Anarkismi veti baarin täyteen Jyväskylässä

Otettu Punamusta Liekki #9/marraskuu 2024:stä

Teksti: Anarkistinen Jyväskylä -kollektiivi

Anarkistinen Jyväskylä -ryhmä järjesti lokakuun alussa paneelikeskustelun otsikolla ”Mitä on anarkismi?” baari Vakiopaineessa Jyväskylässä. Aiheesta keskustelivat edustajat Oulun anarkistiliitosta ja helsinkiläisestä Makamik-kollektiivista.

Tapahtuman tarkoitus oli, että suomalaisessa anarkistiliikkeessä pitkään mukana olleet henkilöt kertoisivat anarkismista käytännönläheisesti ja ajankohtaisesti. Tilaisuus oli avoin ja suunnattu kaikille aihepiiristä kiinnostuneille. Toivoimme tietenkin, että kokemusten ja ajatusten jakaminen innostaisi myös kuulijoita omaehtoiseen poliittiseen toimintaan. Toisaalta ajattelemme, että anarkistiliikkeen itsensä elintilan kannalta on tärkeää tehdä sen toimintaa ymmärrettäväksi liikkeen ulkopuolisille, mikä tokikaan ei tarkoita anarkistisista periaatteista tinkimistä.

Panelistit edustivat melko erilaisia, toimintatavoiltaan ja organisaatiokulttuuriltaan eroavia anarkistiryhmiä Suomessa. OAL näyttää esimerkkiä mahdollisuuksista, joita avautuu, kun radikaalin vasemmiston eri toimijat tekevät yhteistyötä paikallisesti. Makamik puolestaan on verraten pieni, tiivis ryhmä, jolle keskeistä on vapaus tehdä toiminnasta juuri oman näköistä.

Kysyttäessä panelisteilta ohjeita anarkistiseen toimintaan ryhtymiseen oli ensisijainen neuvo järjestäytyä joko ryhmään liittymällä tai sellainen perustamalla. Tätä seurasi kuitenkin arvokas muistutus, että anarkismi alkaa arkisista teoista ja että myös yksin tai parin kaveruksen voimin voi tehdä monenlaista. Keskustelussa kuultiinkin esimerkkejä poliittisten vastustajien tilaisuuksien häiritsemisestä natsien graffitien päälle maalaamiseen. Lähtökohtaisesti kysymys on siis paljolti kekseliäisyydestä.

Vakiopaine täyttyi tilaisuuden ajaksi monenikäisistä ihmisistä, ja päätellen baarin nopeasta tyhjenemisestä tapahtuman jälkeen suurin osa oli saapunut paikalle varta vasten. Lopussa kuultiin useita yleisökysymyksiä, joissa nostettiin esille tärkeitä itse keskustelussa sivuun jääneitä teemoja, kuten feminismi ja koulutus. Häiriöitä ei esiintynyt, eivätkä yleisön kysymykset haastaneet itse aiheen mielekkyyttä. Vakiopaine, joka on jo vuosikymmenten ajan palvellut monenlaisten toisinajattelijoiden kantakuppilana, saattoi tosin olla koko Suomenkin mittapuulla poikkeuksellisen sopiva paikka tällaiselle tapahtumalle.

Tilaisuus osoitti, että monilla ihmisillä on tällä hetkellä halua kuulla anarkistien kokemuksia ulkoparlamentaarisesta poliittisesta toiminnasta. Erityisesti nyt, kun hallituksen politiikka ja Israelin länsimaiden avustuksella suorittama palestiinalaisten kansanmurha herättävät yhä useammassa tarpeen löytää itselle sopivia vaikuttamisen keinoja, anarkistien kannattaakin jakaa tietämystään ja osaamistaan.