Vieraileva tähti – Punamusta Liekki #20/helmikuu 2026
Kirjoittaja: Heta Uhtio
Seksin myyminen on radikaali teko. Ei siksi että siinä olisi mitään pahaa, likaista tai edes erikoista, vaan siksi että se ei luo lisää “arvoa” kapitalistiseen talousjärjestelmäämme. Seksityötä voi tehdä teoriassa kuka tahansa riippumatta koulutustasosta tai kielitaidosta, ilman ansioluetteloa tai raskasta hakuprosessia. Seksityöntekijä voi lorvailla kotona, tehdä epäkaupallista taidetta, rakentaa ystävyyssuhteita ja yhteisöjä ja viettää työtä tehden vain huomattavan pienen osan ajastaan tullakseen toimeen. Tällaista elämäntapaa monet vastustavat ideologisista syistä; mikä on ihmisen arvo, jos ei tuottaa hyödykkeitä, turhakkeita tai talouden kikkailuilla pääomaa tähän maahan ja maailmaan?
Miksi seksin myyminen on niin vaikeaa ja hämärältä tuntuvaa hommaa? Toisen seksityöstä hyötyminen nähdään Suomen lain mukaan parituksena, jonka vuoksi seksityöstä ei saa hyötyä kukaan muu kuin itse tekijä, toisin sanoen seksityöntekijä ei voi vuokrata työtilaa (vuokranantaja olisi parittaja), palkata vartijaa (vartija olisi parittaja) taikka kirjanpitäjää (kirjanpitäjä olisi parittaja) ja niin edelleen. Miten tähän malliin sopii valtion rooli? Seksityöstä kun kuitenkin tulee maksaa veroja. Silloinhan valtio hyötyy tehdystä seksityöstä ja on siten parittaja? Voiko valtion haastaa oikeuteen parittamisesta? Tämä kuulostaa aivan naurettavalta ajatukselta, mutta sitä tämänhetkinen lakimme tosiaan on. Nykyinen tilanne on johtanut siihen, että monet tekevät seksityötä “pimeänä” maksamatta veroja. Olen ymmärtäväinen sitä kohtaan, sillä tuntuu varmasti epäoikeudenmukaiselta maksaa veroja työstä valtiolle, joka kohtuuttomasti vaikeuttaa työntekoa.
Seksityö on työtä, jonka seksityöntekijät ovat valinneet omaan elämäänsä sopivimmaksi ammatiksi ja jota he harjoittavat vapaaehtoisesti. Seksityöntekijöiden järjestäytyminen on kuitenkin käytännössä mahdotonta, sillä jo ammattiliiton jäsenmaksu voidaan nähdä seksityöstä hyötymisenä ja siten laittomana. Järjestäytyminen luo kiistattomasti turvaa työntekijöille. Miksi tätä turvaa ei suoda seksityöntekijöille, joiden turvallisuudesta ollaan kuitenkin niin kovin huolissaan muutoin? Olemmekin yhteiskunnassa asettaneet työntekijät ristiriitaiseen asemaan: samaan aikaan näemme kaikki seksityöntekijät uhreina, ihmisinä joita täytyy suojella ja auttaa, samalla kun lainsäädäntömme asettaa vapaaehtoisesti seksityötä tekevät työssään suurempaan vaaraan ja rajoittaa heidän itsemääräämisoikeuttaan. Heitä todellisuudessa auttavat tahot ovat harvassa ja resurssit vähäisiä. Seksityöntekijät ovat peräänkuuluttaneet lakimuutosta jo vuosikausia, mutta pyynnöt ovat menneet kuuroille korville. Miksi emme kuuntele heitä, jotka ovat oman alansa ammattilaisia ja tietävät, mitkä toimet todellisesti lisäisivät heidän turvallisuuttaan ja parantaisivat heidän yhteiskunnallista asemaansa?
