Otettu Punamusta Liekki #10/joulukuu 2024:stä
Mielivallaton-kolumnipalstalla Pohjois-Pohjanmaan Vasemmistonuorten puheenjohtaja Jiko Kylén pohtii ihmismieltä kapitalismin kiemuroissa tavoitteenaan vallankumouksellisen toivon ja solidaarisuuden viljeleminen.
Milloin viimeksi kuuntelit ruumistasi? Omani kanssa olen harvoin puheväleissä. Meidänhän pitäisi hillitä ruumiillisia viettejä ja kuunnella järjen ääntä. Ruumiillisuuden halventaminen juontaa juurensa keskiaikaiseen kristinuskoon, määrittelee rotuerottelua ja siirtomaavaltaa, jatkuu järkeä palvovassa valistusfilosofiassa ja elää vahvana uusliberaalin kapitalismin aikakaudella. Kapitalistinen ruumiillisuuden alentaminen on kuitenkin hierovaraista ja ristiriitaisuuksien kyllästämää: kehot ovat samaan aikaan sekä piiskuroituja työkoneita että ihailtuja markkinatuotteita. Kuitenkin valtion ja kapitalismin suhde ruumiiseen määrittyy kaikissa tapauksissa valvonnan ja rajoittamisen kautta, myös liberaalin kehopositiivisuuden savuverhon takana.
Ruumiillinen riisto psykologisen kapitalismin aikakaudella
Proletariaatin riisto perustuu yhä enemmän psykologiseen ja kognitiiviseen vaikuttamiseen, joka kohdistuu tiedostamattomaan mieleemme. Uusliberaali kapitalismi istuttaa meihin lapsesta alkaen ajatusmalleja, oletuksia ja arvoja, jotka muodostavat toimintaamme rajoittavan maailmankuvan ja mahdollisuuksien horisontin. Psyykkisten voimavarojen ryöstäminen ja kognitiivisen autonomian polkeminen ovat tehokkaita työkaluja, jotka opettavat meidät itse alistamaan itseämme ilman että edes tajuamme sitä. Tämän vuoksi luokkatietoisuus tunnistetaan olennaiseksi askeleeksi kohti sosialismia; vain itseensä kohdistuvan riiston mekanismit ymmärtävät ihmiset voivat nousta vastarintaan omien oikeuksiensa puolustamiseksi. Toisaalta luokkatietoisuuden vaatimusta on myös kritisoitu, sillä se priorisoi valkoisen ylivallan korostamaa kirjallista ilmaisua muinaisten ja ruumiillisten tiedon muotojen kustannuksella. Epäoikeudenmukaisuutta ja riistoa voi ymmärtää yhtä hyvin intuition, tunnetun ja koetun tiedon kautta, eikä arvojen ja ideologian muodostaminen välttämättä vaadi historiallisten valkoisten miesten kirjoittamien teorioiden lukemista. Itse asiassa suorin ja ensisijaisin tieto elinolosuhteistamme – myös kapitalismista – on nimenomaan ruumiillista.
Psykologinen vaikuttaminen on tullut ennemminkin ruumiillisen riiston työkaluksi kuin korvaajaksi. Kapitalistinen ja valkoinen hegemonia ylläpitää itseään saamalla ihmiset laiminlyömään ruumiin viestit ja etsimään pakonomaisesti rationaalisia perusteluja ja johdonmukaisia argumentteja. Järjelliseksi mielletty tieto voittaa, vaikka oma keho kertoisi palkkatyön merkityksettömyyden, globaalin eriarvoisuuden ja kiihtyvän ympäristökriisin aiheuttamasta ahdingosta ja tarpeesta toimintaan. Kilpailukykyinen työläinen seuraa käskyjä, joiden järjellisyys tarkoittaa yleensä sisäistettyä tai ulkoiselta auktoriteetilta tulevaa vaatimusta tehokkuuteen ja tuottavuuteen. Kapitalistisen hegemonian puolustaminen on järkevää henkilölle, joka pitää talouskasvua hyvinvoinnin edellytyksenä. Oman imagon suojelu on järkevämpää kuin julkinen vastarinnan tukeminen. Jos keho kertoo ravinnon, levon, leikin tai hoivan tarpeesta, kilpailukykyinen yksilö onnistuu kieltäytymään ja valitsemaan kehonsa sijaan rationaaliseksi mieltämänsä perustelut: mitä kovemmin keho tekee työtä, sitä paremmin minut palkitaan.
