Vappumuistoja Kuubasta 2

Reportaasi – Punamusta Liekki #15/kesäkuu 2025

Kirjoittaja: Onni Storm

Jatkoa toukokuun numerosta

Päivä oli aurinkoinen ja helle voimakas, kun kävelimme ryhmässä Cienfuegosin kaupungin eteläistä niemenkärkeä kohti. Prikaati oli jaettu viiteen ryhmään. Osa pääsi vierailemaan kuubalaisella ala-asteella, osa näkemään julkista terveydenhuoltoa tai valtion alaista sosialistista energiayhtiötä. Halusin kovasti nähdä lisää kuubalaista sosialismia käytännössä, joten oli aluksi vaikeaa olla näyttämättä pettymystäni, kun sain kuulla ryhmämme määränpään olevan yksityisen sektorin pienyritys eli mipyme. Lopulta olin kuitenkin kiitollinen tapahtumien kulusta, sillä mipymessä vierailu oli yksi eniten silmiä avaavista kokemuksista koko matkan aikana.

Vierailumme kohteena oleva yritys erikoistui graafiseen suunnitteluun sekä oheistuotteiden ja markkinointimateriaalin valmistamiseen muille yrityksille. Kävimme mipymen pääkonttorilla ja lähiseudulla pienessä talossa, joka myös toimi yrityksen toimitilana. Vierailun aikana tiloja meille esitteli kaksi yhtiön työntekijää, joita tulkkaamisessa avusti nuori prikaatin koordinaattori. Kyselimme paljon työläisten oikeuksista, palkasta, tuntimäärästä ja yleisesti viihtymisestä yrityksen leivissä, mutta myös palavia kysymyksiä yksityisen sektorin talouspoliittisista implikaatioista.

Saimme tietää, että kyseisen pienyrityksen työntekijät saavat ainakin 30 000 pesoa kuukausipalkkaa. Tämä on miltei kymmenen kertaa korkeampi palkkataso kuin monilla julkisen sektorin ammateilla. Mipymet maksavat tuntuvia veroja ja ovat velvollisia pitämään toimintansa läpinäkyvänä valtiolle, mutta tästä huolimatta yhtiön toimitusjohtaja käärii 20% yrityksen voitoista itselleen. Summa on reilusti yli 100 000 pesoa kuussa.

Koordinaattorimme mainitsi hieman surullinen virne huulillaan, että toimitusjohtaja todennäköisesti myös vaihtaa pesonsa laittomasti Yhdysvaltain dollareiksi ja saa näin vielä enemmän irti pääomastaan. Hän kertoi mipymeiden olevan ainoa tapa saada merkittäviä ulkomaisia investointeja maahan ja olevan tehokkain tapa rahoittaa Kuuban vallankumousta, mutta myönsi uudistusten synnyttäneen uuden porvariston, mikä on juuri se muutos, jota Yhdysvallat maahan haluavat ja Kuuba-politiikallaan edesauttavat. Kauppasaarron, talouskriisin ja Kuuban valtion turvaverkoston takia suuri rahamäärä tilillä ei kuitenkaan takaa näkyvästi kovin paljon hulppeampaa elämäntyyliä muuhun väestöön verrattuna.

Yhteisön turvaa ja sinikielisiä koiria

Yövyimme Cienfuegosin matkamme aikana CIJAM-leirin sijaan valtion hotellissa, jossa nautimme ilmaisesta baarista ja monipuolisesta valikoimasta ruokaa. Perinteisen nyhtölihan lisäksi tarjolla oli paljon kalaa ja äyriäisiä. Hotellin runsaus tuntui ristiriitaiselta ottaen huomioon yleisen niukkuuden, josta maan kansa kärsii. Samaa mieltä oli toveri Kreikan delegaatiosta, joka tuumasi toisen vallankumouksen olevan käsillä jos kansa saisi tietää hotellimme antimista.

