Oulussa, ja tapahtumassa haluttiin muistuttaa yhteisestä antifasistisesta rintamasta. Continue Reading
Huomasin hiljattain, että en yleensä uskalla olla avoimesti eri mieltä tai kyseenalaistaa muiden ajatuksia yhteisössämme, vaikka tiedän meidän vaalivan moninaisuutta ja rohkeaa keskustelukulttuuria. Ajattelin aluksi, että vastaavan yleisen itsesensuurin takana on konfliktin pelko ja haluttomuus aiheuttaa tovereille epämukavuutta. Pian kuitenkin huomasin, että en oikeastaan ole huolissani muiden ärsyttämisestä vaan siitä, että tulen kysyneeksi tai sanoneeksi jotain “tyhmää”. Välttelemme oman tietämättömyytemme ja epätäydellisyytemme paljastamista varsinkin yhteisöissä, joissa haluamme tulla hyväksytyiksi ja kuulua joukkoon. Älykkyyteen kohdistuvaksi tulkittu vähättely on erityisen satuttavaa siksi, että kyse on pysyvänä henkilökohtaisena heikkoutena pidetystä ominaisuudesta. Itsesensuurissa onkin siis kenties kyse enemmän oman egon kuin toisten mukavuuden suojelusta. Continue Reading
Yli 70% suomalaisista ei ole käynyt taidemuseossa viimeisen vuoden aikana. Museot ovat elitistisiä paikkoja, joihin harva hakeutuu. Maja pyrkii muuttamaan tätä. Continue Reading
Mitä on avotyö? Avotyö on ennen kaikkea työtä. Siinä työn tekijä kuluttaa aikaa ja energiaa muiden hyväksi, ihan kuten missä tahansa työpaikassa. Mutta avotyön tekijää ei lasketa työntekijäksi – hän ei kartuta eläkettä, ei voi kuulua ammattiyhdistykseen, ei nauti työterveydenhuollosta tai sairaslomista, ei kerrytä lomaa, ei saa työsopimusta, eikä saa edes palkkaa. Continue Reading
On täyttymässä kaksi keskeistä ehtoa fasismin todelliselle nousulle: konservatiivien valmius yhteistyöhön äärioikeiston kanssa ja pääomapiirien tuki. Continue Reading
Kun eduskuntatalon pylväät maalattiin punaiseksi, Suomen media räjähti. Kuumana käynyt keskustelu keskittyi lähinnä demokratian symboleiden häpäisemiseen ja aktivismin kriminalisointiin. Hyvin vähälle huomiolle jäi kuitenkin liike aktion takana – siis ei kaikkien suomalaisten rakastama Elokapina, vaan ruotsalainen Återställ våtmarker (“Ennallistakaa suot”), jonka jäseniä suurin osa aktion toteuttajista oli. Punamusta Liekki tapasi kolme ÅV:n aktivistia kuullakseen laajemmin liikkeen strategiasta, toimintatavoista ja tavoitteista. Continue Reading
Oulun rasisminvastainen ohjelmaluonnos vaikuttaa monin paikoin onnistuneelta. Johdannosta löytyy kuitenkin kiusallinen kohta, joka auttaa hahmottamaan isoja ongelmia ohjelman taustalla. Continue Reading
Oulun kaupungin rasisminvastaisen ohjelman julkaisemista on ehditty odotella. Hallintojohtaja Ari Heikkinen kertoo ohjelman tulevan kaupunginhallituksen päätettäväksi lähipäivinä. Korkeakouluille ja järjestöille antirasismikoulutuksia tekevä Maija K. Baijukya näkee ohjelmassa sekä hyvää että huonoa. Continue Reading
Otettu Punamusta Liekki #11/helmikuu 2025:stä Tekijä: Väinö Kallio
Otettu Punamusta Liekki #11/helmikuu 2025:stä Halla-aho kertoi pelkäävänsä, että kolmas maailmansota on alkanut. Kaiketi Halla-aho tarkoittaa suurvaltojen välisiä krähinöitä. Me voimme kuitenkin valistaa häntä kertomalla, että kolmas maailmansota on jo pitkään ollut käynnissä. Siinä vain vastakkain eivät ole kukkulan kuningasta… Continue Reading
Jo kylmän sodan aikana piti olla aika naiivi uskoakseen, että Venäjän (jota Neuvostoliitoksi silloin kutsuttiin) tavoitteena olisi edistää proletariaatin asiaa tai Yhdysvaltojen agendana olisi edistää demokratiaa ja vapautta. Continue Reading
Julkaistu 1.2.2025 Sisältö:
Otettu Punamusta Liekki #10/joulukuu 2024:stä