Mielivallaton – Punamusta Liekki #17/lokakuu 2025
Mielivallaton-kolumnipalstalla Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jiko Kylén pohtii ihmismieltä kapitalismin kiemuroissa tavoitteenaan vallankumouksellisen toivon ja solidaarisuuden viljeleminen.
Vasemmistossa on viime aikoina ilmaistu pyrkimyksiä irtaantua ominaispiirteistämme – häpeästä, syyllisyydestä ja muusta yleisestä ankeudesta. Pontus Purokurun lanseeraama vasemmistoveron käsite on saanut ihmiset jakamaan kokemuksiaan vasemmistolaisuuden rajoittavuudesta ja epämukavuudesta, mutta monet ovat myös torjuneet ajatuksen ja kertoneet kokevansa vasemmistolaisuuden vain kivana ja helppona. Molemmissa tapauksissa vasemmistolaisuuden ydin – kamppailu vallitsevaa järjestelmää vastaan – on kadotettu.
Vastarinnan väistämätön hinta
Pontus Purokurun elokuinen teksti Kansan Uutisissa1 esittelee vasemmistoveron käsitteen kuvaamaan yksilön vasemmistolaisuudesta maksamaa hintaa, joka verotetaan sekä sisältä että ulkoa käsin. Ulkoinen vasemmistovero viittaa vaikeuksiin ja epäluottamukseen, joita kirjoittajat, taiteilijat ja muut julkiset henkilöt kohtaavat vasemmistolaisiksi paljastuessaan. Siinä missä oikeustolaisia näkökulmia pidetään objektiivisina, vasemmistolaisuus katsotaan puolueelliseksi. Purokurun mukaan vero kohdistuu nimenomaan vasemmistolaiseen identiteettiin eikä politiikkaan sinänsä. Kyseinen ilmiö on todellinen ja itsestäänselvästi välttämätön – totta kai vallitsevan järjestelmän vastustamista kyseinen järjestelmä tukahduttaa ja delegitimoi kaikin mahdollisin keinoin. Tuntuu nurinkuriselta ajatella vastareaktiota huonona asiana – yksilöille se totta kai aiheuttaa henkistä ja mahdollisesti materiaalistakin harmia, mutta samalla tukahduttamispyrkimykset kertovat siitä, että olet onnistunut iskemään järjestelmää herkkään paikkaan, aiheuttamaan potentiaalista riskiä tai häiriötä.
Sisäinen vasemmistovero syntyy Purokurun mukaan nautinnoista kieltäytymisen vaatimuksesta. Boikotit ja muut kulutusvalinnat ovat ymmärrettävästi yksi somevasemmiston näkyvimmistä puheenaiheista, kun kansamurhaa tai muuta riistoa tukevia yrityksiä ja brändejä nousee esiin jatkuvasti lisää. Arvojensa mukaan elävä vasemmistolainen boikotoi tiettyjen yritysten lisäksi lentämistä, eläinperäistä ruokaa, ongelmallisia artisteja ja viihdettä. Lista jatkuu ja vasemmistoveronkierto vaikeutuu. Jatkuva pakkomielteinen itsevalvonta ja sosiaalisen performanssin kuratointi on ahdistavaa ja lipsuminen häpeällistä. Nähdäkseni suurinta vasemmistoveroa maksetaan keskiluokkaisissa piireissä, joissa vasemmistolaisuus vaatii sosiaalisista normeista poikkeamista, muiden kuluttamista nautinnoista kieltäytymistä. Vasemmistolaisuus tuntuu tällöin toiseuttavalta ja saattaa leimautumisen seurauksena muodostua identiteetiksi, josta on mahdotonta päästä eroon.