Lauantaina 27. huhtikuuta kiertelimme Cienfuegosin kaupunkia ja saimme kuulla sen historiasta ja kulttuurista. Päivän kohokohta tuli kuitenkin illemmalla, kun pääsimme näkemään vallankumouksen ruohonjuuritason ja kaveeraamaan tavallisten ihmisten kanssa paikallisen vallankumouksen puolustuksen komitean (CDR) järjestämässä tapahtumassa. 

CDR:t olivat alun perin tapa osallistaa yhteiskuntaa vallankumouksen puolustukseen, ja ne toimivat lähinnä välineenä raportoida vastavallankumouksellinen toiminta hallitukselle sekä koordinoida puolustusta asevoimien ja hallinnon kanssa. Myöhemmin komiteat alkoivat täyttämään muitakin tehtäviä ja nykyään ne esimerkiksi organisoivat yhteisöjen sisäisen järjestyksenvalvonnan, huolehtivat kierrätyksestä naapurustoissa sekä järjestävät yhteisöllistä ruoanlaittoa ja opintoseminaareja esimerkiksi marxismista ja vallankumouksen tavoitteista. CDR:t myös huolehtivat siitä, että julkiset palvelut, kuten koulutus, toimivat paikallisella tasolla. Puutteista raportoidaan hallituksen erinäisille ministeriöille. Lähestulkoon jokaisella työpaikalla, naapurustolla ja julkisella tilalla on oma CDR, ja enemmistö kuubalaisista liittyy komiteaan 15-vuotiaana.¹ Vuonna 2010 Kuuban 11,2 miljoonasta asukkaasta 8,4 miljoonaa oli rekisteröityneitä CDR:n jäseniä.²

Naapurusto, jossa vierailimme, koostui muutamasta kerrostalosta. Yhden eteen oli pystytetty lava ja rakennuksen julkisivu koristeltu Kuuban lipuilla. CDR:n edustajat ja osa prikaatimme koordinaattoreista ja jäsenistä pitivät puheita, ja näimme naapuruston nuorten esittämiä tanssiesityksiä. Komitean jäsen kertoi puheessaan CDR:n prioriteeteista ja mainitsi tärkeäksi kiusaamista ja häirintää vastaan taistelemisen. Erityisesti nettikiusaaminen ja transfobia mainittiin ajankohtaisina ongelmina. Aiheesta kertoi myös yksi nuorten esittämistä tanssiesityksistä.

Ohjelman jälkeen väkimäärältään suurimmat prikaatit antoivat naapurustolle lahjoja, kuten lääkkeitä ja hygieniatuotteita. Pääsimme nauttimaan naapuruston asukkaiden kanssa CDR:n aktiivien valmistamasta ajiaco-keitosta, jota nautittiin kupista juomalla. Tapasimme myös naapurustossa asuvan sinikielisen koiran, jolle lapset olivat entisen Jugoslavian presidentin mukaan antaneet nimeksi Tito.

Komitean konkreettisen toiminnan näkeminen ja sen tehtävistä oppiminen oli inspiroivaa. Täydellinen systeemi ei ole, mutta se vaikutti toimivalta esimerkiltä yhteiskunnan organisoitumisesta ruohonjuuritasolla ja uskon, että vallankumoukselliset liikkeet muuallakin voivat löytää siitä paljon opittavaa. CDR-systeemin syntyyn johtaneet tapahtumat olivat kuitenkin vallankumouksen synkimpiä, ja niistä pääsimme seuraavana päivänä oppimaan, kun matkamme jatkui Zapatan niemimaalla sijaitsevalle kuuluisalle Sikojenlahdelle.

Menneisyyden haamuja ja punaisia kaloja

Sikojenlahden maihinnousun museo oli kiehtova ja tunteita herättävä paikka. Matkalla museoon näkyi tien varrella sinne tänne pystytettyjä valkoisia muistomerkkejä. Saimme kuulla koordinaattorilta, että jokainen oli pystytetty juuri siihen kohtaan, johon joku oli kaatunut vuoden 1961 hyökkäyksessä. Museo itse kertoi tapahtumien kulusta ja piti näytillä erilaisia esineitä, aseita ja vaatekappaleita, jotka jollain tavalla tapahtumiin liittyivät. Seinällä oli myös kuva jokaisesta uhrista.  

