Stubb, Trump ja DCA-sopimus

Otettu Punamusta Liekki #3:sta

Kirjoittaja Jouko Jokisalo

Suomi on Aleksander Stubbin presidenttikaudella vahvistamassa puolustussopimuksen Yhdysvaltojen kanssa. Se allekirjoitettiin Washingtonissa 18. joulukuuta 2023, vaikka eduskunta ei ole sopimusta käsitellyt. Suomi on antamassa Yhdysvaltojen käyttöön 15 sotilasaluetta eri puolilta maata. 

Suomi ei peri Yhdysvaltojen käyttöön annettavista tiloista tai alueista vuokraa. Sopimus ei kiellä ydinaseiden kuljettamista Suomen kautta tai niiden tuontia maamme alueelle.

Suomi on sitomassa oman turvallisuuspolitiikkansa täysin Yhdysvaltoihin aikana, jolloin USA:n sisäinen kehitys on epävakaampaa kuin milloinkaan maan sisällissodan jälkeen. Lähestyvissä presidentinvaaleissa toisena ehdokkaana on istuva presidentti Joe Biden, jonka muisti näyttää heikkenevän vauhdilla. Viime aikoina hän on sekoittanut Macronin ja Mitterrandin sekä Scholzin ja Kohlin. Toisena ehdokkaan on äärimmäisen arvaamaton äärioikeiston edustaja Donald Trump.

Trump ja Project 2025

Millaiseen turvallisuuspoliittiseen vaaraan Suomi on sitoutumassa DCA-sopimuksen kautta? Sitä voi arvioida ”diktaattori Trumpin” ja hänen tavoitteidensa (Spiegel 4/2024) valossa: Trumpin ja hänen taustaryhmänsä suunnitelmissa on toteuttaa konservatiivis-autoritaarinen vallankumous Yhdysvalloissa. Tätä on valmistelemassa oikeistolaisen Heritage Foundationin johdolla yli 80 ajatushautomoa ja lobbaus-ryhmää. 

Ryhmä on kehittämässä Project 2025 -nimellä kulkevaa suunnitelmaa siitä, miten tulevan hallituksen tulisi muokata USA:lle uudet kasvot. Heritage Foundationin johtaja Kevin Robertsin mukaan ”koskaan aikaisemmin ei Yhdysvaltojen konservatiivisen liikkeen historiassa ole kaikki olennaiset ryhmät tehneet yhteistyötä muotoillakseen ohjelman ja etsiäkseen henkilöitä, jotka nousevat uuteen hallitukseen.” 

Project 2025 -ohjelman perusajatus on isolationismi eli eristäytymispolitiikka. ”Kansainvälisiä järjestöjä ja sopimuksia, jotka horjuttavat meidän perustuslakiamme, meidän oikeusjärjestystämme tai suvereniteettiä, ei tule uudistaa, vaan hylätä.” Yhdysvaltojen ulkorajat tulee ohjelman mukaan sinetöidä ja kauppa Kiinan kanssa lopettaa, koska USA:n eliitti on 30 vuoden ajan mahdollistanut Kiinan rikastumisen ja USA:n köyhtymisen. 

Ohjelmassa fossiilisista polttoaineista luopuminen todetaan vaaralliseksi erehdykseksi. ”Amerikan öljyn ja maakaasun suuret varat eivät ole ympäristöongelma, vaan verta meidän taloutemme kiertoon. Amerikkalaisten hallitsemat globaalit energiamarkkinat ovat hyvä asia – maailmalle, mutta vielä tärkeämpi meille, Amerikan kansalle.”

Yksi Project 2025 -ohjelman ydinajatuksista on henkilöstöpolitiikka: ”Tavoitteenamme on luoda hyvin koulutettujen ja uskollisten konservatiivien armeija, joka ensimmäisestä päivästä lähtien ottaa tehtäväkseen hallinnollisen valtion purkamisen.” Näin kirjoittaa Paul Dans, joka Trumpin aikana johti Valkoisen talon henkilöstöpolitiikkaa ja johtaa nyt Project 2025 -ohjelman kehittämistä. 

Dansin mukaan Trumpin presidenttivuosia kuvasi hallinnon ”petos” ja Trumpin presidenttikauden vähäiset saavutukset olivat tulosta hallinnon vastarinnasta.

Project 2025 -ohjelman osana on Make America Great Again -liike (MAGA). Sen yhtenä keskeisenä hahmona on Michael Flynn, Yhdysvaltain armeijan eläkkeellä oleva kenraaliluutnantti, joka toimi kansallisen turvallisuuden neuvonantajana Trumpin hallinnon ensimmäisten 22 päivän ajan. Kesällä 2021 Flynn totesi julkisesti, että ei ole olemassa mitään syytä, miksi Yhdysvalloissa ei voisi toteuttaa Myanmarin kaltaista sotilasvallankaappausta. 

Mukana on myös Mike Davis, joka avusti Trumpia keskeisesti ”miehittämään” maan korkeimman oikeuden äärikonservatiivisilla tuomareilla. Hänen tulevaisuudenkuvassaan Joe Bidenia ja tämän perhettä odottaa syytteet, kaikki Capitolin valtauksesta tuomitut armahdetaan ja kymmenen miljoonaa ihmistä karkotetaan.

Project 2025 -ohjelman henkilöstöpolitiikan ytimessä on asetus Schedule F, jonka pohjalta presidentti voisi vaihtaa jopa 50 000 valtiokoneiston virkamiestä, jotta niin sanottu syvä valtio (deep state) saataisiin kontrolliin ja virkamiesten vastarinta murskattua. Samalla se merkitsisi, että hallitus voisi toimia ilman kongressin valvontaa. Periaatteessa tämä merkitsisi vallan kolmijaon kumoamista.

