Kumouksellinen feminiinisyystyö purkaa patriarkaatin perustan
Feminiinisyys, hoiva ja vastavuoroisuus voivat olla vallankumouksen voima.
Mielivallaton
Vasemmistolainen, kohtaa taistelusi
Mielivallaton rohkaisee vasemmiston sisäisen kritiikin vaalimiseen ja konflikteista kasvamiseen.
Vallankumous ei synny yhteisöllisyydestä vaan yksilöiden jaetusta toimijuudesta
Individualismi on valtavirtavasemmiston retoriikassa maailmaa hallitsevan pahuuden itsestään selvä alku ja juuri. Yksilökeskeisyys on yksilön moraalisen epäonnistumisen merkki, järjestäytymisen puutteiden syy ja kapitalismin ydin. Yksilökeskeisyyden korvaaminen yhteisöllisyydellä on kuulemma vallankumouksellista, mutta kukaan ei selitä miksi ja miten se konkreettisesti muuttaa yhteiskuntaa. Individualismi on helppo nostaa viholliseksi, koska silloin taistellaan käsitettä vastaan, eikä oikeita aseita tarvita.
Hullujen johtajien pelko tappaa toimijuuden
Oliko meidän vallanpitäjät nyt hulluja, psykopaatteja vai pedofiileja? En enää pysy perässä, kun diagnoosi muuttuu joka päivä. Viime kuukausien vasemmistoilmapiiriä on määrittänyt järkytys pahojen ihmisten turmelemasta maailmasta. Vallanpitäjät, heidän kannattajansa ja oikeastaan koko maailma tuntuu monen mielestä niin sanotusti hullulta ja sairaalta. Toinen toistaan räikeämmät vallan väärinkäytösten ilmentymät toimivat juuri kuten niiden on tarkoitus. Maailma alkaa tuntua niin epätodelliselta ja kaukaiselta, että sen muuttamisesta tulee mahdottomuus.
Lepopuheesta vallankumouksen vaalimiseen
Helmikuun Mielivallaton pohtii vasemmistolaisen lepopuheen trendiä ja “Rest is resistance” -ajattelun vääristymiä.
Sosialismista, tai Kuinka Ylittää Uutiskynnys Teoriapamfletilla
Marraskuun ensimmäisellä viikolla sosialismi sai Suomessa suurimman mediahuomioryöpyn vuosiin. Kohu sai alkunsa sosialistisen nuorisojärjestön, Vasemmistonuorten, sosialistisen työryhmän julkaisemasta sosialistisesta pamfletista. Syytökset vallankumoukseen kiihottamisesta levisivät läpi sosiaalisen median. Tuntuu uskomattomalta, että pienen työryhmän someen julkaisema pamfletti päätyi Iltalehden tietoon ja ylitti uutiskynnyksen. Yllättävää ei kuitenkaan ole se, kuinka kirjoitukset valjastettiin kauhukuvien luomiseen. Moralisoivat väkivaltasyytökset ovat tehokas keino hyvesignalointiin ja nykyjärjestelmässä normalisoidun väkivallan peittämiseen.
Natsi söi tänään, söitkö sinä?
Marraskuun Mielivallaton tarkastelee radikaalivasemmiston fyysisen vastarinnan valmiuksien välttämättömyyttä sekä haasteita, joita fasismin viljelemä läskifobia ja laihdutuskulttuuri tuovat ruumiillisen vallan kasvattamiselle.
Vasemmistolaisuus ei ole kivaa
Vasemmistossa on viime aikoina ilmaistu pyrkimyksiä irtaantua ominaispiirteistämme – häpeästä, syyllisyydestä ja muusta yleisestä ankeudesta. Pontus Purokurun lanseeraama vasemmistoveron käsite on saanut ihmiset jakamaan kokemuksiaan vasemmistolaisuuden rajoittavuudesta ja epämukavuudesta, mutta monet ovat myös torjuneet ajatuksen ja kertoneet kokevansa vasemmistolaisuuden vain kivana ja helppona. Molemmissa tapauksissa vasemmistolaisuuden ydin – kamppailu vallitsevaa järjestelmää vastaan – on kadotettu.
Meillä ei ole muuta menetettävää kuin diagnoosimme
Mielisairaudesta kehityshäiriöksi, häiriöstä henkilökohtaiseksi ominaisuudeksi, supervoimaksi, itsemäärittelyn työkaluksi. Itsensä esitteleminen psykiatrisilla diagnooseilla on yhä tavallisempaa. Ihmiset asemoituvat ylpeydellä ja avoimesti autistiksi, ADHD- tai OCD-piirteiseksi tai “nepsyksi” ilmaisten, että kyseessä on olennainen osa heidän minuuttaan, samanlainen tai jopa tärkeämpi piirre kuin vaikkapa sukupuoli tai ikä. Sorron työkaluiksi alun perin rakennetut lokerot valtavirtaistuvat omistetuiksi identiteeteiksi – tai hyväksynnän saamisen keinoiksi.
