Pääkirjoitus – Punamusta Liekki #18/marraskuu 2025
Yhdysvaltojen valtionvelka ylitti äskettäin 38 biljoonaa dollaria ja jatkaa kasvamistaan. Summa on tähtitieteellinen, eikä sitä makseta takaisin koskaan. Siinä ei ole kuitenkaan mitään ihmeellistä: keskiajasta lähtien pankkiirit ovat olleet tietoisia, etteivät valtiot ja ruhtinaat pysty tai halua kuitata velkaansa. Niin kauan kuin korkojen ja lyhennysten maksu juoksee suurin piirtein ajallaan, pankit ovat tyytyväisiä. Kaikki sen tietävät: valtion velkaa ei makseta pois, sitä hoidetaan.
Tietysti korot ja lyhennyksetkin vaativat reilusti rahaa ja se vaatii kapitalistisen logiikan mukaan jatkuvaa talouskasvua. Yhdysvalloilla on lisäksi erityisen suuri huoli siitä, että sen velkakirjoista reilut kaksi prosenttia on Kiinan hallussa; se antaa Kiinalle tehokkaan keinon vaikuttaa dollarin arvoon.
Ei ihme, että rapakon takaisen suurvallan johto hermoilee ja etsii keinoja taloutensa kasvattamiseksi. Maailman toiseksi paras keino talouden kasvattamiseksi on sotateollisuus, ja paras on valitettavasti suora sota. Tässä valossa kenenkään ei kannata ihmetellä, että Yhdysvallat vaatii NATO-maita kasvattamaan sotilasmenojaan viiteen prosenttiin BKT:sta. Ei, kyse ei ole Venäjän uhasta. Kyse on isäntämaan taloudesta.
Valtionvelasta panikoidaan Suomessakin, tosin huomattavasti erilaisesta syystä.
Suomen valtionvelka ei ole erityisen suuri maailman mittakaavassa, eikä Kiinalla ole hallussaan sen kummemmin Suomen velkakirjoja. Velka on liian suuri siitä yksinkertaisesta syystä, että EU sanoo niin. Vaihtamalla markka euroon Suomi käytännössä luopui omasta määräysvallastaan rahapolitiikassa ja näin ollen EU päättää siitä, milloin ja millainen velka on “liian suuri”.
Valitettavasti porvareille sopii mainiosti työväen ja vähäosaisten kurittaminen velkajarruun vedoten, mutta kannattaa pitää mielessä, että oikeasti rahapolitiikasta päätetään muualla. On ironista, että myös syy, miksi hallitukselle miltei pakkomielteeksi tullut velka on vaikea hillitä, tulee ulkopuolelta: nimittäin Washingtonista NATO-menojen huiman korotuksen muodossa. Porvaria tämä ei taida haitata, mutta tosiasia on, että niin velkajarrun kuin sotilasmenojenkin hinta lankeaa työläisten maksettavaksi.
Kapitalististen kansallisvaltioiden näkökulmasta sekä velkajarrussa että sotilasmenojen kasvattamisesta on pohjimmiltaan kyse samasta asiasta: pääoman edun varmistamisesta ihmisten ja elonkehän kustannuksella.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!