Haastattelu: Moktasissit vaatii omaisuuden uusjakoa

Otettu Punamusta Liekki #2:sta

Kirjoittaja Árpád Kovács

Anarkistiryhmittymä Moktasissit valtasi joulukuussa 2023 Helsingin Marjaniemestä vanhan puuhuvilan vastalauseena hallituksen epäinhimillisille leikkauksille. Sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan tiedotteessa ryhmä vaatii omaisuuden uusjakoa ja stoppia ahneudelle. Kysyimme Moktasisseiltä reippaan toiminnan taustoista.

Miten haluatte, että teidät esitellään? Mikä on Moktasissit pähkinäkuoressa?

Me ollaan sekalainen joukko anarkisteja. Ollaan levittäydytty suhteellisen laajalle ja meillä on jäseniä Sápmista Ukrainaan, vaikkakin viime aikoina aktiivinen toiminta on keskittynyt enimmäkseen tänne Uudellemaalle. Meidän toiminta on vastalause länsimaiden kapitalistiselle ja kolonialistiselle hegemonialle, mutta sen suurempaa yhtenäistä ja yhtäpitävää poliittista analyysia meillä ei ole.

Teidän talonvaltausaktionne oli hyvin ajankohtainen ja taitavasti sidottu sen hetken poliittiseen tilanteeseen. Voitteko kertoa aktion suunnittelusta ja toteuttamista, sekä miten se teidän mielestänne onnistui?

Me kyhättiin suunnitelma kokoon pienellä joukolla ja suhteellisen pienin resurssein aika nopeasti. Alunperinhän tavoitteena ei ollut edes talon pitäminen aktion jälkeen, koska ei todellakaan oletettu saavamme pitää sitä, vaan sen piti olla näkyvä protesti hallituksen kaavailemia leikkauksia vastaan. Koska homma ei sujunut ihan odotetusti, suunnitelmasta jouduttiin joustamaan ja improvisointitaitoja vaadittiin.

Alkuperäisistä tavoitteistahan ainoastaan näkyvyyden saaminen sosiaalisessa mediassa oikeastaan toteutui.

Entäs teidän tavoitteenne laajemmin?

Meidän tavoitteena on yrittää radikalisoida suomen valtion alueella toimivaa ulkoparlamentaarista vasemmistoa. Me kannustetaan ja pyritään tekojemme kautta motivoimaan muitakin suoraan toimintaan. Toiminnallamme pyrimme tällä hetkellä osoittamaan hallituksen kaavailemien leikkausten konkreettiset

seuraukset. Meidän mielestä meillä ei vaan nykyisessä maailmantilanteessa ole varaa mihinkään pitkiin viisivuotissuunnitelmiin, joten toimittava on nyt.

Ryhmällänne on mielenkiintoinen symboliikka, visuaalinen ilme ja kieli. Minkälaiset ajatukset ovat symboliikkanne taustalla, mistä se kumpuaa?

Meidän symboliikka kumpuaa pitkästä anarkistisestä perinteestä ja ollaan ammennettu kuvastoomme vapautusliikkeistä ympäri maailman sekä yhdistetty sitä uralilaiseen estetiikkaan. Suurin osa ryhmämme jäsenistä kuitenkin omaa uralilaisen kulttuuritaustan, joten uralilainen kuvasto on erityisen lähellä meiän sydämiä.

Esiinnytte naamioituneena. Zapatistojen mukaan he peittävät kasvonsa, jotta tulisivat nähdyksi. Onko teillä vastaavanlainen ajatus? Saako paremmin näkyvyyttä, jos esiintyy kasvot peitettynä?

Naamioituminen on ensisijaisesti ihan vaan käytännön asia. Halutaan säilyttää anonymiteettimme suojellaksemme yksityiselämiämme. Lisäksi me ei haluta, että meidän toiminta henkilöityy yksittäisiin ihmisiin, sillä vastustamme tätä meitä ympäröivää yksilökeskeistä poliittista kulttuuria.

Tulevaisuuden näkymät. Moktasissit, radikaalivasemmiston yhteistyö, vasemmistolaisen ajattelun tulevaisuus ja kenties vallankumous?

Me pyritään kohti vallankumousta ja omaisuuden uusjakoa. Meistä kaikki toimii myös muissa ryhmissä ja järjestöissä ja sitä kautta me pyritään edistämään vasemmiston sisäistä verkostoitumista. Moktasissien ensisijainen tarkoitus tällä hetkellä on kuitenkin työntää yleistä poliittista kulttuuria radikaalimpaan suuntaan, joten me ei välttämättä sovelluta kumppaneiksi ihan kaikille poliittisille ryhmittymille. Me uskotaan vahvasti niin kutsuttuun “radical flank” -ilmiöön.

Viestinne Punamustan liekin lukijoille.

Vastustakaa niin nykyistä hallitusta, kuin kaikkia muitakin hallituksia! Omaisuuden uusjako tapahtuu jo nyt näpistämällä, varastamalla ja esimerkiksi taloja valtaamalla.

Pakko kysyä, olitteko te hirmupakkasten aikaan talossa?

Ei vitussa :3

Kiitos haastattelusta, Moktasissit!