Hullujen ylpeydellä tietoisuuden hegemonian murskaamiseen
Toukokuussa vietettiin mielenterveystietoisuuden kuukautta, jonka tarkoituksena on vähentää diagnoosien ja hoidon hakemisen stigmaa sekä korostaa mielenterveyden tärkeyttä. Siinä missä Yhdysvalloista alkanut mielenterveystietoisuuskuukausi on saanut jalansijaa globaalisti, heinäkuussa vietettävä Mad Pride ja Disability Pride -kuukausi jää vähälle tai olemattomalle huomiolle. Siinä missä seksuaali- tai sukupuoli-identiteettien Pride-juhlinta on valtavirtaistunut, ylpeys vammaisuudesta tai hulluudesta on tabu. Samoin kuin homoseksuaalisuus aikoinaan, psyykkisiksi häiriöiksi määritellyt todellisuuden kokemisen tavat halutaan tukahduttaa, koska ne nähdään yhteiskunnalle haitallisina. Siksi ylpeys näistä kokemuksista on vaarallisen radikaalia.
Mihin työtä tarvitaan?
Vasemmistolaiset ovat viime vuosina pyrkineet ottamaan vapun omakseen muistuttamalla, että kyseessä on kansainvälinen työläisten päivä, joka juhlistaa työväenliikkeen saavutuksia kahdeksantuntisesta työpäivästä järjestäytymisvapauteen. Mutta miksi juhlistaisimme työläisyyttä – siis palkkaorjuuteen alistumista, oman ajan, energian ja autonomian luovuttamista omistavan luokan voittojen kerryttämiseksi? Mikä merkitys on työläisyyden juhlimisella, kun niin monet kärsivät työttömyydessä tai työkyvyttömyydessä?
Some rapauttaa yhteisöllisen vastarinnan
Elämme aivomädätyksen aikakaudella, jossa hallitsematon sosiaalisen median käyttö on normi. Vapaa-ajan tuhlaaminen vastentahtoisesti videovirtaan juuttuneena on jaettu kärsimys, josta vitsaillaan yksilöiden itse aiheuttamana väistämättömänä modernina ongelmana. Radikaalivasemmistossa toiset näkevät somen välttämättömänä järjestäytymisen työkaluna ja aktivismin alustana, toiset datakapitalistisen riiston areenana ja fasistien leikkikentänä – usein nämä näkökulmat eivät edes sulje pois toisiaan. Somen myrkyllisyyden ymmärtämiseen ei kuitenkaan riitä yksilöiden, yhtiöiden eikä kapitalististen toimintalogiikoidenkaan kritiikki yksinään. Some tuhoaa yhtä aikaa sekä autonomian että yhteisöllisyyden, eikä voi koskaan toimia vallankumouksellisen järjestäytymisen perustana.
Kumouksellinen toiminta ei synny turvallisessa tilassa
Mielivallaton – Punamusta Liekki #12/maaliskuu 2025 Mielivallaton-kolumnipalstalla Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jiko Kylén pohtii ihmismieltä kapitalismin kiemuroissa tavoitteenaan vallankumouksellisen toivon ja solidaarisuuden viljeleminen. Turvallisemman tilan periaatteita […]
Viisas yhteisö kasvaa tyhmistä kysymyksistä
Huomasin hiljattain, että en yleensä uskalla olla avoimesti eri mieltä tai kyseenalaistaa muiden ajatuksia yhteisössämme, vaikka tiedän meidän vaalivan moninaisuutta ja rohkeaa keskustelukulttuuria. Ajattelin aluksi, että vastaavan yleisen itsesensuurin takana on konfliktin pelko ja haluttomuus aiheuttaa tovereille epämukavuutta. Pian kuitenkin huomasin, että en oikeastaan ole huolissani muiden ärsyttämisestä vaan siitä, että tulen kysyneeksi tai sanoneeksi jotain “tyhmää”. Välttelemme oman tietämättömyytemme ja epätäydellisyytemme paljastamista varsinkin yhteisöissä, joissa haluamme tulla hyväksytyiksi ja kuulua joukkoon. Älykkyyteen kohdistuvaksi tulkittu vähättely on erityisen satuttavaa siksi, että kyse on pysyvänä henkilökohtaisena heikkoutena pidetystä ominaisuudesta. Itsesensuurissa onkin siis kenties kyse enemmän oman egon kuin toisten mukavuuden suojelusta.
Kollektiivisella ruumiillisuudella kehomielten vapautukseen
Milloin viimeksi kuuntelit ruumistasi? Omani kanssa olen harvoin puheväleissä. Meidänhän pitäisi hillitä ruumiillisia viettejä ja kuunnella järjen ääntä. Ruumiillisuuden halventaminen juontaa juurensa keskiaikaiseen kristinuskoon, määrittelee rotuerottelua ja siirtomaavaltaa, jatkuu järkeä palvovassa valistusfilosofiassa ja elää vahvana uusliberaalin kapitalismin aikakaudella.