Teorianurkka – Punamusta Liekki #26/marraskuu 2026
Punamustan Liekin Teorianurkassa käsitellään vallankumoukselliselle teorialle keskeisiä käsitteitä radikaalivasemmiston erilaisten ideologisten perinteiden näkökulmista.
Helmikuussa 2026 julkaistussa yhteiskunnan perustaa ja päällysrakennetta käsittelevässä teorianurkassa asian ytimeen päästiin käsittelemällä ensin erittäin kiteytetysti dialektista ja historiallista materialismia. Mainittua tuli myös se, että kyseinen aihe itsessään on kevyesti tarpeeksi laaja omalle nurkalleen. Tässä se nyt on, ja tämäkin vasta pintaraapaisu!
Dialektinen materialismi on ennen kaikkea filosofinen tutkimusmetodi, jota soveltamalla marxilaiset tarkastelevat, analysoivat ja pyrkivät ymmärtämään maailmaa. Se ei ole dogma, eikä sen tarkoitus ole esittää väistämätöntä ennustusta tulevaisuudesta, vaan tutkia luontoa ja sen sisältämiä objektiivisia ilmiöitä ja niiden sisäisistä ristiriidoista kumpuavassa jatkuvassa muutoksessa ja liikkeessä.
Dialektisen materialismin kehitys
Dialektista metodia muistuttavaa ajattelua on harjoitettu historian saatossa ympäri maailmaa, ja sitä muistuttavia piirteitä voi löytää esimerkiksi buddhalaisesta ja taolaisesta maailmankatsomuksesta.
Dialektinen materialismi kuitenkin juontaa juurensa antiikin Kreikkaan, länsimaisen filosofian ja luonnontieteen alkuajoille. Herakleitoksen dialektiikka, Demokritoksen materialismi ja Paltonin objektiivinen idealismi vaikuttivat toisiinsa ja sittemmin inspiroivat 1400- ja 1500-lukujen yhteiskunnallisen murroksen ajan ajattelijoita ja tieteilijöitä, jotka puolestaan rakensivat pohjan Descartesin, Spinozan ja lopulta Kantin ja Hegelin ajattelulle. Nämä filosofit ajatuksineen eivät syntyneet tyhjästä, vaan olivat riippuvaisia historiallisesta ja materiaalisesta kontekstista, joista he saivat alkunsa. He rakensivat toistensa päälle, kritisoiden edeltäjiään ja kehittäen uutta, ottaen vaikutteita ympäröivästä maailmasta ja vaikuttaen siihen itse. Näin myös dialektisen ajattelun kehityksen voi ymmärtää dialektisena prosessina.
Hegelin dialektinen metodi on Marxin ja Engelsin dialektisen materialismin kenties tärkein esiaste. Hegel näki koko luonnon, historiallisen ja hengellisen maailman jatkuvasti liikkuvana ja kehittyvänä prosessina, ja vastakkaisten voimien taistelun ihmisen ajattelussa tämän prosessin moottorina. Ihmiset ovat ajatustensa kautta jatkuvassa vuorovaikutuksessa ympäröivän maailman kanssa. He ratkaisevat ongelmia toteuttamalla ajatteluaan konkreettisesti maailmassa. Tämä ajattelun toteuttaminen maailmassa kattaa kaiken talon rakentamisesta kokonaisten yhteiskuntajärjestelmien rakentamiseen.
Hegelille keskeinen kysymys oli luonnollisesti selvittää, mistä nämä muutosta tuottavat ajatukset saavat alkunsa. Hän päätteli ihmisajattelun ja tietoisuuden kumpuavan materiaaliselle todellisuudelle ulkoisesta “puhtaasta järjestä” tai niin sanotusta maailmanhengestä. Hegelille aineellinen maailma oli toissijainen ja henki ensisijainen. Aineellinen liike oli hengen realisoitumista materiaaliseen maailmaan.
Marx taittoi materialistina Hegelin dialektiikan itsensä päälle. Dialektisen materialismin mukaan ajatukset eivät ole jatkuvan muutoksen prosessin ulkopuolella. Ne eivät tule maailmanhengeltä tai jumalalta ihmisten kautta maailmaan, vaan maailmasta ihmisiin. Marxin sanoin ihmiset tekevät itse historiaansa, mutta he eivät tee sitä mielensä mukaan, he eivät tee sitä omavalintaisissa, vaan välittömästi olemassaolevissa, annetuissa ja perinnöksi jääneissä olosuhteissa. Kaikkien edesmenneiden sukupolvien perinteet painavat painajaisten lailla elävien aivoja. Dialektinen materialismi ei mekanistisen materialismin tavoin kuitenkaan vähättele ihmisten ideoita tai kykyä muuttaa maailmaa, vaan näkee ne osana laajempaa kokonaisuutta. Se ei näe kehitystä deterministisesti eli syy-seuraussuhteiden mukaan ennalta (ilman sattuman mahdollisuutta) määrättynä, vaan riippuvaisena liikkuvista osistaan, mukaan lukien ihmismielestä ja sen liikkeelle panemasta muutoksesta.
