Otettu Punamusta Liekki #12/maaliskuu 2025:stä
Kirjoittaja: Jouko Jokisalo
Ruotsin tilanne ja jengirikollisuus ovat perussuomalaisten mieliteemoja, joilla pelotellaan maahanmuuton seurauksilla ja vaaditaan kovempia rangaistuksia Suomessa. Perussuomalaisten kanssa samalla linjalla näyttää olevan poliisi. ”Olemme Ruotsin tiellä”, julisti Poliisien ammattiliiton johtaja Jonne Rinne lokakuussa 2022 Iltalehdessä. Tämän taustalla on Ruotsin paheneva jengiväkivalta, joka on saanut suurta huomiota myös Suomessa.
Ruotsissa lisääntyvä jengiväkivalta on yhdistetty ennen kaikkea maahanmuuttoon ja lähiöiden ongelmaan, vaikka nykyään jengeihin hakeutuu nuoria myös kantaruotsalaisista ylemmistä yhteiskuntaluokista ja muista kaupunginosista. ”Huumekauppa ei ole vain ulospääsy köyhyydestä ja huono-osaisuudesta, vaan siitä on tullut haluttua ja kiinnostavaa kokonaiselle sukupolvelle”, todetaan teoksessa “Kuin Veljet. Totuus Suomen katujengeistä”. Suomessa katujengeihin liittyvä kysymys liittyy nuoriin miehiin, jotka ovat syntymästään lähtien olleet osa suomalaista yhteiskuntaa.
Suomessa on haettu ja etsitty monimutkaiseen ja monitasoiseen ongelmaan yksinkertaisia ratkaisuja. Petteri Orpon hallituksen huhtikuussa 2024 julkaisemassa ohjelmassa jengiongelman ratkaisemiseksi oli 43 toimenpide-ehdotusta, mutta niiden toteuttamiseen ei osoitettu rahaa. Ainoa ratkaisumalli mitä nykyhallitys toteuttaa on maahanmuuton ja turvapolitiikan kiristämien. Tämä linja saa Perussuomalaisten kansanedustaja Ari Koposen hyrisemään tyytyväisyyttä: ”Rikoksista kovemmat rangaistukset ja maahanmuuttajien karkotukset yli tuplaantuivat”, hän lausui Suomen Uutisissa tammikuun lopussa.1
Puheenvuoroissa ja keskusteluissa jengirikollisuudesta ja sen syistä nostetaan ainoastaan maahanmuutto- ja uskonnolliset kysymykset. Tässä keskustelussa yhteiskunnalliset, sosiaaliset ja taloudelliset ulottuvuudet loistavat poissaolollaan.
Ruotsin jengiväkivaltaa ja sen kehitystä analysoitaessa antaa arvokkaan näkökulman journalisti Diamant Salihunin teos “Kunnes kaikki kuolevat”. Kirjassa käsitellään niitä syitä, miksi Tukholman lähiöissä lasten ja nuorten jengit taistelevat maineesta, vallasta ja huumemarkkinoista tuliasein ja sosiaalisessa mediassa. Salihun osoittaa konkreettisesti, että taustalla eivät ole ensisijaisesti maahanmuuttoon tai uskontoon liittyvät kysymykset, vaan sosiaalis-taloudelliset ongelmat ja alueiden asukkaiden hylkääminen.
Salihun kuvaa, miten uusliberalistisen yhteiskuntapolitiikan tuloksena Tukholman Rinkebyn ja Kistan alueille annettiin kuolinisku vuonna 2007. Alueen paikallishallinnot yhdistettiin ja palvelut siirrettiin paremmin toimeen tulevien Kistan alueelle. Hän kirjoittaa: “Rinkebystä katosi kaupunginosatoimiston mukana yhdellä pyyhkäisyllä satoja työpaikkoja ja samalla monimuotoisuus, jota rakennus työntekijöineen osaltaan lähiöön toi.” Jatkoa hän kuvaa seuraavasti: “Ovensa sulkivat työnvälitys, posti, pankki. Lopulta Rinkebyssä ei ollut edes pankkiautomaattia.”
