Vieraantuminen (marxilainen taloustiede)
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun suurin osa hänen ajastaan kuluu arvon tuottamiseen jollekin toiselle?
Mitä ihmiselle tapahtuu, kun suurin osa hänen ajastaan kuluu arvon tuottamiseen jollekin toiselle?
Tuotantovoimat ovat jatkuvassa muutoksessa ja murtavat lopulta yhteiskunnan päällysrakenteen.
Tällä kertaa opimme, missä piilee hyöty tavaran tuottamisesta varta vasten sen vaihtoa varten. Vastauksesta paljastuu kapitalistisen talousjärjestelmän ydin ja myös sen keskeisin ristiriita.
Elämme yli varojen, mutta emme sillä tavalla, kuin hallitus yrittää saada meidät uskomaan. Hallitus uskottelee pyrkivänsä korjaamaan taloutta, mutta todellisuudessa se vain pyrkii turvaamaan omistavan luokan edut. Ja vaikka hallituksen pyrkimys olisikin aito ja vilpitön, se ei tulisi onnistumaan. Koko järjestelmä on rikki, eikä sitä korjata leikkauksilla.
Uusi palsta aloittaa.
Copyright © 2026 | WordPress Theme by MH Themes