Muistoja Oulun vappumarsseilta

Anarkistien, PKK:n ja antifasistien lippuja liehumassa Rotuaarin aukiolla sisnistä kevättaivasta vasten.

Otettu Punamusta Liekki #5:stä

Teksti ja saatekuva: Mirjami Rautio
Kuvat: Mikko Viitasen albumista

Vastaamassa:
Mikko Viitanen MV (Oulun Vasemmistoseura)
Jussi Niskanen JN (SKP Oulu)
Mika Iisakka MI (Oulun Anarkistiliitto)

Milloin ensimmäisen kerran osallistuit vappumarssille?

Ensimmäisen kerran osallistuin vappumarssille Seinäjoella vuonna 1971. Elvytimme Seinäjoen demokraattisten nuorten  toimesta uudelleen vappumarssin. Aika pienellä porukalla. Yleisöä oli seuraamassa monikymmenkertainen yleisö.

Tulin Ouluun opiskelemaan vuonna 1972. Täällä vappumarssin perinne oli vahva. Marssin järjesti SKDL. Osanottajia oli useita tuhansia, marssi järjestäytyi torille ja reitti kulki keskustaan Otto Karhin puiston ympäri ja suuntasi Linnansaareen. Siellä pidettiin puheet.

Järjestöjen punaisia lippuja liehui runsaasti, sekä ammattiosastojen että poliittisten järjestöjen. Perinteisillä työväenlauluilla oli tärkeä osuus marssilla torvisoittokunnan toimesta. Juhlassa työväenlauluja ja runoja esittivät monesti näyttelijät.

Tällä mallilla marssi toteutettiin 1990-luvun lopulle, tarkka päättymisvuosi ei ole muistissa. Sen jälkeen oli pieniä vappumarsseja muutama vuosi eri järjestäjien toteuttamina.

MV

Oikeastaan en muista vappua, jolloin en olisi ollut mukana marssilla. Varhaisimpaan muistikuvaan liittyy hämärästi lastenvaunut. En kuitenkaan muista, oliko vaunuissa pikkusiskoni vai olivatko vaunut minua varten. Kuva, joka sijoittunee 60-luvun loppuun, kietoutuu vaikutelmaan aurinkoisesta kevätpäivästä.

Tarkempia muistikuvia alkaa olla kouluajoilta, kun vappumarssille osallistuttiin oma pioneeriosaston mukana. Näistä ei sitten juuri nyt nouse mitään erityistä kerrottavaa, mutta joka vuosi marssilla oltiin.

JN

Ensimmäinen muistamani vappumarssi on kai vuodelta 1993 Oulussa. Olen siis torniolainen, eikä sieltä paljoa matkailtu etelään. Noh, joka tapauksessa anarkistit oli kielletty vappumarssilta. Jouduimme siis marssimaan kymmenisen minuuttia varsinaisen vappumarssin jälkeen. Oli punkkia ja muuta porukkaa, joka identifioi itsensä anarkismiin. Meno oli uhmakas, mutta silti melko rauhallinen ja asiallinen. Meitä oli muutama kymmenen, maksimissaan sata.

MI

Millainen on oma historiasi vappumarssin järjestelyissä?

Vuonna 2008 päätettiin elvyttää vappumarssin perinne laajemmin uudessa muodossa. Tavoitteena oli koota järjestäjäksi erilaisia vasemmistojärjestöjä vappumarssitoimikuntaan. Ensimmäisen marssin pääteema oli mielenosoitus Stora Enson Kemijärven tehtaan lakkauttamista vastaan. Puhujana oli tehtaan pääluottamusmies Juha Pikkarainen.

Oulun Vasemmistoseura oli järjestelyssä keskeisesti mukana, samoin SKP ja Vasemmistonuoret. Itse hoidin käytännön järjestelyitä, mainontaa, viranomaisluvat ja järjestyshenkilöt. Tällä kertaa marssi lähti Otto Karhin puistosta ja päätyi torille. Siellä oli sitten SAK:n ja työväenpuolueiden vappujuhla. Marssin julisteen teki useasti monipuolinen taiteilija Jonne Kesti. Jonne hoiteli muutaman muun kanssa myös rumpurytmiä marsseilla. Otto Karhin puistossa pidettiin lyhyitä puheenvuoroja. 

Työväen vappujuhla siirtyi torilta Rotuaarille, jonne myös vappumarssin reitti muutettiin päättymään. Näin jatkettiin marsseja pandemiavuosia lukuun ottamatta. Osallistujia oli 400-800.

MV

90-luvulta kerrotaan, että Oulussa vappumarssi oli onnistunut, jos molemmat jaksoivat kiertää koko korttelin. Itse en ollut niihin aikoihin Oulussa. Muutenhan meitä olisi ollut ainakin kolme.

Seitsemän- tai kahdeksanvuotiaana muistan olleeni isäni mukana, kun Linnansaareen rakennettiin talkoilla jonkinlaista katsomoa tai istumakoroketta iäkkäämmille osallistujille.