Kulutusvalinnat eivät vaikuta järjestelmään
Purokuru toteaa, että kulutusvalintojen kyttääminen ei muuta maailmaa vaan karkottaa ihmisiä vasemmistolaisuudesta. Tästä ovat monet olleet eri mieltä viitaten esimerkiksi Israelin boikotointia, sijoitusten poisvetämistä ja pakotteita ajavaan BDS-liikkeeseen. BDS:n nettisivuilla2 liikkeen saavutuksina mainitaan esimerkiksi se, että YK on tunnistanut Israelin apartheid-valtioksi ja Palestiinan miehityksen laittomaksi sekä puoltanut sanktioita Israelia vastaan. BDS kertoo onnistuneensa painostamaan päättäjiä valtavirtaistamalla käsitystä Israelista apartheid-valtiona ja sanktioista kansainvälisen lain mukaisina velvollisuuksina. Bussien rotuerottelun purkaneeseessa Montgomeryn bussiboikotissa 50-luvulla rikottiin lakia yhteisvoimin ja näkyvästi. Ammattiyhdistysliikkeiden mobilisoimat satamatyöläisten lakot Israelin ja aikoinaan Etelä-Afrikan kaupan lakkauttamiseksi ovat aiheuttaneet toivottuja taloudellisia tappioita ja ennen kaikkea tehneet vastarinnan näkyväksi. Syyskuun lopulla Italian yleislakon on nähty painostaneen maan hallituksen lähettämään laivaston aluksen tukemaan Flotillaa, Gazaan humanitaarista apua vievää kansainvälistä siviililaivuetta. Boikottien voima tulee niiden johdonmukaisuudesta, disruptiivisuudesta ja järjestäytyneisyydestä. Saavutukset ovat syntyneet joukkovoimasta taloudellisten harmien tuottamiseksi sekä kansainvälisestä ponnistelusta julkisen keskustelun muuttamiseksi.
Kohdennetut kuluttajaboikotit ovat johtaneet yritysten myynnin vähenemiseen, toimipisteiden sulkemiseen ja siten materiaaliseen haittaan. Kollektiiviset, lakeja vastustavat boikotit ja lakot tai maailmanlaajuinen BDS-liike ovat hyvin eri asia kuin McDonaldsin ohittaminen tai Coca-Colan ja iPhonen hyllylle jättäminen kauppareissulla. Yksilön valinnat aiheuttavat muutosta vasta suhteessaan ja vaikutuksessaan muihin ihmisiin. Kaikki muutos ei myöskään ole yhtä merkityksellistä. Yksittäisten yritysten taloudelliset tappiot eivät pelasta palestiinalaisten henkiä niin kauan kuin Israelin valtio on olemassa. Toisenlaisena esimerkkinä kulutusvalintojen vaikutuksesta on veganismin valtavirtaistuminen, jonka seurauksena kasvipohjaisten tuotteiden määrä on lisääntynyt, samalla kun eläinten murhaamista ja kiduttamista vaativien tuotteiden määrä ei kuitenkaan ole vähentynyt; yritykset ovat valjastaneet kulttuurisen muutoksen markkinakikaksi. Itse boikotoin siksi, että kansanmurhan tai eläinteollisuuden rahoittaminen tieten tahtoen on kuvottavaa. En usko, että kukaan selkärangan omistava haluaisi vapaaehtoisesti tukea arvojensa vastaista toimintaa. Tekojen rajallisten vaikutusten tunnustaminen ei tee kaikista teoista samanarvoisia. Kyse ei ole niinkään kuluttamisen muutosvoimasta vaan rehellisyydestä ja sitoutumisesta, tahdosta kieltäytyä antamasta hyväksyntää tai tukea sorrolle aina kun se on mahdollista.
Matalan veroprosentin vasemmistolaisuus
Millaisia sitten ovat verovapaudesta nauttivat vasemmistolaiset? Vasemmistoveron suuruus ei riipu vain tekojen käytännöllisestä helppoudesta (kuten yksilön kulutusvalinnat), vaan myös vastustuksen kohteena olevan asian helppoudesta. Ei ole vaikeaa vastustaa lapsityövoimaa tai ympäristötuhoa. Sen sijaan huomion kiinnittäminen järjestelmätasolle, globaalin imperialistisen sorron materiaaliseen analyysiin ja vallankumouksen välttämättömyyteen, on raskasta ja epämukavaa työtä, joka vaati usein konflikteihin osallistumista ja oman mukavuusalueen ylittämistä. Vasemmistolaisuus ilman taakkaa, siis kamppailua, ei ole vasemmistolaisuutta lainkaan. Tai ehkä vasemmistovero puhuttelee parlamentaarista vasemmistoa, joka ei edes pyri taisteluun vaan reformeihin. Kenties verovapaudesta nauttivat vasemmistolaiset pitävät kulutusvalintoja mitättöminä ja ostavat verovapautuksen osallistumalla aktiivisesti poliittiseen toimintaan.