Kapitalismissa on ensisijaista vieraannuttaa ihminen omasta ihmisyydestään eli ruumiillisuudestaan, kehona elämisen kokemuksesta, jossa yhdistyvät fyysinen ja psyykkinen. Useimmille ruumiillisille vaikutuksille olemme turtuneita ja välinpitämättömiä. Silloin tällöin uutisoidaan esimerkiksi sosiaalisen median sosiaalisista ja psyykkisistä haittavaikutuksista, mutta harvoin kuulee tutkimuksia uusliberaalin fossiilikapitalistisen arjen vaikutuksista aivoihin, aistielimiin, tuki- ja liikuntaelimistöön, ruoansulatukseen, hormoneihin tai sydämeen. Näistä toki on tieteellistä näyttöä yksittäisinä terveysongelmina, mutta yhteiskuntakritiikkiä harvemmin yhdistetään lääketieteeseen. Kun pidättäydytään esimerkiksi tietynlaista ruokavaliota tai työergonomiaa korostavissa analyyseissä, jätetään huomiotta se tosiasia, että talouskasvun priorisointi ihmisten hyvinvoinnin kustannuksella on välttämätön osa kapitalistista yhteiskuntaa. Yksilölliset terveyshaitat eivät suinkaan riitä kuvaamaan kapitalismin ruumiille tuhoisaa vaikutusta, jonka ytimessä on kokonaisvaltainen mielten riistäminen kehoilta ja kehojen mieliltä, ruumiiden riistäminen toisiltaan ja minuuden riistäminen ihmisiltä. Vaikka keksisimme teknologiset ja lääketieteelliset ihmeet fyysisten terveyshaittojen korjaamiseksi, vieraantuneisuus ihmisyydestä säilyy niin kauan kuin ruumiillinen autonomia puuttuu.
Itsekontrollin ihanne ehdollistaa ruumiin laiminlyöntiin
Uusliberalismin keskeisenä työkaluna on yksilöiden itsevalvonta ja itseoptimointi, joka on sekä psyykkistä että fyysistä. Kontrollin ihanne on läpeensä sukupuolitettu ja rodullistettu – ankarimmat hillinnän vaatimukset kohdistuvat naissukupuolitettuihin ja rodullistettuihin ruumiisiin, jotka kokevat myös rankimmat sosiaaliset rangaistukset norminmukaisen käyttäytymisen ja olemisen tapojen rikkomisesta. Kaksijakoisen sukupuolinormin lisäksi ruumiita rajoittavat länsimaisen, neurotyypillisen ihannetyöläisen käyttäytymisen normit. Ihanteena on järjellinen itsehallinta, joka tukahduttaa kehon tarpeiden ja tunteiden ilmaisun. Kapitalismi kuitenkin vieraannuttaa meidät ruumiimme luovasta voimasta ja potentiaalista, sillä ruumiimme työskentelee jonkun toisen määräyksien mukaan. Se, mitä ruumiillamme tuotamme, ei palaudu oman yhteisömme hyödyksi tai selviytymisemme työkaluksi. Emme siis näe ruumiidemme valtaa, jonka toteuttamisen kapitalismi tekee mahdottomaksi.
Käsitys ruumiillisuuden ylittämisestä on esitetty ihmislajin ylivertaisuutta määrittävänä piirteenä läpi länsimaisen filosofian niin sosialistisessa kuin liberalistisessa ajattelussa. Kyseinen harha elää edelleen vahvana muunlajisten sorron perusteluna. Toisaalta ruumiillisen kokemuksen korostaminen liitetään myös individualistiseen itsekeskeisyyteen, jossa kollektiivisen ja yhteiskunnallisen muutostyön sijaan ollaan kiinnostuneita vain ruumiillisista nautinnoista. Kyseinen vastakkainasettelu on valheellinen; yksilön ruumiillinen hyvinvointi, yhteys ruumiiseen ja sen potentiaalin toteuttaminen, ovat riippuvaisia kollektiivisesta vapautuksesta. Kenenkään ruumiit eivät ole vapaita yhteiskunnassa, joka perustuu palkkatyölle, rasistiselle hierarkialle, kolonialistisille tuotantosuhteille ja patriarkaalisille sukupuolikategorioille. Kehot kuuluvat keskeisimpiin markkinointikeinoihin. Kapitalistiset, patriarkaaliset ja valkoiset kauneusihanteet tuottavat mahtavia voittoja juuri siksi, että niiden täydellinen saavuttaminen on mahdotonta. Kehoa muokkaavat tuotteet ovat rajaton rahalinko; ihanteiden muuttuessa marginaalisesti tarvitaan jälleen uusi tuote, ja kehä on loputon. Kapitalistinen ruumiillisuus korostaa ruumista objektina, ei subjektina. Ruumis on henkilökohtainen tuote, jonka markkina-arvon jatkuva kasvattaminen on edellytys yksilön kilpailukyvylle. Ruumis on usein ensimmäinen asia, jonka kautta arvioimme itseämme ja muita. Kuitenkin samainen ruumis on passiivinen objekti, jota emme arvosta tai kuuntele, ja jonka luova potentiaali on tukahdutettu ja tuottavuus rajoitettu pääoman palvelemiseen. Ruumis määrittelee asemamme ja toimijuutemme; yhteiskunta on rakennettu tietynlaisille ruumiille, ja ruumiillisuuden laiminlyöminen piilottaa tähän liittyvät eriarvoisuudet, erityisesti valkoisen ruumiin ylivallan ja siihen perustuvat standardit.
