Otettu Punamusta Liekki #5:stä
Arvostelun kirjoittaja: Mirjami Rautio
Kuva: Into-kustannus
Pekka Isaksson, Jouko Jokisalo: Orjuuden arvet. Into. 2024.
1500-luvulta 1800-luvulle jatkunutta transatlanttista orjuutta pidetään yhtenä ihmiskunnan historian pahimmista ihmisoikeusloukkauksista. Sen perintönä afrikkalaista alkuperää olevat ihmiset kohtaavat nykyäänkin vihaa ja rasismia. Samalla transatlanttinen orjuus oli perusta Länsi-Euroopan ja Yhdysvaltojen maailmanhistorialliselle nousulle ja muodosti ne maailman hallitsemisen elementit, jotka yhä edelleenkin jäsentävät taloutta ja politiikkaa.
Näitä näkökulmia avaa oivallisesti ja järkyttävillä tapausesimerkeillä ryydittettynä historioitsijat Pekka Isaksson ja Jouko Jokisalo uudessa transatlanttisen orjuuden historiaa avaavassa teoksessaan Orjuuden arvet (Into 2024). Teoksessa tuodaan esiin orjuuden jatkumoa antiikin ajasta nykypäivään.
Eurooppa on pyrkinyt ottamaan kunnian orjuuden lakkauttamisesta, vaikka juuri orjuuden myötä syntynyt rasismi ja eriarvoiset rakenteet oikeuttivat vuorostaan eurooppalaisen kolonialismin synnyn Afrikassa. Samalla orjien oman vastarinnan merkitys on ohitettu, vaikka vasta orjien oma kapina ja vallankumous Haitilla toi vapauden, veljeyden ja tasa-arvon käsitteet sille universaalille tasolle, jolle läntiset ihmisoikeusjulistukset eivät koskaan yltäneet.
Kirja on paikoin sisältönsä vuoksi hyvin rankkaa luettavaa ja voisikin kuvitella, että se ei soveltuisi kaikista herkkätunteisimmalle lukijoille. Isakssonille ja Jokisalolle onkin annettava erityismaininta siitä, että brutaalia julmuuttakin kuvatessaan he onnistuvat kuljettamaan lukijan asiantuntevan rationaalisella otteella aina kohti ilmiöiden syvempiä syitä, jäämättä rypemään irti leikatuista raajoista valuviin verilammikoihin tai elävältä polttamisen kauhuihin.
Kirjaa lukee silti paikoin kuin jännitys- tai rikosromaania. Erityisesti kapinalaiva Zongista ja “pitkästä mustasta kuunarista” La Amistadissa kertova luku on kuin suoraan seikkailuromaanista. La Amistad tarjoaa lukijalle myös toivon näkymiä, koska se on yksi harvoista edes jollain tavalla positiivisesti päättyneistä tapauksista julmasti tukahdutettujen orjakapinoiden jatkumossa.
Teos keskittyy niiden kysymysten avaamiseen ja analysoimiseen, miten orjuus oli mahdollista valistuksen kulta-aikana, ja miten orjalait pystyttiin yhdistämään valistuksen ja liberalismin näkemyksiin ihmisoikeuksista. Antiikin orjalakien perintönä orja nähtiin “tavarana”, johon on omistusoikeus. Pyhä omistusoikeus kumosi orjien kohdalla ihmisen luovuttamattoman oikeuden vapauteen ja tasa-arvoon. Tämän ajattelutavan jatkuminen nykyhetkeen asti tulee irvokkaimmillaan esiin siinä, että esimerkiksi brittiläiset orjanomistajat saivat korvauksia orjuuden kieltämisen myötä menetetystä “omaisuudestaan” nykyrahassa yhteensä 17 miljardia puntaa. Kokonaisuudessaan brittiläiset veronmaksajat ovat siis maksaneet orjanomistajille korvauksia 182 vuoden ajan – vuoteen 2015 asti.
Teos seuraa sivujuonteena myös Ruotsin osallisuutta orjakaupassa. Orjuus näyttäytyi myös ruotsalaisille kauppaliikkeille “houkuttelevana afäärinä”, ja Ruotsin lipun alla kuljetettiin transatlanttisen ja Karibian sisäisen orjakuljetusten kokonaismääränä noin 5400 orjaa. Vaikka se on miljoonien orjien mittakaavassa häviävän pieni määrä, se kertoo kuitenkin ilmiön läpitunkevuudesta eurooppalaisten valtioiden historiassa.
Kirja asettaa paljastavaan vastavaloon läntisen narratiivin Euroopasta demokratian kehtona ja hyveellisenä “arvoyhteisönä”. Rumia puolia nousee esiin niin valistusajan filosofeista, kirkollisista vaikuttajista kuin nykyisten valtiomiesten esivanhemmistakin. Kaiken kaikkiaan teos on tärkeä puheenvuoro myös rasismin syntymekanismin ja jatkumon ymmärtämisen kannalta.