Toisaalta verovapauden voi kaiketi hankkia myös luomalla illuusion yhteiskunnasta irrottautumisesta; jos hankit ruokasi muualta kuin kaupasta ja elät sivisaation viheliäisyyksien tavoittamattomissa samanmielisten ihmisten kuplassa, ulkoiselle tai sisäiselle vasemmistoverolle ei ole karhuajaa. Boikotoinnin voisi ajatella olevan helppoa, jos ökykuluttamiseen ei ole edes varaa eikä omassa lähipiirissä harrasteta epäeettisiä nautintoja. Tällöinkin omien valintojen tarkastelun sisäinen, henkinen taakka voi kasvaa suureksi – mikä ei ole lainkaan huono asia, päin vastoin, ainakin silloin jos se yhdistyy luokkatietoisuuteen ja järjestelmätason ymmärrykseen. Syyllisyys toimii parhaimmillaan tehokkaana emotionaalisia keinona rakentamaan ihmisten ymmärrystä vallitsevan järjestelmän mädänneisyydestä, kapitalismin kaikkialle tunkeutuvuudesta ja pakenemisen mahdottomuudesta. Syyllisyyden voi työstää vastuun ottamiseksi ja ahdinko omasta tahattomasta osallisuudesta voi kannustaa yhä sitoutuneempaan ponnisteluun järjestelmän muuttamista kohti. Perustavanlaatuisestihan vasemmistovero katoaa vain vasemmiston kadotessa – siis kapitalistisen yhteiskunnan hajotessa. Siihen saakka vieraantunut elämämme tulee väistämättä olemaan ristiriitojen repimää, ja hyvä niin.
Ei kamppailua ilman haavoittumista
Vasemmistolaisuudessa tehdään selvästi jotain väärin, jos suurimmat vaikeudet liittyvät kulutusvalintoihin, tai jos vasemmistolaisuus tuntuu vain kivalta ja helpolta. Vasemmistolaisuus vallitsevan järjestelmän vastustamisena on kamppailu – struggle – eli kirjaimellisesti vaikeuksia ja esteitä vastaan taisteleva, voimia vievä ponnistus. Sen ei kuulu olla kivaa. Yhteisöjen, liikkeen, kollektiivisen voiman rakentaminen on kovaa työtä, joka ei salli mukavuusalueella pysyttelemistä tai nautintojen priorisoimista. Parhaassa tapauksessa toiminta voi toki olla myös radikaalin ilon kyllästämää. Samaan aikaan ilon löytäminen ja tekeminen vasta kamppailu onkin. Oikeutta ei synny ilman taistelua, josta suuri osa on sisäistä taistelua toivottomuutta ja turhautumista vastaan. Viha, syyllisyys, suru, pelko ja häpeä ovat voimakkaita aseita, kunhan uskallamme paitsi ottaa ne esiin myös opetella käsittelemään niitä.
Sisäinen työ ei tietenkään riitä. Kehomielet muuttuvat keskeisessä vuorovaikutuksessaan ja lopulta sukupolvien myötä yhteiskunnan muuttuessa. Samalla kyseinen vuorovaikutus on tietysti ihmisten tuottamaa, ja olisi epärehellistä väittää pyrkivänsä sorrosta vapaaseen yhteiskuntaan, jos ei itse pyri tunnistamaan ja purkamaan sisäistämiään sortavia hierarkioita. Yhteiskunnallisen muutoksen puolesta taisteleminen vaatii tiloja, jotka perustuvat tavoitellun muutoksen mukaisille arvoille ja kutsuvat normeista poikkeavia olemisen ja tekemisen tapoja. Radikaalivasemmiston kovinta työtä tulisi olla sisäistettyjen sortorakenteiden (kuten valkoisen ylivallan, ableismin ja seksismin) purkaminen oman ajattelun ja vuorovaikutuksen muuttamiseksi; liikkeen, yhteisön, kumouksellisten (henkisten, sosiaalisten ja materiaalisten) valmiuksien sekä kollektiivisen voiman ja toiminnan rakentaminen. Tärkeimmät valintamme eivät liity kuluttamiseen vaan tuottamiseen, siis toisenlaisten ajattelun ja olemisen tapojen rakentamiseen.
Lähteet:
- Purokuru, P. (28.8.2025). Miksi vasemmistolaisuus tuntuu joskus raskaalta elämäntavalta? Kansan uutiset. ↩︎
- BDS National Committee. (11.1.2025). Indicators of the BDS movement’s global impact: July-December 2024. ↩︎
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!