Otettu Punamusta Liekki #7/2024:stä
Teksti: Sanna Hiltunen
Kuvat: Mirjami Rautio
Lokakuusta 2023 lähtien, kun Gazan tilanteesta ja Israelin toteuttamasta kansanmurhasta levisi sosiaaliseen mediaan reaaliaikaista tietoa, Oulussa heräsi voimakas tarve osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisille. Sosiaalisen median kautta oululaiset saivat suoran näkymän tilanteeseen, joka valtamediassa jäi vähemmälle huomiolle, ja josta uutisoidaan edelleen Israelin roolia peitellen. Tämä on johtanut paikallisten ihmisten aktivoitumiseen ja erilaisten solidaarisuustapahtumien järjestämiseen.
Aktivismin monet muodot
Oulussa toimii kolme pääasiallista Palestiinaa tukevaa ryhmää: Oulu Voices for Palestine, Sumud Oulu ja Vapauden virkkaajat.
Oulu Voices for Palestine tai tuttavallisemmin ”Oulu Voices” on vapaaehtoisten ryhmä, joka keskittyy erityisesti lisäämään tietoisuutta Palestiinan tilanteesta ja jakamaan tietoa aiheesta. Ryhmä järjestää säännöllisesti mielenosoituksia ja tapahtumia, jotka pyrkivät herättämään ihmisten kiinnostuksen ja saamaan heidät mukaan toimintaan. Oulu Voices for Palestine on ollut merkittävässä roolissa paikallisen Palestiina-aktivismin kasvussa.
Nadalle Oulu Voices -toiminta on kutsumus: “Se on vähintä mitä voin tehdä. Uskon vahvasti, että pienimmätkin johdonmukaiset ponnistelut voivat lopulta murtaa suurimmatkin esteet, kuin vesipisarat, jotka kuluttavat reittinsä kiveen. Olen Nada, pisara.” Nada tarkoittaa arabiaksi kastetta, vesipisaroita.
Dalia puolestaan kertoo, että ryhmään liittyminen on ollut hänelle syvästi merkityksellinen kokemus: “Toivon, että yhdessä saamme aikaan todellisen muutoksen.” Hän korostaa, kuinka muiden aktivistien omistautuminen asialle inspiroi ja kannustaa osallistumaan: ”On todellinen kunnia saada toimia ihmisten kanssa, jotka ovat osoittaneet näin vahvaa tunnetta ja sitoutumista kuluneen vuoden aikana.”
Sumud Oulu on osa laajempaa Sumud-liikettä, joka pyrkii vaikuttamaan Suomen politiikkaan niin, että se tukisi aidosti palestiinalaisten ihmisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia. Sumud on rekisteröity yhdistys ja Sumud Oulu sen elokuussa perustettu paikallisjaosto. Sumud Oulu tulee järjestämään erilaisia tapahtumia ja kampanjoita yhteistyössä muiden paikallisten ryhmien kanssa.
Vapauden virkkaajat on yhteisö ja käsityökollektiivi, joka yhteistyössä muiden tahojen kanssa työskentelee ruoka-avun mahdollistamiseksi Gazassa.”On tärkeää löytää omiin voimavaroihin sopiva tapa tehdä hyvää”, sanoo Miro, joka löysi tiensä ryhmään Instagramin kautta. Toimintaan Miro kannustaa muitakin, sillä maailmantuskan ja ”doomscrollauksen” alle on tänä päivänä helppo nujertua. ”Mutta kun ihminen elää arvojensa mukaista elämää, on sillä taipumusta lisätä onnellisuutta ja tyytyväisyyttä.”
Yhteisön voimalla kohti tavoitteita
Oululaiset ovat suhtautuneet Palestiina-aktivismiin pääosin positiivisesti, mutta aktivistit ovat kohdanneet myös haasteita, kuten rasistista huutelua ja poliisin tuen puutetta tapahtumissa. Haasteista huolimatta Oulun Palestiina-aktivismi on kasvanut ja saanut aikaan konkreettisia muutoksia, kuten lisääntynyttä kiinnostusta ja tukea paikallisyhteisössä.
“Vaikka aihe on vakava, tapahtumissa vallitsee aina mahtava yhteisöllisyyden ilmapiiri”, kertoo Onni, joka osallistuu aktiivisesti tapahtumiin. Nimettömänä pysyttelevä oululainen toteaa: “Osallistun aina kun voin. Olisi vaikeaa olla osallistumatta, sillä tilanne on Palestiinassa niin hirveä, ja hiljaisuudellamme hyväksymme ja mahdollistamme sen.”
Sumud Oulun ja Oulu Voices -ryhmien tavoitteena on vaikuttaa jatkossa kansalaisten lisäksi vahvemmin myös paikallisiin päättäjiin ja yrityksiin, saadakseen tukea Palestiinalle laajemmin näkyväksi institutionaalisella tasolla. Kaikki toimintaryhmät pyrkivät myös aktivoimaan edelleen lisää kansalaisia ja saamaan uusia toimijoita riveihinsä.
Lisäksi Palestiinaa tukevat aktivistit yleisesti toivovat, että paikallinen media kiinnittäisi enemmän huomiota Palestiina-uutisointiin ja käsittelisi aihetta sen vakavuuden edellyttämällä tavalla.
Kaiken kaikkiaan Palestiina-aktivismi Oulussa on moninaista, johdonmukaista ja kasvavaa. Paikalliset ryhmät kuten Sumud Oulu, Oulu Voices for Palestine ja Vapauden virkkaajat tarjoavat monipuolisia tapoja osallistua ja tukea Palestiinaa. Vaikka toiminta paikallisella tasolla voi tuntua pieneltä, se on osa maailmanlaajuista heräämistä ja kansanliikettä.
“On helpompaa uskoa parempaan tulevaisuuteen, kun on itse rakentamassa sitä”, kiteyttää yksi aktivisteista.
Jutussa haastatellut henkilöt esiintyvät poikkeuksellisesti vain etunimillään. Heidän henkilöllisyytensä on toimituksen tiedossa.