Otettu Punamusta Liekki #6:sta
Sodat leviävät, mikä johtaa vammaisiin. Se että Putin päätti, että Venäjä käyttäytyy kuin länsimaa, ei oikeuta länsimaita nokittamaan. Hitler innostui kansanmurhista tutustuttuaan jenkkien kutsumuskohtalo (Manifest Destiny) -riehumiseen alkuperäisväestöä kohtaan1; näin Putinkin apinoi resurssien valtaamista jenkkityyliin. Nyt Suomen hallitus haluaa liittyä tiiviimmin näihin puuhiin, mistä selkeä merkki on muun muassa rauhanjärjestöjen rahoituksen lakkauttaminen. Idästä länteen, oikeisto ei kaipaa vastustusta sodille.
Sota kurittaa infrastruktuuria ja vammaiset kärsivät erityisesti. Selkeä esimerkki tästä löytyy Gazasta, missä Israelin valtion harjoittama kansanmurha on nuijinut henkiinjääneitä sairaalakuntoon – ikävä kyllä sairaalat ovat myös pommitettu maan tasalle ja avunhakijoita ammutaan. Ja muistakaamme miten Israel antoi Gazan pohjoisen puoliskon asukkaille kokonaista 24 tuntia aikaa paeta maahyökkäyksen tieltä (he tekivät saman myöhemmin Rafah’ssa) – niissä oloissa harva vammainen olisi fyysisesti kyennyt väistämään alta, vaan olisi joutunut virumaan odottamassa etnisten puhdistajien saapumista. Siinä ei olisi lohduttanut se, että olisi postuumisti saanut some-näkyvyyttä esiintyessään israelilaissotilaan TikTokin rekvisiittana.
Me allekirjoittaneet olemme kokeneet, miten vammaisuus rajoittaa elämäämme rauhan oloissakin, ja meitä kauhistuttaa ajatus siitä, mitä se on sotatantereella. Sitä paitsi mikään ympäristö ei lisää vammaisten rivejä kuin sotatantere. Kun jollekin turma osuu kohdalle, vammaisten yhteisö toki mielellään ottaa hänet vastaan solidaarisuuden hengessä, mutta ymmärrämme mainiosti miksi porukka ei tänne halua – ei haluttaisi olla itsekään. Vaikka Suomikin on allekirjoittanut vammaisten oikeuksien yleissopimuksen, kyseistä paperia on käytetty lähinnä likaisen kilven kiillottamiseen. Meidän on siis turha odottaa, että sopimus olisi täällä mitään muuta kuin sanahelinää tulevaisuudessakaan. Mikään ihmisoikeuksiin liittyvä sopimus ei ole selvästikään onnistunut hillitsemään edes sotaisaa retoriikkaa, teoista puhumattakaan.
Kun sota on myllännyt osallisten kehot ja mielet, vauvasta vaariin, on ampumisen jälkeenkin pitkä ja tuskallinen taival sekä vammaisilla että heidän läheisillään. Tämä on sitten monen sukupolven ongelma, ja tulee kummittelemaan kauas tulevaisuuteen. Perinteinen ratkaisu tälle on ollut vammaisten piilottaminen laitoksiin tai peräkammareihin, pois silmistä ja mielestä. Ja vaikka olisitkin nyt autuaan vammaton, sinullakin on turhankin hyvä todennäköisyys saada voittonumero sirpaleen saattamana, ja päästä tähän meidän kurjaan kerhoon, nauttimaan ylenkatseesta ja unohduksesta. Jos kehosi sattuu selviämään sodasta naarmuitta, ei hätää, tulet varmasti säikkymään mitä arkisempia ääniä lopun ikääsi.
Me vammaiset emme haluaisi olla mitenkään erityisen tärkeitä, ihan vain tavallisia yhteiskunnan jäseniä, mutta nyt tuntuu siltä, että meitä oikeasti kaivataan varoittavana äänenä siitä mitä trauma – tuli se sitten sodasta tai muusta – tekee elämänlaadulle. Kun me puhumme vammaisten vähentämisestä, haluaisimme parantumista ja toipumista, emme hiippakunnan vaihtamista.
Sodassa voittaa vain suurkapitalisti, ja he ovat jo kahdesti saaneet aikaan maailmansodan kapitalistisen talousjärjestelmän kriisiytyessä. Toivomme kovasti, että sen sijaan että saadaan toinen encore, ennemmin romutamme tämän tuhoisan järjestelmän yhteiskunnan sijasta ja rakennamme aidosti demokraattisen ja kaikkien tarpeet huomioivan sosialismin.
Allekirjoittaneet:
Lauri Nissinen
Kaj Fredriksson
Tuomas Kuusniemi