80-luvulla SDNL:n osastoissa oltiin aktiivisesti mukana vappujärjestelyissä. Yhtenä vuonna rakensimme auton peräkärryyn häkin, jonne pantiin silloinen piirisihteeri puettuna Ronald Reagan -naamariin ja gorillapukuun. Tätä sitten vedettiin autolla vappukulkueessa.

Muistaisin että silloin oli tarkoitus protestoida Yhdysvaltojen pommituksia Libyassa. Tämä siis jotain vuonna 1984 tai -85. Saattoi tietysti olla kyseessä joku muukin Yhdysvaltojen pommitus. Pirukaan niitä kaikkia muista.

JN

2010-luvulla osallistuin muutaman vappumarssin valmisteluihin joko toimikunnassa puheenjohtajana tai ihan vain osallistujana. Silloin anarkistit saivat jo osallistua mielenosoitukseen. Toki Kaleva veti siitä omat riemunsa, kun sai otettua kuvia niittipunkkareista marssimassa vasemmiston mukana. 

Meno oli sangen perinteistä. Siinä ei ole mitään pahaa, mutta jotain uutta ja siistiäkin pitäisi keksiä mukaan.

MI

Mieleenpainuvin muistosi vappumarssilta?

Portugalin neilikkavallankumous vapun alla 1974 ja Vietnamin sodan päättyminen USA:n tappioon ja vetäytymiseen myöskin vapun alla 1975 keräsivät valtaisat määrät marssijoita juhlimaan Oulun marssille, unohtumattomia elämyksiä.

MV

Päällimmäisenä mieleen tulee se valtava väkimäärä, joka marsseille aina osallistui. Kulkueen alkujoukon saapuessa Linnansaareen saatoimme nähdä, kun torilla kulkueen viimeiset vielä järjestäytyivät matkaan.

JN

Yhdeksänkymmentäluvun puolivälin tienoilla marssin anarkistien kanssa pari kertaa. Asuin jo silloin Oulussa. Muistelen, että 1997 tai -98 olis mietitty ja järjestelty omaa vappumarssia silloisella SAL-Oulun toimistolla Nahkatehtaankadulla. Päätettiin sitten tehdä pieniä punamustia lippuja, jotka liimattiin lyhyisiin keppeihin. Ennen marssia rock-henkisesti pukeutuneet nuoret naisanarkistitoverimme sitten jakoivat lippuja kulkureitillemme lapsille. Liput menivät kaupaksi: vanhemmat olivat niistä vähintään yhtä iloisia kuin lapsoset. Olihan se sitten polleaa kävellä Oulun kaduilla, soitella Chumbawamban versioita vanhoista kapinalauluista pienten punamustien lippujen heiluessa. Ah, muistoja.

MI

Mikä mielestäsi on vappumarssin merkitys 2024-vuoden Suomessa?

Vappumarssin merkitys on tärkeä esittämään vaatimuksia kansalaisten elinehtojen parantamiseksi. On tärkeä osoittaa mieltä nykyhallituksen pääomapiirejä ja rikkaita suosivaa politiikkaa vastaan. Kurjistuspolitiikkaa ei pidä hyväksyä vaieten.

MV

Marssiperinne vappuna ja myös muissa työväen juhlissa on aikaisempina vuosina, ehkä enemmän kuin nykyään, ollut työväenliikeen voimannäyttö. Mitä enemmän kaduilla liehuu punaisia lippuja, sitä lujemmin se leikkaa porvarin halua miettiä perusteluja uusille leikkauksille. 

Varmasti on perusteltua väittää, että silloin kun rakennettiin hyvinvointi-Suomea, sitä josta sanottiin että on lottovoitto syntyä Suomeen, sitä ei neuvottelemalla rakennettu vaan vallankumouksen pelolla. Ainakaan porvarilta ei olisi saatu mitään, ei mihinkään liberaaleihin eikä humaaneihin periaatteisiin vetoamalla. Hyvinvointia rakentamaan porvari saatiin mukaan vallankumouksen ja kommunismin pelolla. Näin oli silloin ja näin on nyt.

JN

Vuoden 2024 vappumarssi on pitkästä aikaan oikeasti merkittävä. Oikeistohallituksen hyökkäykset työläisiä ja köyhiä vastaan on pysäytettävä ja estettävä. Tämä voi tapahtua vain joukkovoimalla. Lisäksi on jo pitkään ollut selvää, että parlamentarismi ja neuvottelu porvareiden kanssa on tullut umpikujaan. Nyt on järjestäydyttävä ja alettava unelmoimaan ja luomaan kapitalismista vapaata, aidosti demokraattista maailmaa.

MI

Terveisesi oululaisille vapun viettäjille?

Ei pidä antaa epätoivolle valtaa, vaikka oikeistopolitiikka, ympäristökatastrofi ja sotapolitiikka synkentääkin elämää. Joukoissa on voimaa ja toivoa muutoksesta parempaan!

MV

Sinä myös olet työläinen!

JN

Tehdään tästä vapusta ikimuistoinen! Tehdään siitä uuden alku!

MI