Otettu Punamusta Liekki #1 -lehdestä.
Kirjoittaja: Árpád Kovács
Olemme sopineet puhelinhaastattelun itsenäisyyspäivän aamuksi. Taustalta kuuluu, kun Anna Kontula paukuttaa hellalla kahvipannuaan. Aamupuuroaan Kontulan keittiössä kuuluu syövän myös Rosa Luxemburgin mukaan nimetty koira. Aiheemme ovat arkisten askareiden sijaan kuitenkin poliittisia. Keskustelemme vapaasti rönsyillen parlamentarismista, demokratiasta, työstä, anarkismista, Kiinasta, leikkauksista, hallituspolitiikasta, kirjoista – ja kieltäytymisestä. Samalla Kontula tulee paljastaneeksi suunnitelmansa: hän aikoo kirjoittaa anarkismia käsittelevän suomenkielisen suurteoksen.
Neljännen kauden kansanedustaja Anna Kontula ei halua asettua ehdokkaaksi eduskuntavaaleissa viidettä kertaa. Kysymykseen miksi hän vastaa näin:
– Mielestäni tällä hetkellä on aika ilmeistä, että parlamentarismi on onnistunut surkeasti.
Vaikka edustuksellinen demokratia on Kontulan mielestä huomattava edistysaskel verrattuna sitä edeltäviin järjestelmiin kuten absoluuttisen kuningasvaltaan, järjestelmä ei kykene tarjoamaan ratkaisuja nykymaailman ongelmiin.
– Ekokatastrofi, joka uhkaa koko sivilisaation olemassaoloa eksistentiaalisella tasolla, on ehkä räikein esimerkki siitä, mihin nykyjärjestelmä ei pysty reagoimaan, ainakaan ajoissa.
Syyt ovat Kontulan mukaan muun muassa historialliset. Länsimainen demokratia on kehittynyt rinnakkain kapitalismin kanssa ja nimenomaan vastaamaan kapitalistisen talousjärjestelmän haasteisiin. Kasautuva vauraus piti jakaa niin, että aiheutuisi mahdollisimman vähän häiriötä yhteiskunnalle. Siinä parlamentarismi onnistuikin, tosin ei ilman intressiristiriitoja.
Nyt ongelmat ja haasteet ovat toisenlaiset. Kontulan mukaan olisi aika pohtia, miten pystyisimme elää tuhoamatta omia elinehtojamme. Toistaiseksi vaikuttaa siltä, ettei edustuksellinen demokratia kykenee tarjoamaan varteenotettavaa polkua. Kontula muistuttaa, että viime eduskuntavaalien tuloksia ei ainakaan luonto kiitä. Nykyisen nelivuotiskauden aikana maailmasta tulee häviämään usea eliölaji, eikä Suomi voi pestä käsiään vastuusta.
On virheellistä ajatella, että olisi olemassa täydellistä demokratiaa.
– Se on yleinen ajatteluvirhe, mikä usein toistuu julkisuudessa, mihin fiksujen ihmisten ei pitäisi langeta. Oma järjestelmämme on tietyllä tavalla hyvinkin epädemokraattinen. Jo päiväkodissa vallitsee hierarkia, jossa henkilökunta määrää vaikkapa päivälevon keston ja ajankohdan. Koulukin on, pyrkimyksistä huolimatta, vieläkin epädemokraattinen laitos, armeijasta puhumattakaan. Työelämässä työnantajalla on määräämisoikeus ja se on kirjattu jopa lakiin, Kontula pohtii.
Ei sosiaalinen mediakaan ole demokraattinen, vaan hyvinkin ohjattu. Facebookin algoritmit toimivat yksipuolisesti, niitä on säädetty sellaisiksi.
– Esimerkiksi nykyisestä Palestiina–Israel-konfliktista on vaikeaa saada objektiivista tietoa palvelun kautta, sillä Palestiinamyönteiset kommentit eivät näy kovin hyvin.
