Teorianurkka – Punamusta Liekki #20/helmikuu 2026
Punamustan Liekin teorianurkassa käsitellään vallankumoukselliselle teorialle keskeisiä käsitteitä radikaalivasemmiston erilaisten ideologisten perinteiden näkökulmista.
Edellisessä teorianurkassa käytiin läpi pääoman ja kapitalismin eroja ja kerrottiin, miksi pelkästään kapitalistisen tuotantotavan kaataminen ei riitä pääoman lakkauttamiseen. Mutta mikä ylipäätään on tuotantotapa ja miten tuotantotavat vaihtuvat? Miten yhteiskunnallinen muutos rakenteellisesti toimii? Näihin kysymyksiin vastataan tällä kertaa, käyttäen hyväksi Marxin teoriaa yhteiskunnallisesta perustasta ja päällysrakenteesta. Uusia termejä tulee paljon, joten ohessa on taulukko juttua selventämässä.
Koko marxilainen teoria pohjautuu dialektiseen ja historialliseen materialismiin, jotka itsessään ovat niin laajoja kokonaisuuksia, että niistä riittäisi helposti kerrottavaa omaan teorianurkkaansa. Kiteytettynä dialektinen materialismi on todellisuuden ymmärtämistä ja analysoimista aineellisena kokonaisuutena, joka on dynaaminen, eli jatkuvassa muutoksessa. Tätä muutosta ja kehitystä ohjaavat luonnonvoimien väliset ja sisäiset ristiriidat, jotka ratketessaan synnyttävät uusia ristiriitoja.
Historiallinen materialismi on käytännössä dialektisen materialismin soveltamista historian kulkuun ja yhteiskunnalliseen kehitykseen. Ihmisen toiminta muokkaa ympäristöään ja luo uudenlaiset olosuhteet tulevien sukupolvien toiminnalle, joka taas kehittää materiaalisia olosuhteita eteenpäin ja niin edelleen. Kaikki valtiomuodoista kaupan hyllyillä tarjolla oleviin hyödykkeisiin on osa tätä kehitystä. Marx näki tuotannon keskeisenä muutosta luovana ihmisten toimintana. Tämän vuoksi marxilainen analyysi yhteiskunnan rakenteista ja sen kehityksestä lähtee liikkeelle tuotannon peruskomponenteista: työvälineistä ja työn esineistä.
Työn esineillä tarkoitetaan raaka-aineita, jotka on jo työn avulla irrotettu niiden luonnollisesta tilastaan työprosessia varten, kuten esimerkiksi pyydystettyä kalaa, kaadettua puuta tai louhittua malmia. Työvälineillä taas tarkoitetaan niitä työkaluja ja koneita, joita työläinen käyttää työn esineiden muokkaamiseen, tai jotka mahdollistavat niiden työstämisen. (Kirves, hakku, traktori, jne.) Yhdessä työn esineet ja työvälineet tunnetaan tuotantovälineinä. Työvälineiden avulla ihmisen toiminta synnyttää työprosessissa muutoksen työn esineessä. Prosessin tuote on käyttöarvo. Työllä on siis välttämätön rooli arvon luomisessa tuotantovälineiden avulla.
Työläisten työvoima ja asiantuntijuus yhdessä tuotantovälineiden kanssa mahdollistavat käyttöarvon ja hyödykkeiden tuotannon, ja muodostavat yhteiskunnan tuotantovoimat. Nämä tuotantovoimat mahdollistavat myös uusien työvälineiden kehittämisen ja tuottamisen, sekä ympäröivän maailman muuttamisen. Ne ovat siis jatkuvassa dialektisessa kehityksessä ja kasvussa.
Tuotantosuhteilla tarkoitetaan niitä yhteiskunnallisia suhteita, jotka määrittävät, kuka tuotantovälineet omistaa, eli mihin luokkaan kukin kuuluu. Yhdessä tuotantovoimat ja tuotantosuhteet määrittävät yhteiskunnan tuotantotavan eli talousjärjestelmän. Kuten edellisissä teorianurkissa on käyty läpi, kapitalistisessa talousjärjestelmässä kapitalisti eli porvari omistaa tuotantovälineet ja palkkatyöläiset joutuvat myymään hänelle työvoimaansa elääkseen.
Vallitseva tuotantotapa muodostaa yhteiskunnallisen perustan, jota ylläpitää sen ympärille rakennettu päällysrakenne. Päällysrakenne koostuu valtiosta ja sen instituutioista ja lakipykälistä sekä niitä ylläpitävästä väkivaltakoneistosta, mutta myös esimerkiksi kulttuurista, uskonnosta, mediasta ja ideologiasta, jotka vahvistavat perustaa. Samalla muutokset perustassa muovaavat päällysrakennetta. Päällysrakenteen perimmäinen tehtävä on säilyttää vallitsevat tuotantosuhteet, mutta tuotantosuhteilla on silti taipumus muuttua. Mistä tämä johtuu?
Kuten aiemmin mainittiin, tuotantovoimat kehittyvät ja ovat jatkuvassa muutoksessa. Tämä dialektinen kehitys luo kasvavan ristiriidan muuttumattomien tuotantosuhteiden kanssa, ja kun tuotantovoimat ovat kehittyneet tarpeeksi pitkälle niihin nähden, alkaa perusta ja siten jämäkkä päällysrakenne rakoilemaan. Tämä ilmenee useammin ja useammin toistuvina kriiseinä ja taloudellisena sekä poliittisena epävakautena, kunnes ristiriita on niin suuri, että päällysrakenne hajoaa kokonaan. Konkreettisesti tämä prosessi ilmenee vallankumouksena ja talousjärjestelmän muutoksena.
Kirjallisuutta:
- Karl Marx, Poliittisen taloustieteen arvostelua (1859)
- Karl Marx, Palkkatyö ja Pääoma (1849)
- Karl Marx, Pääoma 1 osa (1867)
- G. Glezerman, Tuotantotapa ja sen merkitys yhteiskunnan kehityksessä (1959)
- J. Stalin, Dialektisesta ja historiallisesta materialismista (1940)
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!