Pelekääkkö nää kun POLLIISI KUVVAA? 

Mielenosoitukset tapahtuvat julkisella paikalla, ja sillä perusteella mielenosoituksia on oikeus kuvata vapaasti. Tähän vetoaa myös poliisi, kun se enenevässä määrin taltioi mielenosoituksia.

Punamusta Liekki haastatteli mielenosoituksissa poliisin kuvaamaksi joutuneita ja selvitti, millaisia ongelmakohtia poliisin suorittamaan kuvaamiseen liittyy. Kuvaaminen liikkuu perusoikeuksien rajapinnalla, eikä tilanne ole välttämättä niin yksiselitteinen, kuin sen esitetään olevan. Continue Reading

”Kuinka he pystyvät nukkumaan?”

Oulussa pidetään ahkerasti protesteja Palestiinan tueksi. Lauantaina 5. lokakuuta marssilla muistettiin kuluneen vuoden aikana tapettuja palestiinalaisia ja tuotiin esiin Israelin toteuttaman apartheidin, kolonisaation ja kansanmurhan pitkää historiaa. Kysyimme useita mielenosoituksia järjestämässä olleilta Sannalta ja Sarilta (nimi muutettu) heidän ajatuksistaan ja tunteistaan. Continue Reading

Työväen antimilitarismi toimii maailmalla – Suomessa aloitti uusi rauhanjärjestö

Uusi rauhanjärjestö pohjaa toiminnassaan aatteellisesti kapitalismin vastaisuuteen, toisin kuin liberaali pasifismi. Se katsoo, etteivät tämän päivän sodat ole vain pahaa, huonoa politiikkaa, vaan kapitalistisen kilpailun ja pääomien kasautumisen synnyttämä ilmiö. Continue Reading

Mitä seuraavaksi, Suomi?

Mielenosoittajia makaamassa aukiolla Gazassa kuolleiden symbolina

Otettu Punamusta Liekki #7/2024:stä Teksti ja kuva: Sanna Hiltunen Palestiina-mielenosoitukset Oulun keskustassa jatkuvat. Lauantaina 17. elokuuta Oulun Kauppurien keidas täyttyi jälleen voimakkaista tunteista ja solidaarisuuden ilmauksista, kun Sumud-yhdistyksen vasta perustettu Oulun jaosto järjesti ensimmäisen mielenosoituksensa palestiinalaisten tueksi. Yhdessä Oulu Voices… Continue Reading

Palestiina-solidaarisuus kasvaa Oulussa

Lokakuusta 2023 lähtien, kun Gazan tilanteesta ja Israelin toteuttamasta kansanmurhasta levisi sosiaaliseen mediaan reaaliaikaista tietoa, Oulussa heräsi voimakas tarve osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisille. Sosiaalisen median kautta oululaiset saivat suoran näkymän tilanteeseen, joka valtamediassa jäi vähemmälle huomiolle, ja josta uutisoidaan edelleen Israelin roolia peitellen. Tämä on johtanut paikallisten ihmisten aktivoitumiseen ja erilaisten solidaarisuustapahtumien järjestämiseen. Continue Reading

Jättitukien siivellä – Elokapina osoitti mieltään lentoalan tukipolitiikkaa vastaan

Mielenosoittajia Oulunsalon lentokentällä. Etualalla punakaapuinen, kalmankalpe hahmomaapallo käsissään.

Oulun Elokapina järjesti mielenosoituksen Oulun lentokentällä perjantaina 19.4. lentoalan massiivia tukia vastaan. Mielenosoitus oli rauhanomainen, performatiivinen hautajaissaattue puheineen hiljalleen hiipuvalle maapallollemme, jota kestämätön lentoliikenne osaltaan kuumentaa. Continue Reading