Kaikesta huolimatta yleinen ajattelu on, että riittää, jos demokratia toteutuu politiikan sektorilla. Harvoin puhutaan muiden elämänalueiden epädemokraattisuudesta. Kritiikitön usko järjestelmän täydellisyyteen on vahva. Vaikka julkisilla varoilla rahoitettuja erilaisia demokratiahankkeita järjestetään melko usein, hankkeiden konkreettinen vaikutus jää vähäisiksi. Usein niiden lopputulos on vain se, että osallistujat keskustelevat keskenään sivistyneesti ja kenties saavuttavat konsensuksen. Ne muistuttavat enemmän teekutsuja kuin demokratiaa, Kontula tuhahtaa.
Demokratiasta ja siitä, ketä se koskee, pitäisi Kontulan mukaan puhua oikeasti. Yli sata vuotta sitten käytyjen keskustelujen jälkeen naiset pääsivät äänestämään. Nyt olemme tilanteessa, jossa alamme ymmärtää, että tekemämme päätökset vaikuttavat laajasti muihin lajeihin, vuosisatoja tai vuosituhansia. Vielä ei ole yleistä puhua siitä, miten voisimme ottaa muut eliölajit huomioon päätöksenteossa.
– Kyllähän se edellyttäisi aivan erilaista demokratiaan käsitystä.
Kontula tuo esiin, että maailmassa on mielenkiintoisia yhteiskunnallisia, antikapitalistisia kokeiluja, esimerkiksi Rojavassa ja Chiapasin zapatistoilla, mutta niistä kuulee harvoin valtamediassa.
– Näyttävät olevan liikaa ”boksin ulkopuolella”. On vaikeaa myöntää, ettei järjestelmämme ole täydellinen ja kenties muualla, länsimaiden ulkopuolella, joitakin asioita tehdään meitä paremmin. Jotta olisimme valmiita oppimaan muilta, se edellyttäisi sen tunnustamista, että tällä järjestelmällä me olemme nyt ajamassa seinää päin ja aika kovaa.
Ilmeisesti emme ole vielä siinä vaiheessa, että ottaisimme tilannetta vakavasti, Kontula pohtii.
– Toki merkkejä on havaittavissa, erityisesti nuorten keskuudessa, mutta päätöksenteon kannalta nuoret ovat tällä hetkellä vielä marginaalisessa asemassa. Tilanne saattaa muuttua pikkuhiljaa, mutta valitettavasti aika voi loppua kesken. Katastrofien kautta oppiminen on huomattavasti kivuliaampi prosessi.
Toinen asia, joka Kontulan mukaan kaipaisi muutosta, on käsityksemme työstä. Edelleen on vallassa näkemys, jonka mukaan koko ajan täytyy pinnistellä ja tehdä työtä niska limassa. Vaikka kaikkia edellytyksiä työajan rajulle lyhentämisellä olisi olemassa, se ei kapitalismille sovi. Kapitalismin mekanismit pyrkivät estämään, tai ainakin hidastamaan työajan lyhenemisen kehitystä. Kontula seuraa mielenkiinnolla niiden nuorten lääkäreiden julkisia ulostuloja, jotka avoimesti puhuvat haluavansa tehdä vain osa-aikatyötä. Vaikka lääkäreinä he kuuluvat yhteiskunnan etuoikeutettuihin, he rikkovat normeja, joiden mukaan ihmisen täytyy työskennellä hampaat irvessä kehdosta hautaan, niin paljon kuin suinkin kykenee pääoman kasautumisen palveluksessa.
– Yhteiskunnan ja tuotannon kehitystasot ovat sen verran korkeat, että kaikki pystyisivät tekemään huomattavasti vähemmän työtä, Kontula miettii.
Mitä ovat Kontulan suunnitelmat sen jälkeen, kun jää pois eduskunnasta? Sopeutusrahaa on luvassa kolme vuotta. Sen aikana hän haluaisi kirjoittaa suurteoksen anarkismista.
– Aiheesta on suomen kielellä kirjoitettu vain vähän, vaikka aihe on ajankohtainen.
