Otettu Punamusta Liekki #10/joulukuu 2024:stä
Monkeriaan mietteitä -palstalla cinefiili Oskari Haapsamo analysoi paikallista kulttuuritarjontaa tavoitteenaan kannustaa lukijoita yhteiskuntakriittiseen reflektioon taidetta peilinään käyttäen.
Kätketty
Minna Henriksson
13.9.2024 – 5.1.2025
Oulun Taidemuseo
Minna Henrikssonin muun työn tavoin Kätketty elää taiteen, tutkimuksen ja journalismin kentän rajapinnoilla. Näyttelyn positio näissä limittyvissä tiloissa mahdollistaa uusien näkökulmien avaamisen ja toisenlaisten kysymysten esittämisen; taiteilija Henriksson ei vaadi selkeää tutkimuskysymystä saati ole velvoitettu noudattamaan journalistin ohjeiden jokaista kohtaa.
Oulun taidemuseon yläkerran saleihin on kiistatta koottu nimenomaan taidenäyttely. Jokaisen teoksen taustalta löytyy kuitenkin mittavia määriä arkistoissa ja kirjastoissa selvitystyön – tutkimuksen – parissa vietettyä aikaa. Osan teoksista luova prosessi pitää sisällään kymmenien asiantuntijoiden haastatteluita sekä piinallisen pitkiä, ajoittain absurdeja piirteitä omaavaa kirjeenvaihtoa lukuisten eri viranomaistahojen kanssa.
Valtavan taustatyön tulos kiteytyy jokaisessa teoskokonaisuudessa. Näyttelyvieraan näkökulmasta tämä tarkoittaa multimodaalisia teoksia, jotka kommunikoivat katsojalle niin kuulo- kuin näköaistin, mutta myös hankalammin luokiteltavissa olevien, kokemuksellisten keinojen kautta. Tuijottamisen ja kuulokkeiden korville asettamisen ohella näyttelyvieras liikkuu tilassa, jossa voi esimerkiksi istua tutkailemaan vasemmistoradikaalin kulttuurijärjestön kirjailijoiden teoksia tai rullata auki laajoja käsitekarttoja suurennuslasilla tapahtuvaa tarkastelua varten. Kätketyn kuratoinut Oulun taidemuseon kuraattori Selina Väliheikki kertoo näyttelyn toiminnallisen ulottuvuuden heijastavan Henrikssonin työskentelytapaa.
Siinä missä tiede kurkottaa kohti viime kädessä tutkijan hyppysistä pakenevaa objektiivisuutta, Kätketyn ytimessä ei ole pyrkimys kuvata asioiden kaikkia puolia saati selittää niitä perinpohjaisesti auki. Näyttelyn kantava teema on tuoda esiin unohdettuja, kuolleeksi vaiettuja ja piilotettuja näkökulmia historian varrelta 1800-luvun lopulta nykypäivään ja spekulatiiviseen tulevaisuuteen saakka. Kätketyssä esillä olevan taiteen taustalta piirtyy kuva Henrikssonin väkevästä tarpeesta korjata historiankirjoituksen tarkoitushakuisia vinoumia, hyssyttelyjä ja suoranaisia valheita, joita valtaa omaavat ovat tietoisesti luoneet oman etunsa ajamiseksi ja muiden polkemiseksi. Yksittäiset teokset pureutuvat varsin spesifeihin ilmiöihin: suomalaisen kansallisaatteen ja fasismin kiinteään yhteyteen, paperiteollisuuden suuromistajien harjoittamaan apartheidin tukemiseen, teollisuuspatruunoiden alaisiinsa kohdistamaan poliittiseen vainoon, vasemmistolaisten naiskirjailijoiden kokemaan vähättelyyn ja sovinismiin, Suomen sisällissodan punaisten peiteltyyn historiaan sekä Oululaisen tiernapoikaperinteen rasismiin. Esiteltyjen ilmiöiden taustalta paljastuu kuitenkin niihin johtaneita laajempia yhteiskunnallisia hyperobjekteja: kapitalismi, oikeistolaisuus, valtiot, hierarkiat.
Henrikssonin yhteiskuntapoliittiset synteesit vaativat avautuakseen ajan ja keskittymisen ohella taustatietoa, joista viimeisintä näyttelyn runsaat tekstimuotoiset osiot tarjoavat. Taiteilija itse mieltää kokoavansa havaintoja ja tietoa, joiden tulkinnan hän on valmis jättämään katsojalle. Hetken näyttelyä kierrettyäni ilma ympärilläni sakeutuu. Henriksson on hämähäkin lailla onnistunut punomaan teosten sisäisistä ja välisistä assosiaatioista tahmean verkon, minä olen museokoi. Verkon tarkoituksena ei kuitenkaan ole saalistaa museovieraita vaan pysäyttää heidät historiallisten ja ajankohtaisten yhteiskunnallisten havaintojen äärelle. – Hetkessä asetelma nyrjähtää päälaelleen. Yhteiskunnallinen ilmiö pyristelee verkossa ja olen vapaa tunnustelemaan sen satimeen jäänyttä luonnetta kahdeksan raajan sijaan omalla tietoisuudellani. Näyttely antaa mahdollisuuden nähdä uudelleen se, mikä kerran oli kätketty.