Alueen monimuotoisuutta tukeneet palvelut lakkautettiin. Rinkeby-Kistan sosiaalitoimiston päällikkö kirjoitti jo vuonna 2012 raportin siitä, mitä tulisi seuraamaan, kun lapsille ja nuorille suunnattua budjettia leikataan 24,1 miljoonalla kruunulla eli 31 prosenttia vuodesta 2005. Hän varoitti pahenevasta rikoskierteestä. Kyseistä raporttia ei liitetty edes arkistoon julkiseksi asiakirjaksi ennen kuin toimittajat kaivoivat sen esille. Sosiaalitoimiston päällikkö siirrettiin “palkinnoksi” varhaiseläkkeelle. Hän sai ”eläketarjouksen” heti kuvattuaan lähiöiden tilannetta rehellisesti raportissaan. Kaiken huippu oli Rinkebyn poliisiaseman sulkeminen keväällä 2014. Salihun toteaa: “Yksi jututtamistani poliiseista kuvaa käännettä katastrofiksi ja suureksi virheeksi.” Alkoi kierre, joka on johtanut pahaan jengiväkivaltaan, kun alue jätettiin täysin yhteiskunnan ulkopuolelle ongelmineen. Sitä on nyt vaikea ratkaista.
Laajemman kuvan Ruotsin uusliberalistisen yhteiskunta-ja talouskehityksen seurauksista antaa ruotsalainen sosiologi Göran Therborn tutkimuksessaan ”Kadotettu kansakoti – Kuinka pääoma kaappasi Ruotsin”. Therborn kuvaa prosessia, jonka tuloksena Ruotsissa toteutettiin ”koko läntisen Euroopan voimakkain varallisuuden keskittyminen pienen vähemmistön käsiin”. Hänen mukaansa uusliberalistinen valtapolitiikka pelaa äärioikeistolaisten Ruotsidemokraattien pussiin: “Ruotsin poliittinen porvaristo ryhtyi etnistämään, rodullistamaan ja ghettoistamaan luokkayhteiskuntaa”.
Therbornin mukaan luokkayhteiskunta on Ruotsissa todella ghettoistettu, etnistetty ja rodullistettu. Tätä on toteutettu yhteiskunnan eriarvoisuusprosesseissa suuntaamalla painopiste alueisiin, joiden asukkaista noin 75 prosentilla on ”ulkomaalaistausta”. Vuonna 2012 Ruotsissa oli 186 ns. “erillisaluetta”, jonka kriteereinä olivat alhainen työllistymisaste, huonot koulutulokset ja vähäinen osallistuminen kunnallisvaaleihin. Therborn toteaa: “Ulkopuolisuutta ja kotoutusta koskeva poliittinen retoriikka toimii yhteiskuntatieteissä kouluesimerkkinä siinä, kuinka yhteiskuntajärjestelmän ongelmat, kuten työttömyys ja köyhyys muuttuvat kysymykseksi (ulkomailla syntyneiden) yksilöiden moraalista”.
Avainpäätöksiä pääoman vallankaappauksessa ovat olleet luottomarkkinoiden sääntelyn purkaminen, kansainväliselle pääomalle annettu vapaa liikkuvuus ja Tukholman pörssin yksityistäminen, julkisten palvelujen ulkoistaminen yksityisyrityksille, jotka hoitaisivat niitä ‘asiakaspalveluna’ ja yksityistämisen markkinoiminen valinnanvapautena.Tätä kehitystä on tukenut voimallisesti veropoliittiset ratkaisut: vuonna 1991 pääomaverotulot alennettiin 30 prosenttiin, yhtiövero 50 prosentista 30 prosenttiin. Näiden lisäksi pörssissä noteeraamattomien osakkeiden omaisuusverosta luovuttiin, pörssiyhtiöiden pääomistajien omaisuusverosta ja vuonna 2004 tytäryhtiöosuuksista saadut voitot tehtiin verovapaiksi. Samana vuonna lakkautettiin perintö-ja lahjavero ja vuonna 2007 kaikille omaisuusveroille ja yhtiöverotukselle säädettiin vuonna 2018 22 prosentin katto. Tähän liittyy myös pääomien ja voittojen siirtäminen veroparatiiseihin. Arviolta 10 prosenttia kansantulosta siirtyy veroparatiiseihin ja näin verottajalta pimitetään joka vuosi 43 mrd. kruunua.