Ennen Kuuban vallankumousta 1950-luvulla maata hallitsi Yhdysvalloille myötämielinen diktaattori Fulgencio Batista. Batistan nukkehallitus edesauttoi Yhdysvaltain imperialismia ja brutaalia sokerikolonialismia, joka piti maaseudun proletariaatin äärimmäisessä köyhyydessä. Kaupungit toimivat lähinnä mafian leikkikenttänä ja olivat tunnettuja kasinoistaan ja bordelleistaan. Suurpääoma lain molemmilla puolilla nautti asemastaan ja kääri jättivoittoja.³ Pitkän vallankumoustaistelun jälkeen heinäkuun 26. päivän liike syöksi Batistan lopullisesti vallasta vuoden 1959 tammikuussa.

Palkankorotukset, ulkomaisten yhtiöiden kansallistaminen ja Kuuban yhteiskuntaa mullistava maareformilaki kesällä 1959 olivat harppaus kohti yhdenvertaisempaa tulevaisuutta, mutta muutokset eivät miellyttäneet kaikkia. Erityisen närkästyneitä olivat edellisen hallituksen lojalistit, rikkaat maanomistajat, mafian suuret vaikuttajat kuten Meyer Lansky ja ennen kaikkea Yhdysvaltain suurpääoma, hallinto ja CIA. Jo samana vuonna CIA alkoi toteuttamaan salaista terrorikampanjaa Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerin suostumuksella. Terrori-iskuja suoritettiin aluksi lähinnä CIA:n salaisen pikavenelaivaston avulla, mutta jo vuoden 1959 loppupuolella Havannaa pommitettiin lentokoneella.

Vain vuoden kuluttua vallankumouksesta CIA oli pistänyt liikkeelle myös laajan propagandakampanjan, harjoittanut aktiivisesti sabotaasia ja yrittänyt salamurhata Castron. Toimet eivät kuitenkaan riittäneet CIA:lle. Suunnitteilla oli jotain paljon suurempaa.

CIA oli alkanut värväämään Castroa vastustavia kuubalaisia pakolaisia Guatemalaan salaiselle harjoitteluleirille. Prikaati 2506 -nimisen joukkion oli tarkoitus tehdä maihinnousu Kuubaan ja syöstä Castro vallasta. CIA:n johtaja Allen Dulles oli puutteellisesta ja osittain päinvastaisista tiedustelutiedoista huolimatta vakuuttunut, että Castron hallitus oli Kuuban kansan silmissä epäsuosittu ja kaatuisi hyvin suunnitellulla hyökkäyksellä.⁴ CIA esitteli suunnitelman maihinnoususta marraskuussa 1960 vasta presidentinvaalit voittaneelle John F. Kennedylle, joka piti ideasta ja antoi sille virallisen luvan tammikuussa 1961.⁵

Hyökkäys alkoi 15.4. Kennedyn hyväksymällä ilmaiskulla, jossa CIA:n Kuuban väreihin maalatut B26-pommikoneet pommittivat kolmea eri kohdetta, tarkoituksenaan tuhota ensin maan ilmavoimat ja sitten siviili-infrastruktuuria. Iskuissa kuoli 7 ja haavoittui 50. CIA:n peitetarina oli, että kyseessä oli Kuuban ilmavoimiin kuuluneiden lentäjien kapina Castron hallitusta vastaan. Peitetarinan läpi nähtiin kuitenkin nopeasti. Iskut aiheuttivat vahvaa kansainvälistä paheksuntaa ja reaktion YK:ssa, mikä sai epäröivän Kennedyn peruuttamaan CIA:n hyökkäyssuunnitelmalle olennaisen toisen ilmaiskun. Uhrien hautajaisissa Castro piti puheen, jossa tuomitsi iskut USA:n terrorismiksi ja julisti Kuuban vallankumouksen olevan sosialistinen. Julistus sai raikuvat aplodit.⁴