Dialektisen materialismin materialistinen puoli näkee kaiken lähtevän liikkeelle materiasta. Se näkee liikkeen syntyvän itse aineesta kemiallisten reaktioiden, fysiikan ja elävän luonnon muodossa. Se näkee ihmiskunnan osana tämän elävän luonnon kehitystä ja ihmisten tajunnan ja aistimukset objektiivisen maailman subjektiivisina kuvina.
Vastakohdat
Dialektiikka tutkii ennen kaikkea vastakohtia ja sitä, miten niiden välinen kamppailu ja ristiriitojen ratkeaminen johtaa liikkeeseen. Liike tai muutos ei synny koskaan tyhjästä, vaan näiden vastakkaisten tendenssien vaikutuksesta toisiinsa. Tämä tarkoittaa sitä, että jokainen asia ja ilmiö on vastakohtien summa. Ilman vastakohtia maailmankaikkeus, liike ja niin myös aika lakkaisi olemasta. Niinpä vastakohdat ovat universaaleja. Niitä löytyy kaikkialta ja ne ovat yhteydessä toisiinsa. Konkreettisia esimerkkejä vastakohdista ovat liike ja inertia, elämä ja kuolema, perusta ja päällysrakenne sekä omistava ja työtätekevä luokka. Vastakohdat eivät dialektiikan kontekstissa tarkoita välttämättä, että tarkasteltavat ilmiöt, voimat tai asiat ovat täysin päinvastaisia, vaan että ne ovat ristiriitaisessa suhteessa toisiinsa nähden eli ne toisin sanoen vastustavat toisiaan.
Nämä jokaisen kokonaisuuden sisältämät ristiriitaiset tendenssit ovat jatkuvassa kamppailussa toistensa kanssa ja ratketessaan synnyttävät uusia vastakkaisuuksien muotoja. Elämä on ristiriita, joka ratkeaa lopulta kuolemaan. Eläimen soluilla on taipumus vanheta, kuihtua ja kuolla, mutta samalla eläin pitää itseään elossa syömällä, juomalla ja pysymällä lämpimänä. Lisäksi se kykenee lisääntymällä tuottamaan uutta elämää, joka sekin lisääntyy, kuolee ja niin edelleen. Prosessin aikana ympäröivä maailma vaikuttaa lajiin ja laji kehittyy ja vaikuttaa ympäröivään maailmaan. Muutos ei tapahdu vähenemisen tai kasvun, vaan kehityksen myötä. Energia ei katoa, vaan muuttaa muotoaan.
Dialektiikka on näiden keskenään ristiriitaisten, toisensa poissulkevien vastakkaisten tendenssien löytämistä kaikissa luonnonilmiöissä ja prosesseissa.
Dialektiikan lait
Kirjassaan Luonnon Dialektiikka Friedrich Engels pyrkii kehittämään dialektista materialismia luonnontieteen metodina ja erittelee sen kolmeen eri “dialektiikan lakiin”. Nämä ovat laki määrän muuttumisesta laaduksi, laki vastakohtien toistensa läpäisemisestä (tai vastakohtien ykseydestä ja kamppailusta) sekä laki kieltämisen kieltämisestä eli negaation negaatiosta. Lait voivat auttaa ymmärtämään ja soveltamaan dialektista materialismia käytännössä, joten käymme ne kiteytettynä läpi.
Määrä muuttuu laaduksi
Määrän muuttuminen laaduksi viittaa vähittäisten määrällisten muutosten taipumukseen johtaa laadullisiin harppauksiin asioiden olemuksessa. Yleinen esimerkki tästä on veden kiehuminen. Aluksi veden lämpötila nousee pikkuhiljaa määrällisesti korkeammaksi, kunnes vastaan tulee käännekohta, jonka yli mentäessä vesi kiehuu ja kokee laadullisen muutoksen höyryksi. Ajankohtainen esimerkki on ilmaston lämpeneminen. Pitkäaikaiset määrälliset muutokset ilmaston keskilämpötilassa johtavat keikahduspisteisiin, joiden myötä maapallo kokee laadullisia muutoksia esimerkiksi napajäätiköiden sulamisen tai aavikoitumisen muodossa. Yhteiskunnallinen esimerkki on epäkohtien ja luokkaristiriitojen kasautuminen, kunnes laadullinen muutos realisoituu vallankumouksena.