Heritage Foundationin johtaja Robertsin mukaan “America First -konservatismi ei merkitse, että me vetäytyisimme Euroopasta.” Vaatimuksena Euroopalle on konventionaalisen aseistuksen radikaali lisääminen. Yhdysvaltojen ydinasepolitiikalle Euroopassa tämä ei tulisi merkitsemään muutosta. 

Donald Trumpin mahdollinen voitto vaaleissa tulee muuttamaan maailmaa enemmän kuin yksikään aikaisempi vaali toisen maailmansodan jälkeen. 

Joka tapauksessa on selvää, että Suomi on sitomassa turvallisuuspolitiikkansa tiukasti äärimmäisen epävakaaseen suurvaltaan tilanteessa, jossa kansainvälinen tilanne on vaarallisesti kriisiytymässä.

Stubb ja Trumpin kohupuhe

Trumpin helmikuun alkupuolen kohupuhe siitä, että Yhdysvallat eivät tule niiden Nato-maiden apuun, jotka eivät käytä puolustusmenoihinsa liittouman asettamaa vähintään kahta prosenttia bruttokansantuotteestaan, aiheutti täydellisen hämmennyksen Naton eurooppalaisissa jäsenmaissa.

Vastaavaa hämmennystä ei ole ollut nähtävissä Suomessa. Presidentiksi nouseva Stubb suitsutti Trumpin lausuntoa vaaliyön jälkeisessä tiedotustilaisuudessaan 12. helmikuuta: “Donald Trump on lähtökohtaisesti oikeassa”, Stubb totesi ja jatkoi: “Nato-mailla on velvoite käyttää puolustusmenoihin kaksi prosenttia BKT:stä. Suomi ne velvoitteet tällä hetkellä hyvinkin täyttää.” 

Trumpin lausunnon sen osan, jossa Trump uhkasi jättää hyökkäyksen kohteeksi joutuvan Nato-maan ilman suojelua, Stubb kuittasi amerikkalaisena vaaliretoriikkana, joka “on erilaista ja paljon vahvempaa kuin meillä täällä Suomessa”.

Trumpin puheista aivan eri linjoilla Stubbin kanssa on Yhdysvaltojen nykyinen presidentti Biden, joka piti Trumpin puheita ”tyhminä ja häpeällisinä”. Myös Valkoisen talon tiedottaja Andrew Bates kuvaili entisen presidentin kommentteja “kauhistuttaviksi”. Näiden arvioiden kanssa täysin ristiriidassa on Stubbin näkemys Trumpin puheesta. 

Suomen poliittinen johto yrittää olla uskollinen Yhdysvaltojen johdolle turvallisuuspolitiikan linjauksissaan, mutta se ei onnistu, koska Yhdysvaltojen tuleva politiikka on täysin pimennossa. 

Hyvä osoitus tästä on kenraali Erich Vadin arvio USA:n mahdollisesta linjauksesta Ukrainan sodassa. Vad, joka oli liittokansleri Merkelin tärkein sotilasneuvonantaja, kehottaa varovaisuuteen: “Meidän eurooppalaisten on oltava varovaisia, ettemme jo vuoden kuluttua ole yhtä yllättyneitä ja alttiita kuin vuonna 2021, kun vetäydyimme hätäisesti Afganistanista, sillä ei ole epätodennäköistä, että Ukrainan konflikti jähmettyy vuoden kuluessa. 

– Pelkään, että olemme ajautumassa samanlaiseen tilanteeseen, koska me eurooppalaiset vain odotamme, mitä amerikkalaiset tekevät, sen sijaan että tekisimme itse aloitteen.” 

Suomi on DCA-sopimuksella sitomassa itsensä turvallisuuspoliittisesti täysin Yhdysvaltojen globaalin geopolitiikan tavoitteisiin. Suomi ei halua asettaa minkäänlaisia rajoitteita ydinaseiden suhteen. 

Presidentiksi nouseva Stubb on vaalitenteissä tuonut esiin kannattavansa ydinenergialain muuttamista siten, että se mahdollistaisi ydinaseiden tuomisen Suomen alueelle. 

Ydinaseet eivät ole puolustusaseita, vaan täystuhon aseita. 

On hyvä muistaa, mitä Kekkonen totesi ydinsodan aikakautena sotilasliitossa olevien pienvaltojen osasta. Hänen mukaansa ne ovat ”maantieteellisen sijaintinsa vuoksi yleensä puskurivyöhykkeellä, muutenhan niitä ei sotaliitossa tarvittaisi, ja varsinkin jos niillä on ydinaseita alueellaan ne joutuvat ydinsodan alettua todennäköisesti vastaanottamaan ensimmäisen iskun.”

Lähteet: 

  • Der Spiegel 4/2024, René Pfister, Der Zerstörer: Wird Trump das Land in eine Diktatur verwandeln?  
  • MTV 12.2.2024: Alexander Stubb: “Donald Trump on lähtökohtaisesti oikeassa” 
  • Yle 12.2.2024: Stubbin tokaisu Donald Trumpista herätti huomion – tässä tärkeimmät tulevan tasavallan presidentin ensimmäisestä esiintymisestä. 
  • Yle 13.2.2024:  Biden tyrmäsi Trumpin Nato-puheet ”tyhminä ja häpeällisinä”. 
  • Yle 10.2.2024: Analyysi: Miksi Stubb sallisi ydinaseet Suomessa – ja Haavisto ottaisi puhelun Putinilta? Älä usko tekoälyn vastauksia
  • Berliner Zeitung 11.2.2024: Erich Vad im Interview: “Über das Schicksal der Ukraine wird in Washington und Moskau entschieden”