17.4. toteutettu varsinainen maihinnousu onnistui Prikaati 2506:lta vielä ilmaiskuja huonommin. Merkkivalojen ja veneeseen asennetun konekiväärin toimintahäiriöt johtivat ensimmäiseen kuolonuhriin jo ennen rantautumista ja herättivät Castron asevoimien huomion. CIA:lta saadut tiedot rannasta olivat myös täysin virheelliset ja pimeyden suojan sijaan taistelijoita odotti koko rannan valaisevat kirkkaat kaasuvalot. Ilmakuvista rantavedessä merileväksi tulkittu massa osoittautui teräväksi koralliksi, joihin moni taistelijoiden veneistä jäi kiinni ja upposi.

Hyökkääjät saivat tietää aivan liian myöhään, että toista ilmaiskua ei koskaan toteutettu. Aamun koitettua vallankumouksen hävittäjät kylvivät tuhoa rannalla. Castro sai myös mobilisoitua arveltua nopeammin paikalle 20 000 sotilasta, joka oli paljon verrattuna hyökkääjien 1400 sotilaaseen.⁵ Punaisista kaloista puhuvista kryptisistä radioviesteistään huolimatta CIA ei myöskään saanut kansaa kääntymään Castron hallintoa vastaan. Päin vastoin, Sikojenlahden maihinnousu oli katalysti joka nosti Castron vielä entistä korkeampaan suosioon. Kaikella on kuitenkin hintansa. Satoja ihmisiä menetti henkensä USA:n hyökkäyksessä ja haavojaan nuoleva CIA alkoi maihinnousun epäonnistumisen jälkeen kehittämään paljon hienostuneempia tapoja tehdä elämästä Kuubassa niin vaikeaa kuin mahdollista.⁴

Puheita ja jäähyväisiä

Vappuna heräsimme bussikuljetukseen kello 02:10. Matkasimme Havannaan, jossa aamu kului vappujuhlaa seuratessa satatuhatpäisessä yleisössä. Erityisesti mieleen painui  Yhdysvaltain suurlähetystön edessä laulettu kansainvälinen. Ilmassa liehui varmasti satoja eri maiden lippuja. Kun kuunteli tarkkaan, kuuli kertosäkeistön vaikka millä kielellä.

2. toukokuuta prikaatimme osallistui Havannassa järjestettävään International Meeting of Solidarity with Cuba and against imperialism -konferenssiin. Suuressa konferenssisalissa oli solidaarisuusprikaatien lisäksi myös eri vasemmistolaisten puolueiden ja järjestöjen delegaatteja ympäri maailman, sekä kuubalaisia eri poliittisista- ja kansalaisjärjestöistä. Kuulimme aluksi puheita Kuubasta, Palestiinan kansanmurhasta ja globaalista imperialismista konferenssisalissa. Ennen lounasta paikallaolijat jaettiin pienempiin ryhmiin, jotta mahdollisimman moni pääsisi ääneen. 

Lounaan jälkeen puhui Kuuban presidentti Miguel Mario Díaz-Canel Bermúdez. Hän aloitti pitkän puheensa kiittämällä ulkomaiden delegaatioita ja prikaatilaisia solidaarisuudesta Kuubaa kohtaan, nostaen esille muissa maissa järjestetyt mielenosoitukset ja muun suoran toiminnan, jolla vaaditaan loppua Kuuban kiristyneelle kauppasaarrolle. Díaz-Canel puhui myös maidenvälisen dialogin tärkeydestä epäoikeudenmukaisen maailmanlaajuisen talousjärjestelmän analyysissä, ja paljon kaivatun paremman talousjärjestelmän suunnittelemisessa. 

Díaz-Canel puhui myös kauppasaarron aiheuttamista vaikeuksista Kuubassa ja käytti yhtenä esimerkkinä vappumarssia. Polttoainepulan takia ei ollut mahdollista järjestää perinteistä massiivista paraatia Havannassa, mutta sen sijaan melkein kaikissa provinsseissa ja kunnissa järjestettiin paraateja, jotka Díaz-Canel näkee todisteena siitä, että kansa on vielä yhtenäinen ja sillä on uskoa vallankumoukseen. Hän kertoi hämmästyneensä siitä, kuinka paljon läntinen media oli räikeästi aliraportoinut vappumarssien osallistujamäärää. Jotkut uutislähteet puhuivat tuhansista osallistujista epätavallisen pienissä kokoontumisissa. – Meidän on tehtävä erityisen selväksi näille imperialistisille herrasmiehille, että yli neljä miljoonaa ihmistä marssivat! Díaz-Canel julisti.

