Haastattelu – Punamusta Liekki #24/kesäkuu 2026
Kirjoittaja: Sini H.
Punamusta Liekki haastatteli vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen Suviseuroissa toimivaa Tarratoimikunnan aktiivia. Tarratoimikunta pyrkii nostamaan esiin herätysliikkeen sisäisiä ihmisoikeuskysymyksiä seksuaalisuuteen, sukupuoleen ja seksuaalioikeuksiin liittyen jakamalla Suviseurakentällä aiheeseen liittyviä tarroja. Erikoislääkäri, psykoterapeutti ja teologian tohtori Peppi Sievers kommentoi jutun lopussa uskonnollisen kontrollin vaikutusta yksilön hyvinvointiin.
Tarratoimikunnan aktiivi esiintyy haastattelussa nimellä Miikku.
Mikä on Tarratoimikunta?
Tarratoimikunta sai nykyisen muotonsa viime vuonna 2025. Pienimuotoista tarratoimikuntaa Suviseuroissa on ollut aikaisemminkin, mutta isossa mittakaavassa toiminta on keskittynyt viime vuoden suviseuroihin. Tarratoimikunnan tehtävä on teettää ja jakaa Suviseuroissa esimerkiksi seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksista sekä lisääntymis- ja seksuaalioikeuksista muistuttavia tarroja. Montaa meitä (tarratoimikuntalaista) motivoi toimintaan omat kokemukset vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä. Organisoijia on ydinporukka, mutta mukana on tosi suuri joukko ihmisiä. Viime vuonna meillä oli noin 300 jakajaa ja saatiin 20 000 tarraa Suviseurakentälle jaettua. Tarratoimikunnan ympärille on muodostunut iso yhteisö.
Selittäisitkö vielä, mikä Suviseurat on, ja miksi Tarratoimikunta ajaa juuri näitä aiheita?
Suviseurat on vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen jokakesäinen kokoontuminen ja Pohjoismaiden suurin hengellinen tapahtuma. Nämä aiheet valikoituivat siksi, että ne tarvitsevat huomiota lestadiolaisessa yhteisössä. Käytännössä liikkeen virallinen opetus on hyvin rajoittavaa esimerkiksi seksuaalisuuden suhteen, eli esimerkiksi opetetaan, että homous on synti. Myös ehkäisyn käyttämistä pidetään syntinä, ja transihmisiä ei liikkeen kielessä tai puheessa ole ollenkaan olemassa.
Miten päädyit itse mukaan Tarratoimikuntaan?
Laitoin Tarratoimikunnalle Instagram-viestiä alkukeväästä 2025 ja kerroin haluavani osallistua tarrojen levittämiseen. Minut lisättiin WhatsApp-ryhmään, ja siellä ryhmässä nousi idea omasta leiripaikasta Suviseuroissa. Koska minulla on aiemmin kokemusta esimerkiksi Palestiina- ja ympäristöaktivismista, niin ajattelin että osaan tällaisen organisointihomman ja päädyin organisoimaan leiripaikkaa. Ajauduin siis tähän mukaan ikään kuin huomaamatta, vaikka alun perin tarkoitus oli vain käväistä Suviseuroissa.
Tarratoimikunta oli viime vuonna paljon otsikoissa muun muassa aktivistien suviseuroissa kohtaaman häirinnän vuoksi. Millä mielellä olette Tarratoimikunnassa valmistautuneet ensi kesän Suviseuroihin?
No, vaikka häirintä oli tietysti ihan järkyttävää, niin se saattoi mahdollisesti avata monen liikkeeseen kuuluvan silmiä sille, että liikkeen toiseuttavalla suhtautumisella seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä kohtaan on oikeasti konkreettisia vaikutuksia. Toiseuttavan suhtautumisen aiheuttama empatiavaje, epäinhimillistäminen ja häirintä on vain se hengellisen väkivallan pyramidin huippu. Tänä vuonna tietysti jännittää, miten asiat menevät, mutta olemme tänä vuonna varautuneet henkisesti paremmin. Se, mitä me voimme tehdä, on rakentaa ja ylläpitää meidän omaa resilienssiä tämän häirinnän suhteen. Meidän oma rooli korostuu, kun Suviseuraorganisaatioon ei voinut viime vuonna luottaa tämän häirinnän torjumisessa.
Millainen vaikutus Tarratoimikunnalla on ollut vanhoillislestadiolaiseen yhteisöön?
Sitä on vielä tavallaan vaikea sanoa tässä vaiheessa. Paljon vastustusta ollaan saatu, mutta se puoli mikä somessa tai lehtijutuissakaan ei oikeastaan näy on se positiivinen vastaanotto mikä ollaan saatu liikkeen sisällä olevilta ihmisiltä. Meidän Instagram-yksityisviestit on täynnä ihmisiä, jotka kiittävät siitä että ollaan nostettu näitä aiheita esiin. Yhteisössä on mahdollisesti ollut paljon sellaista yksinäisyyttä ja kärsimystä näiden aiheiden ympärillä ja se on vihdoin tullut kuulluksi. Ylipäänsä liikkeen hierarkkinen rakenne, missä SRK:n (Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys) johto käytännössä sanelee mikä liikkeen virallinen linja on, hiljentää voimakkaasti moninaisia ääniä ja mielipiteitä yhteisössä. Mutta siinä mielessä on vaikea sanoa, että en ole itse ollut mukana yhteisössä pitkään aikaan.
Radikaalivasemmistolainen liike on Suomessa melko sekulaari, ja uskonnollisten liikkeiden sisäiset kysymykset jäävät usein vähemmälle keskustelulle. Mitä mieltä olet tästä ilmiöstä? Koetko, että radikaalivasemmistolainen liike voi edistää Tarratoimikunnan ajamia asioita ja mitä toivoisit radikaalivasemmistolaiselta liikkeeltä näihin teemoihin liittyen?