Vastakohtien ykseys ja kamppailu
Aiemmin mainittiin, miten vastakohdat ovat universaaleja ja miten ne kamppailun kautta saavat aikaan muutosta. Vastakohtien ykseys viittaa siihen, miten asioiden sisäiset vastakohdat määrittelevät toisiaan ja ovat riippuvaisia toisistaan. Elämää ei ole ilman kuolemaa eikä kuolemaa ilman elämää, porvaristoa ei ole ilman proletariaattia eikä proletariaattia ilman porvaristoa, ei palkkatyötä ilman pääomaa tai pääomaa ilman palkkatyötä, vuokralaista ilman vuokranantajaa jne. Nämä vastakohdat ovat osa yhtä laajempaa ristiriitaa, jonka ratkeaminen tapahtuu kamppailun kautta. Pääoma ei ole erillinen palkkatyöstä, vaan ne yhdessä ovat kapitalismin sisäisiä toisilleen antagonistisia vastakohtia.
Vastakohtien ykseys on ehdollista ja väliaikaista, kun taas toistensa poissulkevien vastakohtien kamppailu on absoluuttista. Kaikilla prosesseilla on alku ja loppu. Muuttumattomuus on suhteellista, kun taas muuttuvuus, joka ilmenee prosessin muuttumisena toiseksi, on absoluuttista. Jokaiselle ilmiölle on muutoksessa ominaista suhteellisen levon tila ja ehdottoman muutoksen tila. Nämä tilat aiheutuvat ilmiön sisäisten vastakohtien ristiriidasta. Suhteellisen levon tilassa vastakohdat ovat tasapainossa ja ilmiössä tapahtuu vain määrällisiä muutoksia. Palkkatyö ja pääoma ovat ristiriidassa keskenään, mutta ristiriita aiheuttaa esimerkiksi sovittelun tai pääoman kiristyneemmän otteen vuoksi hetkellisen tasapainon, jonka aikana ristiriidat voivat pikkuhiljaa kasvaa. Kun ilmiö saavuttaa ehdottoman muutoksen tilan, levon tilassa kerääntynyt määrällinen muutos ylittää rajan, jonka jälkeen tapahtuu ykseyden jakautuminen ja laadullinen muutos. Työväki saa tarpeekseen ja kumoaa pääoman.
Kamppailun tuloksena prosessi muuttuu vastakohdakseen. Syy muuttuu seuraukseksi, joka lopulta muuttuu syyksi seuraavalle seuraukselle. Tästä päästään kätevästi viimeiseen lakiin, eli kieltämisen kieltämiseen.
Kieltämisen kieltäminen
Kieltämisen kieltämisen (eng. negation of the negation) voisi kääntää myös kumouksen kumoamiseksi tai mitätöinnin mitätöimiseksi. Edellä mainitun ykseyden jakautumisen ja laadullisen muutoksen myötä prosessi muuttuu vastakohdakseen, mutta silti ylemmälle kehitysasteelle, sillä se pitää sisällään edellisen muotonsa kontekstin. Maahan tippunut siemen siirtyy itäessään seuraavalle olemisen tasolle, mutta vanhan siemenen kuoret ovat vielä juurissa. Kasvaessaan kasvi kukkii ja tuottaa uusia siemeniä, jotka eivät kuitenkaan ole ensimmäinen siemen, vaan jotain aivan uutta. Samalla tavalla ihmiskunnan siirtyminen luokkayhteiskuntaan oli sitä edeltävän primitiivisen kommunismin negaatio, ja luokkayhteiskunnan laadullinen muutos sosialismiin luokkayhteiskunnan negaatio. Sosialismi ei kuitenkaan ole sama asia kuin primitiivinen kommunismi, sillä se pitää sisällään piirteitä edellisestä negaatiosta.
Nämä lait ja koko dialektinen materialismi auttavat ymmärtämään ympäröivää maailmaa ja sen kehitystä uudesta näkökulmasta. Dialektinen materialismi ei kuitenkaan ole kristallipallo, vaan pikemminkin suurennuslasi. Se on myös toimintakehote, sillä yksi parhaista tavoista tutkia muutosta on aiheuttaa sitä itse.
Lukemista:
- Marx: Saksalainen ideologia (1846, 1932)
- Engels: Anti-Dühring (1877), Luonnon dialektiikka (1886, 1925), Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi (1880)
- Lenin: Materialismi ja empiriokritisismi (1908)
- Mao: Vastakohdasta (1937), Käytännöstä (1937)
- Tuure Lehén: Työväenluokan maailmankatsomus (1950), Materialisteja ja idealisteja (1964)
- Stalin: Dialektisesta ja historiallisesta materialismista (1940)
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!