Otettu Punamusta Liekki #10/joulukuu 2024:stä
Teksti ja kuvat: Kirsi Pauliina Kallio, Tampereen yliopisto
Tampereen yliopisto, 9.2.2024:
Olemme kutsuneet nelisenkymmentä 10-vuotiasta yhteistyökumppaniamme kylään aloitellaksemme heidän kanssaan koko kevätlukukauden kestävää yhteisoppimisen ja -tutkimisen projektia. Teemana on ilmastoliikkuvuus eli ilmastonmuutokseen kytkeytyvät muuttoliikkeet. Kaikkia jännittää, koska kaikki on uutta. Aluksi pidämme pienimuotoiset luonnontiedeperustaiset kalvosulkeiset: Mitä on ilmastonmuutos? Hiili kiertää ja tehtaat tupruttavat päästöjä. Lapset seuraavat opetusta ammattimaisesti. Tämän he osaavat, se on heidän työtään.
Tämän jälkeen teemme erilaisia toiminnallisia harjoituksia: Askartelemme kierrätysmatariaaleista Kurnivamahaisia Kissoja liittyen Magdalena Hain kirjaan.
Kirjan kautta avaamme lapsille globaalin kapitalismin pohjavireenä toimivaa ahneutta ympäristökriisien juurisyynä.
Pähkäilemme myös erilaisten tuttujen tuotteiden – kuten kahvin – ylipaikallisia ja ylikansallisia kytköksiä sekä niiden yhteyttä ilmastonmuutokseen. Vierailemme lisäksi luokanopettajaopiskelijoiden parissa ja tutustumme yliopistoon oppimisympäristönä. Ja tietysti ohjelmassa on herkkuhetki vapaan oleilun merkeissä.
Päivän päätteeksi ohjelmassa on jännittävä ympäristötaidekasvatuskokeilu: Olemme harjoitelleet tutkimusryhmässä musiikkikappaletta, jota haluaisimme lasten kanssa kevään aikana harjoitella ja perehtyä sen kautta musiikillisesti ajankohtaisiin ympäristökysymyksiin. Kyseessä on Lyyti-yhtyeen kappale Huomisen Lait. Sen kirjoittaja Lydia Lehtola on hankkeemme virallinen yhteistyökumppani. Hän on luvannut vierailla koululla, jos lapset lähtevät kokeiluun mukaan. Lapsilähtöisen osallistavan tutkimuksen hengen mukaisesti projektimme kuitenkin toteutuu juuri niin kuin nuoret yhteistyökumppanimme kokevat sopivaksi. Emme siis tiedä, mitä seuraa, kun esitämme kappaleen heille tutustumispäivän päätteeksi.
Astelemme ryhmän eteen, virittelemme kitaraa ja laulun sanoja projektorin heijastettavaksi. Tunnelma alkaa olla hieman kaoottinen, jännittävä päivä on jo pitkällä ja kotiin lähtöä odotetaan. Nuotit eivät meinaa löytää paikkaansa akateemiseen käyttöön suunnitellussa tilassa eikä rytmikään heti löydy. Lopulta pääsemme laulamiseen ja soittamiseen kiinni. Yleisö hiljenee. Kun tulemme kertosäkeeseen, joka on heijastettu seinälle, tapahtuu jotain täysin yllättävää: Monikymmenpäinen lapsilauma alkaa laulaa kovaan ääneen mukana. Koko yliopistorakennus raikaa: ”Ei säännöt koske meitä jos ne tehtiin meidät tuhoamaan / Ei mikään enää kasva jos viimeinen mehiläisten palatsi kaadetaan / Läpi polttavan helteen etsin makeaa vettä jota juoda saa / Enää hellyyden voi tehdä huolella / Huomisen lait on meidän puolella.” Lauloimme laulun yhdessä loppuun ja päätimme päivän euforisissa tunnelmissa. Musiikkipedagogiikka ainakin tulee onnistumaan!
Myöhemmin kevään aikana opimme, että sen enempää artisti kuin kappalekaan ei ollut lapsille tuttu. Vahvasti kantaaottava, aktivistinen tai jopa anarkistinen laulu tuntui kuitenkaan heistä aivan luontevalta yhteisen musisoinnin aiheelta. Harjoittelimme laulua pitkin kevättä – sekä Tampereella että Ateenassa Kreikassa toisen lapsiryhmän kanssa – ja oppimisen myötä laulamisen intensiteetti vain tiivistyi. Projektin päätteeksi nauhoitimme laulun ja työstimme sen ja lasten tekemien kuvataidetöiden pohjalta animaation, joka on vapaasti katsottavissa Youtubessa. Animaatio löytyy nimellä Climate mobilities by HUMANE-CLIMATE. Huomaa monikielinen tekstitysmahdollisuus.
Mikään muu taideperustainen harjoitus ei saanut kaikkia lapsia tutkimuksemme aikana yhtä intensiivisesti mukaan kuin tämä musiikki. Nekin, jotka eivät itse halunneet laulaa, olivat mukana aktiivisesti. Yksikin antoi äänitystilanteessa tiukasti ohjeita liittyen esitystekniikkaan ja istui keskellä laulavaa ryhmää jännittyneenä kuin viulun kieli, hän eli tilannetta läpi koko kehonsa vaietulla voimalla.
Kun kysyimme ryhmäkeskustelussa ja yksilöhaastatteluissa, mitä lapset laulusta tuumasivat, olivat vastaukset laimeita: ”ihan ok” tai ”mä tykkäsin siitä ja siitä kohdasta”. Kontrasti laulamistilanteen kanssa ei olisi voinut olla suurempi. Tämä osoittaa, että taideperustaisen oppimisen arvioimisessa on olennaista katsoa taiteen tekemistä – sitä, mitä tapahtuu, kun taide puhuttelee. Siitä ei ole epäilystäkään, oliko juuri musiikkipedagogiikka kokeilevan ympäristökasvatuksemme onnistuneimpia kokeiluja. Todistusaineistona toimii parhaiten animaatio, jolla lasten laulu siivittää heidän kuvataiteellista ilmaisuaan (narratiivi animaatiossa on tutkijoiden luoma).
Tällaista kantaaottavaa ympäristötaidekasvatusta tarvitaan kouluihin kattavasti, niin Suomessa kuin muuallakin. Sen avulla lapset ja nuoret pääsevät kokemaan ja tekemään muovautumassa olevaa ympäristösuhdettaan – olemaan kriittisiä ympäristökansalaisia tässä ja nyt. On oma asiansa oppia, miten hiili kiertää ja miten ilmastonmuutos kiihtyy erilaisten päästöjen seurauksena. Sen ymmärtäminen on välttämätöntä globaalin ilmastokriisin hillitsemiseksi. Toinen asia on kokea, miltä tuntuu asettua vastustamaan vallitsevaa yhteiskunnallista tilannetta kokevana ihmisenä. Luonnon puolelle, jaetun planeetan jäseneksi. Yhdessä nämä oppimisen ulottuvuudet auttavat ihmisiä kehittymään ympäristökansalaisiksi, jotka voivat yhdessä asettua pelastamaan maailmaa – vaikka se tarkoittaisi vallassa olevien sääntöjen rikkomista.