Tapa kyttä sisälläsi

Otettu Punamusta Liekki #6:sta

Mielivallaton-kolumnipalstalla Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jiko Kylén pohtii ihmismieltä kapitalismin kiemuroissa tavoitteenaan vallankumouksellisen toivon ja solidaarisuuden viljeleminen.

Yksi uusliberaalin kapitalismin suurenmoisista onnistumisista on se, kuinka se on saanut meidät tekemään itse sortajan työt. Olemme poliiseja ja pomoja toisillemme ja itsellemme vähintään yhtä ahkerasti kuin oikeat kapitalistit ja virkavalta. Sortovaltaa ei kaadeta yksilön keinoin – mutta vallitseva järjestelmä pysyy hyväksyttynä niin kauan kuin arkinen vuorovaikutuksemme ja käyttäytymisemme sitä uusintavat.

Kyttäämisen tavoiteltu taito

Englanniksi käytetään termiä “policing” kuvaamaan virkavallan valvontaa ja vallankäyttöä. Termi voidaan laajentaa kaikkien ihmisten välisiin suhteisiin sekä itseen kohdistettuun kontrolliin. Suomeksi “kyttääminen” toimii samassa merkityksessä. Uusliberaalin ihannesubjektin olennaisimpiin taitoihin kuuluvat itsehillintä ja elämänhallinta, joiden toteutumista valvomme paitsi omassa myös tovereidemme käyttäytymisessä.

Ehdollistumme jatkuvaan valvontaan lapsesta saakka. Koulujärjestelmän alkuperäinen tarkoitus tottelevaisia työläisiä tuottavana tehtaana toteuttaa itseään edelleen. Kuuliaisesta käytöksestä ja tovereiden rikkeiden raportoimisesta palkitaan, sääntöjen ja auktoriteettien kyseenalaistamisesta rangaistaan. Kyttäämisen päämääränä on kilpailussa pärjääminen, ja sama logiikka jatkuu aikuisena työelämässä. Omaksumme velvollisuudeksemme tarkkailla tovereiden työpanosta, johon myös vertailemme ahdistuneina itseämme. Suorituskyvyn väliaikainenkin huonontuminen on alituinen vaara, jota täytyy välttää kaikin keinoin.

Valvonta naamioituu välittämiseksi

Kyttääminen ei kuitenkaan jää kouluun ja töihin. Kontrolloimme usein ahkerimmin meille läheisimpiä ihmisiä. Kapitalismin ja kolonialismin synnyttämiin parisuhdenormeihin kuuluvat kateellisuus, omistaminen ja ääneen sanomattomien sääntöjen noudattaminen. Samat normit ilmenevät ystävyyssuhteissa. Yhteisten sopimusten sijaan valvonta perustuu usein oletuksiin, jotka heijastelevat vallitsevia kulttuurisia normeja.

Aika on keskeinen kolonialistisen kontrollin väline – siinä missä pomot pitävät meidät alamaisina minuuttiaikatauluillaan, tulkitsemme mekin vastuuttomaksi ja loukkaavaksi, jos toveri myöhästelee tai hidastelee, jos hänen toimintakykynsä ei pysy vakiona. Hallinnan työkaluista on tullut osa meitä. Sosiaalinen media mahdollistaa jatkuvan valvonnan ja tarkkailun: vaadimme toisiltamme jatkuvaa saatavilla olemista, viesteihin vastailua, tykkäyksiä ja jakamisia. Olemme pidättäneet oikeuden määritellä hyväksyttävän kommunikaation tavat ja aikataulut. Täten siis päätämme itsevaltaisesti ihmissuhteen ehdot ja säännöt, joiden rikkomisesta tuomitsemme ilman asianomaisen kuulemista. Olemme alkaneet käyttäytyä ihmissuhteissa oikeuksien ja velvollisuuksien, rangaistusten ja palkintojen logiikalla yhteisten sopimusten sijaan. Tämä heijastaa totta kai sitä, miten toimii myös yhteiskunta ympärillämme.