Ruumiiden kollektiivinen voima
Kapitalistinen arki riistää henkisiä voimavarojamme, jotka kuitenkin ovat erottamattomia fyysisistä voimavaroista. Mielen ja ruumiin tai järjen ja ruumiin vastakkainasettelu yhdistää kolonialismia, rasismia ja misogyniaa, jotka yhdessä rakentavat kapitalismin perustan. Ruumiillisuus on liitetty mustiin ja ruskeisiin ihmisiin sekä naisiin vastakohtana valkoisille miehille, joille järki ja rationaalisuus on katsottu luonnollisemmaksi. Kyseinen ajattelutapa elää vahvana yhteiskunnallisissa rakenteissa. Edelleen kodin hoivatyötä tekevät pääasiassa naissukupuolitetut ruumiit, ja raskaimpia, pienipalkkaisimpia ruumiillisia töitä ulkoistetaan rodullistetuille ruumiille paitsi globaalisti myös rikkaiden maiden sisällä kuten Suomessa. Vastakkainasettelu ja hierarkia ovat kapitalismin ja kansallisvaltioiden edellytys. Useiden alkuperäiskansojen maailmankuvissa ruumis, mieli ja henki ovat yhtä, ja modernissa vammaistutkimuksessa käytetään käsitettä kehomieli (bodymind) kuvaamaan fyysisen ja psyykkisen erottamatonta yhteyttä ja lomittuneisuutta. Feministisessä tutkimuksessa korostetaan ruumiillisuutta tietynlaisessa ruumiissa elettynä kokemuksena, jossa ruumis toimii kytköksenä tietoisuuden ja ympäröivän maailman välillä ja siten samalla muovaa koettua todellisuutta. Aivot ovat osa ruumistamme, ja siten henkisellä on aina materiaalinen perusta. Tämä koskee niin vapautta kuin riistoa: psyykkisellä riistolla on fyysisiä vaikutuksia ja päinvastoin. Täten psyykkinen autonomia ei voi toteutua ilman ruumiillista vapautumista eli oman ruumiin haltuun ottamista ja kollektiivista autonomiaa. Vain nämä yhdessä voivat johtaa kokonaisvaltaiseen vallankumoukselliseen muutokseen.
Englannin kielen ruumista, kehoa ja vartaloa vastaavalla sanalla body on myös kollektiivinen merkitys. Esimerkiksi student body on opiskelijakunta, eli tietyn aseman jakavien ihmisten yhteistä etua ajava yhteenliittymä, ja body of water on vesistö, eli useista olennoista koostuva ekosysteemi. Kollektiivisen voiman toteuttaminen vaatii kapitalismissa objektiksi tehtyjen ruumiiden tekemistä subjekteiksi, siis ruumiillisen autonomian takaisin valtaamista. Ei riitä, että opiskelemme ja kirjoittelemme kolumneja. Meidän on konkreettisesti, ruumiillisesti, nojattava toisiimme ja toteuttava vastavuoroista apua omin käsin. Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa tämä on erityisen vaikeaa, sillä olemme ehdollistuneet saamaan apua ulkopuolelta; kuitenkin kuripolitiikan kiristyessä autonomia fyysisessä turvallisuudessa ja perustarpeissa on yhä ajankohtaisempi projekti. Kehot ovat tuotannontekijöitä, joiden kollektiivinen omistus on edellytys kapitalismin kaatamiselle.