Kun valokiila osui Serlachiukseen

Otettu Punamusta Liekki #8/2024:stä

Pääjutun voit lukea täältä

Kirjoittaja: Mirjami Rautio

Taiteilija Minna Henriksson istuu Kiila Feminist Archive -teoksen äärellä Oulun taidemuseon Kätketty-näyttelyn avajaisia edeltävänä päivänä. Hänen katseensa kiertää teoksen osana olevia oransseja, punaisia, monenvärisiä, jo ikääntymään päin olevien teosten kansia. Sormi hipaisee kirjan kantta. 

Keskustelemme Henrikssonin taiteen yhteiskunnallisuudesta. Minun on tarkoitus tehdä taiteilijahaastattelu, joka avaisi Henrikssonin taiteellisen työskentelyn lähtökohtia. 

Keskustelu palaa tapaukseen, jonka Henriksson ohimennen mainitsi jo aiemmin museon kahvilassa teetä juodessamme. Kysyn aiheesta tarkemmin, kun keskustelumme sivuaa taiteen yleisön reaktioita taiteen yhteiskunnallisuuteen. Henriksson esittää väitteen, että hänen osallistumisensa Kiasma Strikeen johti hänen ja hänen työparinsa teoksen torjumiseen Serlachius-museossa vuonna 2023. Asia alkaa kiinnostaa minua, ja kysyn, saanko kirjoittaa tästä. 

Alan tutkia asiaa. Seuraavien päivien Serlachius-museoon liittyvä tapaus tunkee juttuuni yhä voimakkaammin. En pysty siirtymään jutun kirjoittamisessa eteenpäin, sillä tämä yksi näkökulma tuntuu paisuvan paisumistaan ja johtavan yhä uusiin kysymyksiin ja selvittämisen kohteisiin. 

Olen yhteydessä museonjohtajaan. Selvittelen museon käytäntöjä, taloudellista tilannetta ja muuta taustaa. Pyydän asiantuntijalausuntoja. Viestittelen museonjohtajan kanssa. Hän pahoittelee aiempia sanamuotojaan ja tuo esiin, ettei yksityinen säätiö ole oikeastaan hankinnoistaan tilivelvollinen kenellekään.

Lopulta tajuan, että kyse on oikeastaan eri asiasta, kuin mistä alunperin lähdin kirjoittamaan. Luulin kirjoittavani poliittisista erimielisyyksistä tai lojaliteeteista johtuneesta taiteilijan työn torjumisesta. Jutun kirjoittamisen myötä huomioni alkoi kiinnittyä yhä enemmän toisaalle: taiteilijoiden taloudelliseen asemaan ja taidemuseoiden – erityisesti Serlachius-museoiden – kohtuutonta epävarmuutta ja ennakoimattomuutta luoviin käytäntöihin. Tekstistä tulikin kirjoitus riistosta – ihan sanan kirjaimellisessa merkityksessä.

Vuonna 2024 Suomessa ollaan taidekentällä tilanteessa, joka vastaa häikäilemättömyydessään teollistumisen alkuajan työläisten tilannetta. Kuvataiteilijan käytännössä lähes suojaton asema altistaa hänet taloudelliselle hyväksikäytölle, jonka kaltaista on vaikea kuvitella millään muulla alalla. 

Hurjinta on, että tätä hyväksikäyttöä ja riistoa suorittavat instituutiot, jotka nauttivat arvostettua asemaa suomalaisessa yhteiskunnassa vauraina ja vakavaraisina kulttuurielämän toimijoina – kuten Gösta Serlachiuksen taidesäätiö Mäntässä. 

Minna Henrikssonille ominaiset näkökulmat ja hänen tapansa olla osa suomalaista taidemaailmaa paljastuu kirjoittamisen myötä minulle äärimmäisen arvokkaiksi. Ellei kukaan halua puhua kokemastaan – ellei kukaan halua ottaa esiin taloudellisia näkökulmia – ne jäävät piiloon vuosikymmenestä toiseen. 

Siitähän on kysymys myös Oulun taidemuseoon avatussa Henrikssonin Kätketty-näyttelyssä:

Asiat on kaivettava esiin ja nostettava valoon.

Minna Henriksson: Kätketty. Oulun taidemuseo 13.9.2024 – 5.1.2025.  
Liput: 7 – 10 euroa.