Mielen hallinta, elämän ja kuoleman hallinta

Itselleni surullisen tuttu välittämiseksi naamioituvan valvonnan muoto liityy psykiatriaan. Hulluushan on äärimmäinen normeista poikkeamisen muoto, siis vakavin rikos itsehillintää vastaan. Harva tietää, kuinka monet psykiatrian selviytyjät Suomessakin joutuvat piiloutumaan ja katkaisemaan suhteensa läheisiinsä, jotka ovat valmiita soittamaan poliisit tai ambulanssit hulluksi katsomansa henkilön perään häneltä kysymättä. Tarpeeton pakkohoitoon päätyminen on usein seurausta perättömistä, vihamielisistä huoli-ilmoituksista. Toisaalta myös opittu avuttomuus johtaa siihen, että poikkeavasti käyttäytyvän läheisen voinnin, tarpeiden, toiveiden tai ajatusten häneltä itseltään kysymisen sijaan pelästymme, pakenemme vastuuta ja ulkoistamme hoivan auktoriteeteille.

Individualistisen kulttuurin läpäisevä pinnallinen yksilön ylistys loppuu, kun tulee kyse poikkeavan kehomielen itsemääräämis- ja määrittelyoikeudesta. Omaa mieltä ja kokemusta koskeva asiantuntijuus laiminlyödään, kun psykiatrit päättävät, kärsitkö, mistä, ja kuinka paljon, minkä kategorian tunnusmerkit täytät, ja lyövät sinuun valmiin leiman, johon yksilökeskeiset ja samalla yksilöiden moninaisuuden laiminlyövät hoitokeinot ovat sisäänrakennettuina. Seuraavaksi virkailijat päättävät, ansaitsetko tukea, millaista, ja kuinka paljon. Kokonaisuudessaan poliisit, muut valtion viranomaiset ja psykiatrit ovat osa samaa kontrollin järjestelmää, joka määrittää, kenellä on oikeus minkäkinlaiseen elämämiseen (vai onko).

Itsehillintä palvelee sortajaa

Kansalaisiin iskostettu itsekontrolli on yksi julmimmista ja nerokkaimmista kapitalismin työkaluista. Itsehillintä on keskeistä fasistisessa, militaristisessa ihmisihanteessa, joka vaatii henkilökohtaisten halujen ja poikkeavan ajattelun sekä käytöksen tukahduttamista. Taaperoista aikuisiksi opimme tukahduttamaan uteliaisuutemme, uhmakkuutemme ja tunteellisuutemme. Ailahtelevaisuus ja massasta poikkeaminen ovat paheellisia taipumuksia.  Kontrolli läpäisee useat itsestäänselvyyksinä pidetyt tavoitteet: itsehillintä, elinikäinen oppiminen ja “self help” puskevat jatkuvaan paremmuuteen pyrkimiseen, henkilökohtaisten tavoitteiden valvomiseen ja sekä muita että itseä vastaan kilpailemiseen. Hillittyyden ihanteet ilmentävät valkoisia, patriarkaalisia, kolonialistisia, neurotyypillisiä ja keskiluokkaisia normeja, jotka liittyvät esimerkiksi puhetapoihin, kieleen, kehollisuuteen ja tunteiden ilmaisuun. Naisoletetuilta ja rodullistetuilta vaaditaan valkoisessa patriarkaalisessa yhteiskunnassa erityisen hillittyä käytöstä, ja sääntöjen rikkomisesta, määrättyyn lokeroon mukautumattomuudesta tai muusta villiydestä rankaistaan ankarammin.

Kontrollin sisäistetty luonne ja arkinen toteutus tarkoittavat kuitenkin, että voimme tietoisesti pyrkiä tappamaan kytät sisällämme. Valvonnan ja hallinnan ei tarvitse määritellä suhteita itseemme ja muihin. Mitä jos vaalisimmekin uhmakkuutta, ailahtelevuutta, kummallisuutta, kaiken vakiintuneen rikkomista? Mielivaltaiselta kontrollilta vapaat ihmissuhteet perustuisivat kommunikaatioon ja vastavuoroisiin sopimuksiin, jotka vaativat uteliaisuutta toistemme tarpeita ja toiveita kohtaan. Ennen kaikkea meidän on opittava rakastamaan säännöttömyyttä ja muuttuvuutta, koska sellaisia me ihmiset olemme – päivästä toiseen erilaisia, ominaisuuksiltamme ja haluiltamme ristiriitaisia ja aina ennakoimattomia, kunnes meidät kahlitaan.

Mielivallaton toivottaa kytätöntä, kuritonta ja kapinallista kesää kaikille!