Otettu Punamusta Liekki #2:sta
Kirjoittaja Árpád Kovács
Lavalle astelee keimaileva nainen, joka kantaa kädessään Petteri Orpoa esittävää nukkea. Billy Elliot -musikaalista tuttu kappale “Merry Christmas Maggie Thatcher” alkaa soida. Sanat soljuvat kuitenkin suomeksi, ja 80-luvun brittipolitiikan sijaan kritisoidaan Suomen hallitusta. Burleski-esitys radikaalikahvila Tanssivan Emman pikkujouluissa alkaa.
Esityksen jälkeen taiteilijanimellä Kapteeni Josie Vex esiintyvä artisti istahtaa esiintymislavan reunalle. Hän kertoo esiintymisinnostuksensa juontavan juurensa teini-iästä. 14-vuotiaana koulun Talent showssa hän esitti laulun eräästä musikaalista, ja ”se kolahti”. Täysi-ikäiseksi tultuaan hän aloitti burleskiharrastuksen. Se oli luonteva valinta, sillä musiikki ja teatteri olivat aina lähellä sydäntä, kuten myös ”rohkea ja ronski” esiintyminen.
Josie Vex kohtasi kuitenkin burleskipiireissä syrjiviä asenteita hänen lievän motoriikkaan liittyvän vammansa takia. Ovet näyttivät sulkeutuvan, ja taiteilija koki itsensä sivuutetuksi – niinpä hän ryhtyi kantaa ottavaksi paraleskin uranuurtajaksi. Koko termi on hänen itsensä kehittämä. ”Vähän niin kuin paraurheilu”, taiteilija huomauttaa, ”jossa para viittaa rinnakkaiseen, paralleeliin.”
Kun Kapteeni Josie Vex astuu lavalle, hän ottaa kantaa. Kutsumalla taidettaan paraleskiksi hän haluaa vastustaa asennetta, joka kieltää vammaisilta oikeuden esiintyä seksikkäinä tai tanssia ja liikkua viettelevästi. Paraleski on reaktio vammaisten deseksualisointia vastaan.
Toiseksi jokaisella Josie Vexin esityksellä on yhteiskunnallinen sanoma. Tänään hänen parodiansa kohde oli helposti tunnistettava. Vaikka viesti ei aina olekaan näin ilmeinen, esityksessä on aina sellainen.
Josie Vex haluaa tehdä selväksi, että burleskia voi tehdä myös ilman sen kummempaa sanomaa, eikä siinä ole mitään väärää. Se ei vain yksinkertaisesti ole hänen tapansa.