Pääkirjoitus Punamusta Liekki #3:sta.
Kevään eduskuntakauden käynnistyttyä alkaa näyttää siltä, ettei Suomen politiikassa ole meneillään yhtäkään hanketta, jota vastaan ei pitäisi hangata herkeämättä ja kaikin voimin.
Perustoimeentuloa heikennetään ihmisarvoa ja elämää vaarantavalla tavalla. Lakko-oikeutta rajoitetaan ja irtisanomissuojaa heikennetään. Perustuslain rukkaamista kiirehditään kansainvälisten sopimusten rikkomisen mahdollistamiseksi. Kaikkia hallituksen toimia kehystää demokratian kaventaminen.
Myös hallituksen retoriikka on yhä umpimielisempää. Päätöksiä runnotaan eteenpäin “valtakirjaan” vetoamalla, ilman riittäviä lausuntoaikoja ja demokraattiseen yhteiskuntaan kuuluvaa keskustelua. Sopimusyhteiskunnan osapuolesta, ammattiyhdistysliikkeestä, puhutaan “ay-mafiana”. Pääministeri Petteri Orpo on pyrkinyt leimaamaan hallituksen toimien vastustamista poikkeuksellisin sanoin. Ministeri Häkkäsen lausunnot reservistä eroamisen estämisestä ovat kerrassaan demokratian vastaisia.
Korostunut yksimielisyyden vaatimus leimaa poliittista ympäristöämme tämän hetken Suomessa. Kansallisen turvallisuuden ja valtiollisen edun korostaminen yksilön etujen kustannuksella määrittää sopivana pidetyn puhetavan. Militaristinen oikeutus tunkeutuu yhä vahvemmin arkiseen puheeseen. Ulkoisen uhan korostaminen luo perustan uhrauksien vaatimiselle kansalaisilta. Nationalismi, rasismi, ihmisoikeuksien polkeminen ja epädemokraattisuus. Kuulostaako tutulta?
Miksi me annamme tämän kaiken tapahtua? Mikä nukutti demokratian karhun? Miksi laskimme päämme pehmeälle, petollisen nukuttavalle sammalmatolle? Miksi annoimme unen tulla?
Herättäköön lähestyvä kevät karhun, ja mitä pikemmin, sitä parempi! Sillä tämä hallitus on ahne saalistaja, joka lopulta tappaa luolassaan nukkuvan demokratian karhun.