Länsi hajoaa – EU luo uusia hirviöitä

Puheenvuoro – Punamusta Liekki #16/syyskuu 2025

Kirjoittaja: Jouko Jokisalo

Kansainvälisen politiikan muutokset etenevät yhä nopeammin. Vanhat peruspilarit ovat murenemassa niin nopeasti, että muuttuvaa todellisuutta on vaikea ymmärtää.

Elämme yksinapaisen maailmanjärjestyksen loppuaikaa. Kylmän sodan jälkeen alkoi Yhdysvaltojen täydellisen hegemonian aikakausi (1991-2008). USA:n silloinen ulkoministeri James Barker korosti, että roomalainen maailmanvalta on ollut ainoa Yhdysvaltojen hegemonia-asemaan verrattava vaihe ihmiskunnan historiassa. USA:n strategiana oli se, että sen rinnalle ei saanut syntyä tulevaisuudessa uutta vihamielistä hegemoniavaltaa. “Meidän keskeinen tavoitteemme on estää kaikkien mahdollisten haastajien nousu” – näin New York Times Yhdysvaltojen linjauksesta maaliskuun 8. vuonna 1992. Pentagonin vaatimus oli, että USA:n on huolehdittava siitä, että “yksikään vihollisvalta ei saa hallintaansa alueita, joiden resurssit riittäisivät vakaissa oloissa globaalin mahdin luomiseen”. 

Hegemonisen strategian vuoksi länsi hylkäsi kaikki sopimukset kattavasta yleiseurooppalaisesta turvallisuusarkkitehtuurista Venäjän kanssa ja valitsi Naton itälaajennuksen. Tästä askeleesta varoitti US-ulkopolitiikan kylmän sodan ajan konkari George Kennan, joka ennusti, että NATO-itälaajennuksen tuloksena syntyvä tilanne ”johtaisi uuteen kylmään sotaan, joka todennäköisesti päättyisi kuumaan sotaan, ja siihen, että pyrkimykset luoda Venäjälle toimiva demokratia loppuisivat”. 

Yhdysvaltojen hegemonia-aseman heikkeminen alkoi finanssikriisin (2008) jälkeen aluksi hyvin hitaasti ja lähes huomaamatta. Kiina nousi vähitellen USA:n haastajaksi. Ukrainan sota katalysoi murroksen prosessin länsimaille odottamattomassa mittakaavassa: globaali ei-länsimainen maailma kieltäytyy noudattamasta annettua sotanarratiivia ja vaatimusta liittyä Venäjän vastaisiin pakotteisiin.

Donald Trumpin astuminen Yhdysvaltain hallinnon johtoon ei merkinnyt vain kasvavaa kuilua lännen ja ei-lännen välillä, vaan se avasi kuilun lännen sisällä – ja vieläpä aiemman ja kiistattoman länsimaisen johtavan vallan, Yhdysvaltain, ja sen satelliittien välillä transatlanttisella alueella.

Samalla tavalla kuin Berliinin muuri kaatui yhdessä päivässä, murtui 80-vuotinen transatlanttinen yhteistyö hetkessä. EU-Euroopan nykyinen tilanne herättää kysymyksen siitä, mihin suuntaan EU-Eurooppa kehittyy uudessa maailmanjärjestyksessä, jossa on useita ensisijaisia keskuksia (Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä ensimmäisenä liigana) ja toissijaisia keskuksia (Intia, Brasilia, Iran, Indonesia, Turkki, Etelä-Afrikka jne. toisena liigana) – eli moninapaisessa maailmassa, jossa on eri tasoisia keskuksia. Kumpaan tasoon EU-Eurooppa kuuluu? Tuleeko EU-Euroopasta uuden, muodostumassa olevan maailmanjärjestyksen subjekti vai objekti? Vai hajoaako EU-Eurooppa jopa osittain tai kokonaan, jolloin eurooppalainen integraatio epäonnistuu? 

Venäjän ja Euroopan politiikan emer. prof. Richard Sakwan (University of Kent) mukaan nykykehitys on jo muuttanut Euroopan unionin luonnetta. EU oli pitkään edelläkävijä laajenevassa Atlantin valtarakenteessa, mutta sillä ei kuitenkaan ollut voimaa muokata alueen turvallisuusdynamiikkaa. Transatlanttisen liiton murentumisen ja Ukrainan sodan myötä EU on muuttunut rauhan ja hyvinvoinnin hankkeesta militarisoiduksi puolustusprojektiksi. EU:n talouspoliittisena linjana on militaristinen keynesiläisyys1. Se on talouspolitiikkaa, joka perustuu näkemykseen, jonka mukaan hallituksen pitää lisätä sotilasmenoja talouskasvun vauhdittamiseksi. Älyllinen ilmapiiri on myrkytetty puolueellisella propagandalla ja disinformaatiokampanjoilla. 

Sawka toteaa, että poliittinen länsi oli suurelta osin Yhdysvaltojen luomus, jossa Eurooppa oli halukas avustaja, mutta pääasiassa toissijainen toimija. Tämä malli on nyt muuttumassa. USA:n ja EU:n ristiriidat tulevat kasvamaan. Amerikan strateginen horisontti on aina ulottunut paljon pidemmälle kuin Euroopan ja kattanut koko maapallon rannikolta rannikolle. Sawkan johtopäätös on selvä: “Eurooppa yrittää jatkaa poliittista länsimaista linjaa muilla keinoin. Tämä johtaa EU:n kasvavaan militarisointiin”. Tässä Sawkan mukaan taannutaan Irakin sodan aikaan: “Starmerin ja Macronin ‘halukkaiden koalitio’, kuten kutsuttiin liittoumaa, joka käynnisti katastrofaalisen Irakin miehityksen, on herätetty uudelleen henkiin jatkamaan Ukrainan tukemista Yhdysvaltojen vetäytyessä.”