Henkilökohtaisesti näen seksityön arvostettavana ja yhteiskunnassa hyvinvointia lisäävänä ammattina. Seksuaalinen hyvinvointi onkin aihe, josta puhutaan liian vähän. Kun siitä uskaltaudutaan puhumaan, on se lähes poikkeuksetta yksiavioisen heteroparisuhteen kontekstissa. Pariutumattomille ihmisille suositellaan masturbointia, joskin se nähdään toissijaisena, vähän surkuhupaisana, tai vaihtoehtoisesti naistenlehtien sivuilla voimaannuttavana. Keskustelu on kuivaa ja tylsää, ei läheskään niin moniulotteista kuin aihe ansaitsisi.
Seksityöntekijät lisäävät seksuaalista hyvinvointia. Heille voi turvallisesti kertoa seksuaalisista traumoistaan, haluistaan ja fetisseistään ilman pelkoa tuomituksi tulemisesta. Seksityöntekijän seurassa voi luottamuksellisesti keskustella, kokeilla ja oppia. Asiakassuhteessa voi rakentaa seksuaalista itsevarmuutta ja taitoja sekä työstää kipukohtia. Seksityöntekijä on loppupeleissä ihan yhtälailla palveluntarjoaja ja asiakaspalvelija kuin kaupan myyjä, hieroja tai terapeuttikin.
Kenellä on oikeus seksuaaliseen hyvinvointiin? Sosiaalisesti hyväksyttävin ja tyypillisin tapa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan on turvallisen parisuhteen yhteydessä, jolloin muunlaisessa elämäntilanteessa voi olla vaikeaa toteuttaa omaa seksuaalisuuttaan aidosti tyydyttävällä tavalla. Monet tekijät voivat vaikuttaa mahdollisuuteen löytää seksuaalisesti yhteensopiva pari- tai seksisuhde, kuten esimerkiksi vammaisuus, liikuntarajoitteet, häpeä, epävarmuus tai epätyypilliset fantasiat ja fetissit. Parisuhteessakaan halut eivät aina kohtaa, jolloin seksityöntekijän tapaaminen voi lisätä hyvinvointia niin yksilölle kuin suhteellekin. Jokaisella on oikeus seksuaaliseen hyvinvointiin, ja kaikilla tulisi olla mahdollisuus toteuttaa seksuaalisuuttaan tyydyttävällä ja kaikille osapuolille turvallisella tavalla.
Seksin ostaminen on valtava tabu. Seksityöntekijä nähdään usein rikoksen kohteena eikä ammattinsa valinneena ja sitä vapaaehtoisesti harjoittavana ihmisenä. Kun seksityöntekijät nähdään tällaisen linssin läpi, nähdään seksipalvelujen ostajat väistämättä rikollisina – ällöttävinä hyväksikäyttäjinä. Todellisuudessa asiakkaat ovat seksityöntekijöiden mukaan useimmiten mukavia, empaattisia ja hyväntahtoisia. Miten onkin niin, että kunnioittava keski-ikäinen mies, joka maksaa seksistä, nähdään alempiarvoisena kuin keski-ikäinen mies, joka lirkuttelee baarissa parikymppisille naisille, häiritsee ja ahdistelee? Omasta mielestäni tilanne on täysin nurinkurinen.
Kun otamme huomioon, ettei mikään työ sanan varsinaisessa merkityksessä ole tässä yhteiskunnassa vapaaehtoista, olisi seksityöntekijän ammatinvalinta nähtävä yhtä vapaaehtoisena kuin muidenkin alojen. On jo korkea aika kuunnella heitä, jotka tuntevat työnsä parhaiten ja tehdä lakimuutokset työntekijöiden aseman parantamiseksi!
Kirjoittaja on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.
Kuva: Minerva Skyttä
EDIT 25.5.2026 klo 08:32: lisätty loppuun “Kirjoittajan on Vasemmistonuorten puheenjohtaja.”
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!