Otettu Punamusta Liekki #8/2024:stä
Monkeriaan mietteitä -palstalla cinefiili Oskari Haapsamo analysoi paikallisia taide- ja kulttuuritapahtumia tavoitteenaan kannustaa lukijoita yhteiskuntakriittiseen reflektioon taidetta peilinään käyttäen.
Green Border
(Zielona granica)
Puola—Yhdysvallat—Tšekki—Ranska—Belgia—Saksa—Turkki, 2023
Ohjaus: Agnieszka Holland
Elokuvateatteri Studio, Valve, Oulu, 11.-16.10.2024
Obszar objety stanem wyjatkowym – Poikkeustilan alainen alue.
Vaikka Euroopan unionin ulkorajojen tapahtumat nousevat toistuvasti otsikoihin, on niiden käsittely draaman keinoin jäänyt paitsioon. Venetsian elokuvajuhlilla ensi-iltansa saanut ja palkittu Agnieszka Hollandin Green Border (2023) korjaa ansioituneesti tätä vajetta. Helposti pureksittavaa tai mukavaa katsottavaa elokuva ei kuitenkaan ole. Pakolaisten, rajavartijoiden, aktivisten ja rajaseudun asukkaiden näkökulmista kerrottu tarina Valko-Venäjän ja Puolan välisten metsien tapahtumista tarjoaa mediatalojen uhkapuheen sijaan suorastaan kivuliasta empatiaa herättävän näkökulman pakolaisten tänäkin päivänä kohtaamaan epäinhimilliseen kärsimykseen ja törkeisiin ihmisoikeusrikkomuksiin.
Samalla Green Border on tutkielma aktivismista ja valtion väkivaltakoneiston toiminnasta. Kantaaottava, humaani teos reflektoi lukuisia pakolaisuuteen ja sen kohdemaissa aiheuttamiin reaktioihin liittyviä kysymyksiä paljastaen näistä räikeää kaksinaismoralismia. Erityisen terävä on vain muutamia kuukausia elokuvan tapahtumien jälkeiseen aikaan sijoittuva, Ukrainan sodan pakolaisia kuvaava epilogi. Green Border kysyy, mitä on vapaus, ketkä ovat tervetulleita Eurooppaan, mitä ihmiset tekevät näkemänsä epäoikeudenmukaisuuden edessä ja mihin sokea sääntöjen noudattaminen johtaa.
Elokuvan pohjan muodostaa perusteellinen taustatyö. Käsikirjoitusta varten Holland sekä käsikirjoituksen Hollandin kanssa kirjoittaneet Maciej Pisuk ja Gabriela Łazarkiewicz-Sieczko tutkivat Valko-Venäjän ja Puolan rajan tapahtumia kooten juonen ja valkokankaalla esitetyt tapahtumat sadoista dokumenteista ja tapahtumia todistaneiden, myös rajavartijoiden, haastatteluista. Filmin visuaalinen ilme ja kerronnalliset ratkaisut tukevat elokuvan dokumentaarista luonnetta. Elokuva alkaa hätkähdyttävän vihreällä ilmakuvalla rajavyöhykkeen metsästä. Pian väri kuitenkin katoaa maailmasta ja mustavalkoinen, heiluva kameratyöskentely, tehokas leikkaus sekä koruton dialogi tuovat raadolliset tapahtumat lähelle katsojaa. Elokuvan nimessä mainittu vihreä raja paljastuu piikkilangan ja institutionaalisen väkivallan verkoksi, jonka puolelta toiselle ihmisiä ja ruumiita pompotellaan kuin lentopalloja. Tapahtumapaikasta kertovat tekstit —“Puola”, “Valko-Venäjä”, “Puola”, “Valko-Venäjä” rytmittävät pakolaisten päättymätöntä, tappavaa painajaista geopoliittisen limbon kurimuksessa.
Taidokkaana ohjaajana Holland onnistuu vahvasta emotionaalisesta sisällöstä huolimatta välttämään melodraaman kliseitä. Poliittisena taiteilijana hän provosoi voimakkaan reaktion Puolan hallitukselta ja rajaviranomaiselta. Green Borderin ilmestyessä Puolan rajavartiolaitos ja silloinen äärioikeistolainen hallitus, mukaanlukien oikeusministeri Zbigniev Ziobro kiirehti elokuvaa katsomatta leimaamaan sen Venäjän propagandaksi verraten sitä myös natsipropagandaan. Paikallismedia Kalevan arvio Green Borderista (16.8.2024) puolestaan toistaa Puolan edellisen hallituksen arvokonservatiivista ja nationalistista propagandaa puolustellen myös Suomen nykyhallituksen kestämätöntä toimintaa.
Green Borderin kuvaamat tapahtumat liittyvätkin läheisesti myös Suomeen, joka Euroopan unionin jäsenenä on osaltaan vastuussa unionin ulkorajoilla vuodesta 2014 lähtien tapahtuneista kymmenistä tuhansista kuolemista ja omaa 1300 km yhteistä, osin aidalla ja piikkilangalla varustettua rajaa Venäjän kanssa. 22.7.2024 Suomessa voimaan tullut, asiantuntijoiden mukaan perustuslain, kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeussopimusten vastainen rajaturvallisuuslaki mahdollistaa kansainvälisen suojelun hakemusten käsittelemättä jättämisen, käytännössä käännytyksen rajalta vedoten vajavaisesti määriteltyihin ja vallankäyttäjien tarkoitusperiin taipuviin käsitteisiin “välineellistetty maahantulo” ja “hybridivaikuttaminen”. Mikä takaa, ettei tilanne Suomen vihreällä rajalla voi muuttua samanlaiseksi, kuin itäisessä ja eteläisessä Euroopassa?