Kontulan näkemyksen mukaan anarkismin suurin potentiaali piilee hierarkioiden vastustamisessa.
– Siinä tunnustetaan, että vallalla on taipumus kasaantua ja pyritään luomaan mekanismeja vallan keskittymisen estämiseksi. Anarkismi pyrkii luomaan järjestelmää, joka olisi immuuni haitallisille hierarkioille.
Kontulan mukaan on ilmiselvää, että mikäli haluamme puhua vakavasti demokratian kehityksen seuraavasta vaiheesta, vallan ja hierarkian kysymyksiä ei voi sivuuttaa. Mikään muu aatesuunta ei käsittele vallan ja hierarkioiden problematiikkaa yhtä paljon kuin anarkismi.
– Sen takia minua kiinnostaa anarkismi!
Kontula on huolissaan Kiinan vaikutuksesta, tosin eri syistä kuin mitä yleensä nostetaan esiin. Häntä ei huolestuta se, että Kiina pyrkii lisäämään vaikutusvaltansa esimerkiksi Afrikan maissa tai että se hankkii käyttöönsä satamia ja maa-alueita. Kontula pitää vaarallisena sitä mahdollisuutta, että Kiina alkaisi toimia mallina ja länsimaisen demokratian heikkouksia alettaisiin korjata siirtymällä autoritäärisyyden suuntaan.
– Vaikka siten tehokkuus lisääntyisi ja päätöksenteon tahti kaksinkertaistuisi, se ei olisi kenenkään näkökulmasta kauhean hyvä ratkaisu, tai ainakin toivoisin, että jotain parempaakin löytyy.
Haastattelua tehdessämme Kontulalla on takanaan pitkä yö eduskunnan istuntosalissa. Siellä keskusteltiin sosiaaliturvan leikkauksista. Arvioiden mukaan leikkausten seurauksena toimeentulotuen euromäärät tulevat laskemaan 40 %.
– Se, että kokoomusjohtoinen hallitus leikkaa köyhiltä, ei yllätä ketään. Sen sijaan harvemmin puhutaan siitä, että samalla koko järjestelmässä tapahtuu iso laadullinen hyppäys poispäin hyvinvointiajattelusta kohti hyväntekeväisyysajattelua.
Kontulan mukaan nykyinen hallituspolitiikka muistuttaa kauan sitten hylättyä köyhäinhoitojärjestelmää, jossa tuen saamiselle asetetaan joukko reunaehtoja.
Yhteiskunnallisessa kehityksessä Kontula näkee hälyttäviä merkkejä, jotka muistuttavat 1930-lukujen suuntaa. Hallituksen ministerit vaativat kovaäänisesti turvapaikkajärjestelmän sivuuttamista ja irtisanoutumista kansainvälisistä sopimuksista. Se tarkoittaisi ihmisoikeuksien laiminlyöntiä. Kontula näkee vaarallisena kehityksen, jossa avoimesti kyseenalaistetaan ihmisoikeuksia valtion johdon tasolla. Tämä antaa vahvan signaalin, että ihmisoikeusnormeja voi sivuttaa. Suomi ei koskaan ollut ihmisoikeuksien kunnioittamisen mallioppilas Euroopan mittakaavassa, mutta niihin on ainakin näennäisesti sitouduttu.
– Nyt naamiot on riisuttu.
Oikeus hakea turvapaikkaa on Kontulan mukaan ihmisoikeusjärjestelmän olennainen osa. Kansainväliset sopimukset, jotka velvoittavat valtiot käsittelemään turvapaikkahakemuksia, on luotu toisen maailmansodan jälkeen. 1930-luvulla valitettavan monet maat sulkivat rajojaan Saksasta pakenevilta juutalaisilta.
– Turvapaikkajärjestelmää ei ole luotu tilanteisiin, jolloin poliitikot haluavat ottaa turvapaikanhakijoita, vaan nimenomaan niitä aikoja varten, jolloin he eivät halua ottaa.