Euroopan nousevat hirviöt

“Poliittinen länsi on valtarakenne, mutta sen keskus on siirtymässä Washingtonista Brysseliin. Syntymässä on aivan erilainen järjestelmä. Washington johtaa maailmanvaltaa, mutta poliittinen länsi on alueellinen hanke, ja kun Yhdysvallat etsii muualta uusia hirviöitä tuhottavakseen, Eurooppa jää taakse vanhoine painajaisineen. Sillä välin Eurooppa on herättänyt henkiin omat hirviönsä, joiden uskottiin jo kauan sitten kuolleen sukupuuttoon.”2 Näin ennustaa Sawka. 

Tulevien EU:n hirviöiden hahmot kasvavat imperialismista, asevarustelusta ja militarismista. EU kuluttaa tällä hetkellä 25–30% kaikista maailmassa tuotetuista metalleista, vaikka sen osuus metallien maailmantuotannosta on vain 3% ja maailman väestöstä  6%.3 Paine kasvaa mineraalien hankkimiseen digitalisaation ja asevarustelun myötä. Mineraalikysymys on keskeinen asia, jos haluaa ymmärtää johtavien eurooppalaisten valtioiden Ukraina-politiikkaa. Saksassa hallitsevaa CDU-puoluetta lähellä oleva Konrad-Adenauer-säätiö määrittelee Ukrainan EU:n intressialueeksi. ”Maantieteellisesti ja valtavan raaka-ainevarantonsa vuoksi Ukraina on geopoliittisesti merkittävä”  ja ”potentiaalinen geotaloudellinen raaka-ainepohja useille Länsi-Euroopan strategisesti tärkeille teollisuudenaloille”, todetaan säätiön muistiossa4. Tavoitteena on luoda ”mahdollisimman suljettu jalostusketju (Ukrainassa) titaanin raaka-aineesta Taurus-risteilyohjukseen”. EU:n tuleva vaihtoehto on joko osallistua geostrategisiin konflikteihin imperialistisena voimana tai toteuttaa raaka-aineturvallisuuspolitiikan sijaan raaka-ainekäänne.

Asevarustelu ja militarismi uhkaavat EU:n sisällä romuttaa sosiaalivaltion, kansalaisyhteiskunnan ja demokratian. Asevarustelu on nostettu EU-politiikan pääasiaksi myös tulevaisuudessa. ”EU:n aseistautuminen jatkuu myös ilman Ukrainan sotaa: ‘Paluuta ei ole enää’”5, toteaa Berliner Zeitung.  Hampurin Research Hub -tutkimuskeskuksen mukaan Ukrainan konfliktin ratkaisulla ei ole suurta merkitystä Euroopan aseteollisuuden tulevaisuudelle. ”Jopa tulitauon tapauksessa” EU:n militarisoituminen ja aseteollisuus tulevat sen mukaan jatkamaan kasvuaan.6 Yksistään Alaskan huippukokous heikensi suurimpien Saksan aseteollisuusyritysten, kuten Rheinmetallin, osakekursseja 6,8 prosentilla. Mitä tekisi rauha Ukrainassa kasvavalle sotateolliselle kompleksille ja EU:n talouspolitiikalle, jonka johtotähtenä on militaristinen keynesiläisyys?

Euroopan militarisoituminen tulee jatkumaan, vaikka Ukrainassa saavutettaisiin rauha. Giacomo Mariotto, geopoliittinen toimittaja italialaisessa Limes-lehdessä, on vakuuttunut siitä, että aseistautuminen Euroopassa on enemmän kuin vain reaktio Ukrainan sotaan. ”Kyse on eurooppalaisen turvallisuusstrategian perustavanlaatuisesta uudelleensuuntaamisesta, eikä paluuta entiseen ole.”7 Kasvavan asevarustelun ja militarismin oikeuttaminen tulevat tulevaisuudessa tarvitsemaan omat hirviönsä ja sotapropagandansa.

  1. Kulttuurivihkot 9.1.2025: Jouko Jokisalo, EU ja militaristinen keynesiläisyys – Lupaukset ilmastonmuutoksen torjumisesta ovat kuolleet ja kuopatut ↩︎
  2. Berliner Zeitung 18.8.2025: Der Westen fällt auseinander: Die EU schafft sich neue Monster ↩︎
  3. Power-schift.de: Zwischen Anspruch und Ausbeutung. Luettu 22.8.2025. ↩︎
  4. Konrad Adenauer Stiftung: Von Titan bis Taurus. Luettu 22.8.2025. ↩︎
  5. Berliner Zeitung 17.8.2025: Franz Becchi, EU-Aufrüstung geht auch ohne Ukrainekrieg weiter: “Es gibt kein Zurück mehr” ↩︎
  6. Research Hub: Rheinmetal AG. Luettu 22.8.2025. ↩︎
  7. Berliner Zeitung 17.8.2025: Franz Becchi, EU-Aufrüstung geht auch ohne Ukrainekrieg weiter: “Es gibt kein Zurück mehr” ↩︎

Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!