Keffiyeh- huivia harteillaan pitävä Díaz-Canel puhui myös Palestiinan kansanmurhasta ja vaati, että Palestiinasta tehtäisiin YK:n täysjäsen. – Emme voi seurata vierestä 75 vuotta kestänyttä rikosta jota palestiinalaisia veljiämme kohtaan on tehty. Mikään ei oikeuta viimeiset kuusi kuukautta kestänyttä sionistien julmaa eskalaatiota, sotarikoksia ja rikoksia ihmisyyttä vastaan, joka on tehnyt pienestä [Gazan] kaistasta harjoituskentän verenhimoiselle armeijalle, Díaz-Canel sanoi ja tuomitsi samalla Yhdysvaltain veto-oikeuden YK:n turvallisuusneuvostossa. Hän antoi myös täyden tuen vapaustaisteluille Syyriassa ja Länsi-Saharassa. 

Puheensa lopussa Díaz-Canel puhui yhtenäisyyden rakentamisesta ja vallankumouksen vahventamisesta vaikeina aikoina, ja uskoi että paras tapa saavuttaa nämä tavoitteet on laajentaa kansan päätösvaltaa ja autonomiaa luomalla tiloja, joissa ihmiset voivat esittää huolia ja kritiikkiä sekä ehdottaa ongelmiin ratkaisuja. Loppuun hän lisäsi: – Taistelumme jatkuu päivä päivältä, viikko viikolta ja vuosi vuodelta, kunnes Yhdysvallat lopettavat julman ja epämoraalisen politiikkansa. Ansaitsemme elää rauhassa ja yhdenvertaisten olosuhteiden alla, jotta voimme näyttää olevamme kykeneväisiä kasvamaan ja rakentamaan kuubalaista sosialismia –- – eläköön ystävyys, rauha, solidaarisuus ja yhtenäisyys kansojen ja kaikkien maiden työläisten välillä!⁶

Tapahtuman jälkeen Kuuban matka oli käytännössä paketissa. Kokemus oli erittäin hieno ja silmiä avaava. Talouskriisin kourissa olevassa yhteiskunnassa näkyi aidosti niukkuus ja muitakin ongelmia oli, mutta vaikutti siltä, että niihin etsittiin aktiivisesti ratkaisuja. Toivoa herättivät etenkin autonomiaa ja demokraattista päätöksentekoa entisestään lisäävät uudistukset. Välillä uutisia seuratessa huolestuttaa, mikä vallankumouksen lopullinen kohtalo tulee olemaan, mutta potentiaalia on silti äärettömästi. Toivon, että palaan joskus Kuubaan, joka on ravistellut itsensä vapaaksi Yhdysvaltain sabotaasista, kauppasaarrosta, niukkuudesta ja imperialismista ja kykenee toteuttamaan itseään ilman rajoitteita. Sellaiseen elämään pitäisi jokaisella olla oikeus.

Eläköön vallankumous!

Lähteet

1. Cuban Studies Institute, 17.12.2020: Committees for the Defense of the Revolution ↩︎
2. Alchetron.com, 18.12.2024: Committees for the Defense of the Revolution ↩︎
3. Jacobin.com, Samuel Farber, 2015: Cuba before the revolution ↩︎
4. “CIA”, Jorma Lindfors, Jukka Rislakki, 1978 ↩︎
5. “Kennedy and the bay of pigs”, Stephen Bates, Joshua L. Rosenbloom, 1998 ↩︎
6. Granma.cu, 3.5.2024: Cuba will continue to raise the banners of peace, solidarity and cooperation with peoples (presidentin puhe) ↩︎

Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!