On ihan totta, että vasemmisto on Suomessa sekulaaria. Kapitalismissa erityisesti uskonnolliset instituutiot ovat kontrollin välineitä. Toisaalta on myös esimerkiksi uushenkisyyttä ja manifestointia ja muita menestysteologisia individualistisia suuntauksia, joissa ajatellaan, että yksilön vauraus tai menestys olisi seurausta omasta uskosta. Mutta mielestäni se, että uskonnolla on nyky-yhteiskunnassa tuollainen rooli ei tarkoita sitä, että se olisi totta kaikkien uskontojen kohdalla. Hengellisyyden luonne ei ole sellainen, että se automaattisesti synnyttäisi kontrollia tai passivoisi ihmisiä. On historiallisesti ja maailmanlaajuisesti traditioita, missä Raamattua on luettu esimerkiksi feministisestä ja dekoloniaalisesta näkökulmasta. Esimerkiksi vapautusteologia 1960-luvulla Etelä-Amerikassa aktivoi ihmisiä taistelemaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Itseäni kiinnostaa se, miltä voisi näyttää terve vasemmistolainen hengellisyys, sellainen joka ei olisi passivoivaa vaan aktivoivaa. Terve hengellisyys voisi mahdollisesti luoda inhimillistä vastavoimaa kapitalismin kylmälle yltiörationaalisuudelle ja individualismille. Radikaalivasemmistolaiselta toivoisin, että hän tutustuisi Tarratoimikunnan toimintaan ja kuuntelisi, mitä meillä ja muilla uskontoja sisältäpäin kritisoivilla aktivisteilla on sanottavaa. On tärkeää myös kiinnittää huomiota siihen, kenen äänet kuuluvat uskontoa kritisoitaessa, koska sosiaalisen kontrollin takia juuri hengellisen väkivallan uhrien ääni jää usein kaikista hiljaisimmaksi, kun asetelma on se, että uskontoja kritisoidaan ulkoapäin ja puolustetaan sisältäpäin.
Erikoislääkäri, psykoterapeutti ja teologian tohtori Peppi Sievers kommentoi Punamustan Liekin haastattelemana Tarratoimikunnan esille nostamien aihepiirien vaikutusta liikkeen jäsenten psyykkiseen hyvinvointiin.
Kun ihminen kasvaa uskonnollisessa yhteisössä, jossa seksuaali- ja sukupuoli-identiteettiä kontrolloidaan voimakkaasti, miten se vaikuttaa ihmisen mieleen?
Tällaisen yhteisön osana olevalle ihmiselle on usein hyvin tärkeää, että yhteisö hyväksyy hänet omana itsenään. Jos näin ei tapahdu, kyllä se saattaa aiheuttaa aika pahoja mielenterveyden ongelmia, esimerkiksi ahdistusta, masennusta, häpeää ja syyllisyyttä, asioita joiden kanssa voi olla hyvin vaikea elää. Nämä asiat voivat aiheuttaa myös itsetuhoisuutta ja jotkut ovat varmasti ajautuneet jopa itsemurhaan. Jotkuthan tekevät sellaisia ratkaisuja, että lähtevät yhteisöstä, jotta voivat olla vapaasti omia itsejään.
Vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä on näiden asioiden ympärillä oman kokemukseni mukaan todella voimakas puhumattomuuden kulttuuri. Jotkut elävät näiden asioiden kanssa koko elämänsä niin, että ne ovat täysin tabuja. Voiko tämä puhumattomuus vielä vaikuttaa entisestään siihen kokemukseen, että ei tule hyväksytyksi sellaisena kuin on?
Kyllähän tässä puhutaan kehityksellisestä traumasta, kun elää pitkään kokien että itseä on vaiennettu tai joutuu elämään ikään kuin kaapissa koko elämänsä aikana. Olisi tärkeää, että yhteisössä voitaisiin käydä avointa dialogia ja keskustella asioista vapaasti.
Ehkäisyn käyttämistä pidetään vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä syntinä. Miten tämä voi vaikuttaa vanhempien tai lasten hyvinvointiin?
Olen kohdannut omassa työssäni paljon suurista sisarussarjoista tulleita ihmisiä, joilla ei ole ollut varsinaisesti yksilöllistä suhdetta vanhempiinsa, koska lapsia on niin paljon. Myös huolehtijuuden puutetta voi olla, että joskus olen kuullut että on jonkun pienen kuivuneet kakat löytyneet lasten oleskeluhuoneesta kun kukaan ei ole niitä huomannut. Olisi hyvä, että pariskunta voisi keskustella ehkäisyasioista ja päättää niistä yhdessä ilman ulkoista kontrollia.
Nuorille opetetaan vanhoillislestadiolaisessa yhteisössä, että kaikenlainen seksuaalisuus ennen avioliittoa on syntiä ja esimerkiksi itsetyydytys on kiellettyä. Miten tällainen opetus vaikuttaa nuoren seksuaalisuuden kehittymiseen?
Tuollaisessa tapauksessa ihminen voi kyllä jäädä kovin vieraaksi itselleen ja siihen miltä oma keho tuntuu. Ajattelisin myös, että ennen avioliittoa olisi hyvä tuntea oma kumppani niin että tietää sopiiko toisilleen myös seksuaalisessa mielessä. Enkä tarkoita vain sellaista fyysistä, vaan myös emotionaalista läheisyyttä. Olisi kovin tärkeää, että näistäkin asioista voisi avoimesti keskustella.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!