Pääkirjoitus Punamusta Liekki #2:stä
Ensimmäinen Punamusta Liekki ilmestyi hetkenä, joka oli sekä vuodenkulun että oululaisen poliittisen lehdistön kannalta pimeää aikaa. Joulukuun loppupuolen lyhyinä talvipäivinä Oulun viimeinenkin vasemmistolehti, vuodesta 1906 julkaistu Kansan Tahto ilmoitti lopettavansa toimintansa.
Kalevan haastattelussa (26.12.2023) Kansan Tahdon pitkäaikainen päätoimittaja Eero Matero avaa poliittisen lehdistön vaikeuksia vallitsevassa tilanteessa. Aikoinaan poliittisella lehdistöllä oli tärkeää yhteiskunnallista merkitystä niiden tehdessä vaikuttamaan pyrkivää ja kriittistä poliittista journalismia. Sittemmin poliittisuuden ja erityisesti vasemmistolaisen poliittisuuden ympärille on hänen mukaansa kertynyt “häpeäleima”, joka vaikuttaa muun muassa mainonnan rahavirroista päättäviin.
Punamusta Liekki ei ole riippuvainen mainostuloista, sillä lehti toimitetaan kokonaan vapaaehtoisvoimin. Lehti ei saa mitään muutakaan ulkopuolista rahoitusta. Pohjimmiltaan kyse on poliittisesta itsenäisyydestä ja vapaudesta.
Lehden teko on kollektiivinen projekti ja toiveemme on, että se osaltaan vahvistaa radikaalivasemmiston yhteistoimintaa. Haluamme jokaisen numeron ilmestyvän paperisena. Fyysinen lehti on käsin kosketeltava osoitus jostain, mitä yhdessä teimme ja saimme aikaan. Tästä numerosta lähtien osa lehden uutisista ja artikkeleista ilmestyy paperi- ja näköislehden lisäksi kuitenkin myös helpommin sosiaalisessa mediassa jaettavassa muodossa.
Tammi-helmikuun aikana Suomessa käydään presidentinvaaleja. Jokainen vaali on anarkisteille tilaisuus muistuttaa, että parlamentaarinen demokratia on epäonnistunut vastaamaan niihin haasteisiin, joiden edessä olemme. Imperatiivinen mandaatti olisi yksi väline demokratian lisäämiseksi niin paikallisella kuin laajemmallakin yhteiskunnallisella tasolla. Imperatiivinen mandaatti tarkoittaa yksinkertaisimmillaan sitä, että valitun tulee noudattaa valitsijoiden ohjeita ja näille antamiaan lupauksia.
Euroopan unioni käsitteli imperatiivista mandaattia Venetsian komission raportissa vuonna 2009 väittäen, että “ – – imperatiivisen mandaatin käsite on yleensä hankala länsimaisten demokratioiden näkökulmasta”. Näin voi olla, mutta se johtuu siitä, että nykyinen järjestelmämme muistuttaa enemmänkin oligarkiaa kuin demokratiaa.
Syytä on myös pitää mielessä, että Suomen perustuslaki kieltää imperatiivisen mandaatin ja vaalilupausten velvoittavuuden. Imperatiivisen mandaatin kiellolla kansanedustaja säädetään riippumattomaksi äänestäjien tahdosta. Kansanedustajaehdokkaiden vaalilupaukset eivät näin ollen ole sitovia.
Jos palautamme mieleen, mitä kaikkia nykyiset hallituspuolueet lupailivat eduskuntavaalien aikana ja mitä niille lupauksille kävi, ei imperatiivinen mandaatti ainakaan äänestäjän näkökulmasta tunnu lainkaan “hankalalta”. Pikemminkin demokratian kannalta tuntuu hankalalta se, että puolueilla, lobbareilla ja pääoman edustajilla on kanavansa vaikuttaa edustajaan – yksittäisellä äänestäjällä sen sijaan hyvin vähän.