Vappumuistoja Kuubasta 2

Päivä oli aurinkoinen ja helle voimakas, kun kävelimme ryhmässä Cienfuegosin kaupungin eteläistä niemenkärkeä kohti. Prikaati oli jaettu viiteen ryhmään. Osa pääsi vierailemaan kuubalaisella ala-asteella, osa näkemään julkista terveydenhuoltoa tai valtion alaista sosialistista energiayhtiötä. Halusin kovasti nähdä lisää kuubalaista sosialismia käytännössä, joten oli aluksi vaikeaa olla näyttämättä pettymystäni, kun sain kuulla ryhmämme määränpään olevan yksityisen sektorin pienyritys eli mipyme. Lopulta olin kuitenkin kiitollinen tapahtumien kulusta, sillä mipymessä vierailu oli yksi eniten silmiä avaavista kokemuksista koko matkan aikana. Continue Reading

Mihin työtä tarvitaan?

Vasemmistolaiset ovat viime vuosina pyrkineet ottamaan vapun omakseen muistuttamalla, että kyseessä on kansainvälinen työläisten päivä, joka juhlistaa työväenliikkeen saavutuksia kahdeksantuntisesta työpäivästä järjestäytymisvapauteen. Mutta miksi juhlistaisimme työläisyyttä – siis palkkaorjuuteen alistumista, oman ajan, energian ja autonomian luovuttamista omistavan luokan voittojen kerryttämiseksi? Mikä merkitys on työläisyyden juhlimisella, kun niin monet kärsivät työttömyydessä tai työkyvyttömyydessä? Continue Reading

Vapun tausta on työväen veressä

Kahdeksan tunnin työpäivää vaatineessa mielenosoituksessa Chicagossa vuonna 1886 räjähti pommi.

Välittömästi pommin räjähdettyä poliisi avasi tulen väkijoukkoon, ja seurasi silmitön ammuskelu, jossa sai surmansa ja haavoittui niin poliiseja kuin paikalla ollutta työväkeäkin. Tapahtuma tunnetaan nimellä Haymarketin verilöyly. Continue Reading