Kontula seuraa mielenkiinnolla hallituksen retoriikkaa. Sisäministeriön arvioissa puhutaan miljoonista itärajan takana odottavista tulijoista. Hallitus miltei julistaa kansallista hätätilaa vajaan tuhannen tulijan jälkeen ja luulee ratkaisevansa kaikki ongelmat. Ei ole paluuta entiseen. Luvassa on suuria muuttoliikkeitä ilmastomuutoksen, sosiaalisten ja ekologisten ongelmien seurauksena. – Shokkia shokin perään, Kontula ilmaisee. Siitä huolimatta, tai ehkä juuri siksi, on elintärkeää pitää kiinni ihmisoikeuksien kunnioittamisesta.
Kontula ihmettelee, kuinka vähän julkisuudessa puhutaan hallituksen vihamielisyydestä kirjoja kohtaan. Suomi ainoana Euroopan maana nostamassa kirjojen arvonlisäveroa. Kirjastojen määrärahoja pienennetään ja vähälevikkisen laatukirjallisuuden kohdalla poistetaan kokonaan. Nämä toimet heikentävät merkittävästi kansalaisten mahdollisuuksia saada käsiinsä kirjoja. Samanaikaisesti hallitus haluaa tukea aseiden ostamisen ihmisten koteihin, reserviläistoimintaan vedoten.
– Minkälainen hallitus on sellainen, jonka toimesta kirjojen saantia vaikeutetaan ja aseiden saantia helpotetaan?
Kontula rakastaa kirjoja, omien sanojensa mukaan ehkä ”hieman ylitse normaalin”. Hän mielellään nukkuu huoneessa, jossa kirjoja on joka puolella ja aina käden ulottuvilla. Siksi nihkeä suhtautuminen kirjoihin tuntuu erityisen pahalta. Se tuo mieleen Huxleyn kirjan Uljas uusi maailma, 1930-luvulla kirjoitetun dystopian kuvauksen.
Kontulan mielestä tulevaisuus voi olla jopa Huxleyn dystopiaa pahempi: ekokatastrofin jälkeinen maailma, jossa kirjoja yksinkertaisesti ei osata kaivata, sillä elonjäämistaistelu vie kaikki energiat.
– Sellaisessa tilanteessa on tärkeää tietää, kuinka rakennetaan hirsimökki, eikä suinkaan sitä, mitä Huxley kirjoitti uudesta uljaasta maailmasta.
Mitä sitten voimme tehdä? Vakava yhteiskunnallinen keskustelu on elintärkeää. Sitä voi ylläpitää esimerkiksi kirjoittamalla. Kontulan mukaan hyviä poliitikkoja on paljon. Löytyy myös vakavasti otettavia kansanedustajaehdokkaita. Sen sijaan sellaisia yhteiskunnallisia keskustelijoita, joilla on riittävästi resursseja ja aikaa paneutua asioihin ja miettiä huolellisesti puheenvuoroja, on Suomessa vähän.
Mutta pelkällä keskustelulla maailma ei Kontulan mukaan kuitenkaan muutu. Täytyy olla globaalitasolla tapahtuvia virtauksia ja ruohonjuuritason pyrkimyksiä toisenlaisen elämäntapaan, jotta maiden hallinnot ja muut konservatiiviset voimat kokisivat muutospainetta.
Ruohonjuuritasolla on erityisen suuri merkitys. Vaikka Kontula on nuorempana suhtautunut kriittisesti omassa elämässä tehtäviin ratkaisuihin, nykyään hän ajattelee, että tekemällä saa aikaan paljon.
Ylöspäin täytyy painostaa.
– Mutta sekin on painostusta, että ihmiset kieltäytyvät. Kieltäytyvät kulutusvelvoitteista, käyttävät aikaa siihen, että etsivät ja muodostavat sellaisia elämisen tapoja ja yhteisen päätöksenteon muotoja, jotka ovat yhteensopivia meidän ekologisten reunaehtojen kanssa. Me tarvitsemme malleja toisin toimimisesta ja toisin elämisestä, jotta voimme rakentaa yhteiskunnan uudestaan.
Haastattelu on tehty 6.12.2023.