Uusliberalistisen yhteiskuntapolitiikan kehitystä olennaisesti kärjistänyt tekijä on Ruotsin koulujärjestelmässä toteutettu ns. valinnanvapaus. Maltillisen kokoomuksen hallitukselle koululaitoksen yksityistäminen ei ollut toteutettavissa huolimatta poliittisesta halusta. Sen sijaan se ”myytiin” kansalaisille valinnanvapauden lisääntymisenä. Aiemmin lapset kasvoivat näkemään peruskoulussa, että heillä on paljon yhteistä vanhempien tuloista riippumatta. Valinnanvapauden ja toimintojen ulkoistamisen ja yksityistämisen kautta syntyi rinnakkaisyhteiskunta, jossa maahanmuuttajilla on omat koulut, omat terveyskeskukset sekä oma avioliitto-ja perintölainsäädäntö. Kun päivähoito, koulut ja terveydenhoito eriytyvät, katoavat kaikki kontaktit ulkopuoliseen maailmaan. Valinnanvapauden ja yksityistämispolitiikan kautta maltillinen kokoomus synnytti ns. rinnakkaisyhteiskunnan ja toteutti siten ruotsalaisten islamistien toiveen.
Kristiina Koivunen kuvaa tämän kehityksen seurauksia: “Koulujen ongelmien seurauksena Ruotsissa on syntynyt rikollisia katujengejä, jotka toimivat kuten yhdysvaltalaiset jengit… koululaitoksen yksityistäminen ja siitä seuranneet ongelmat ovat suurin syy jengirikollisuuden lisääntymiseen.” Hän jatkaa edelleen: “Syksyllä 2015 todettiin suurimman osan Ruotsiin juuri saapuneista pakolaislapsista menevän kouluihin sellaisilla alueilla, joissa oppilaiden vanhempien koulutustaso on keskimääräistä alhaisempi.” Näin niiden alueiden köyhiltä lapsilta puuttuu malleja muunlaisesta elämästä.
Perussuomalaiset ovat käytännössä itse luomassa pohjaa jengiväkivallan synnylle ja kehitykselle, sillä valtionvarainministeri ja perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purran leikkaussakset iskevät juuri niihin väestöryhmiin, joiden toimeentulo ja elämä on vaikeampaa. Eduskuntavaalien vaalikonevastauksissaan Purra toi esille, että hänen mielestään sosiaalituilla eläminen on Suomessa liian helppoa maahanmuuttajille muttei kantaväestölle.2
Uusliberalismin ja leikkauspolitiikan lisäksi rasismi on olennainen tekijä rikollisuuden ja jengiytymisen taustalla. Totuus Suomen katujengeistä -teoksessa haastateltujen nuorten miesten kohdalla rasismin kokemukset ovat osa heidän kasvutarinaansa. He ovat kokeneet ja kokevat suoraa rasismia, törmäävät ylhäältä tuleviin määrittelyihin ja syrjiviin rakenteisiin. ”Meijän isät ja äidit on kävelly kaduilla ja niit on räitty ja potkittu ja kaikkee. On saatu heidät sellaiseen pelkoon, et kotona on meille sanottu, et varokaa suomalaisia, pysykää yhdessä, älkää menkö heidän koteihin” kertoo yhden jengiläisenä tuomitun isoveli. Tämä ulkopuolisuuden kokemus puolestaan luo yhteenkuuluvuutta ja edistää jengiytymistä. ”Ku hengaa kymmenen minuuttia muun mamun kanssa, jotka kokee samoi juttui, ei silloin koe itteesä tyhmäks mamuks tai koe olevansa erilainen”, toteaa jengiläisyydestä syytetty Amin.
Amin toivoo Suomea, joka antaa toivoa siitä, että asiat voisivat olla toisin ja toteaa: ”Mä en oo nähnyt ees sellasta välähdystä, et tää vois olla se Suomi.” Perussuomalaisten rasismi on omiaan voimistamaan Suomessa syntyneiden maahanmuuttajataustaisten ja maahan muuttaneiden tunnetta yhteiskunnallisesta ulkopuolisuudesta ja edesauttaa jengiytymistä. Se on myös este toivoa antavalle Suomelle.
Kirjallisuus:
- Anne Kantola, Jecaterina Mantsinen, Omos ‘Opa’ Okoh: Kuin Veljet. Totuus Suomen katujengeistä. Johnny Kniga 2024.
- Kristiina Koivunen: Suomen nuoret jihadistit ja miten radikalisoituminen torjutaan. Into 2016.
- Diamant Salihun: “Kunnes kaikki kuolevat”. Johnny Kniga 2022.
- Göran Therborn: Kadotettu kansankoti – Kuinka pääoma kaappasi Ruotsin. Vastapaino 2019