Uutinen – Punamusta Liekki #15/kesäkuu 2025
Kirjoittaja: Mineo Árran
Torstaina 8. toukokuuta pidettiin Oulussa kaikille avoin ja inklusiivinen luento- ja keskustelutilaisuus ei-binäärisistä sukupuolivähemmistöistä sekä elämästä sukupuolibinäärin ulkopuolella. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä paikallisen Hyvän mielen talo ry:n kanssa, jonka tiloissa tapahtuma pidettiin.
Uteliasta ja aiheesta kiinnostunutta yleisöä oli kokoontunut paikalle parikymmenpäinen joukko. Tiivis parituntinen, keskusteleva ja osallistujien kanssa vuorovaikutteinen tapahtuma olikin paitsi tunnelmaltaan rento, myös intensiivinen sekä hyvin informatiivinen. Sukupuolen moninaisuutta tarkasteltiin muun muassa ei-binääristen äänien, kokemusten ja maailmankuvan kautta.
Tilaisuus oli kaksiosainen. Ensimmäinen ja huomattavasti pidempi osio käynnistyi eibinääristen sukupuolivähemmistöjen sanastosta ja käsitteistä, josta siirryttiin inklusiiviseen kielenkäyttöön ja kohtaamiseen. Tämän jälkeen huomio kiinnittyi tapoihin ymmärtää ja käsitellä ei-binäärisen maailman ja elämän eroavaisuutta, sen mukanaan tuomia ulkopuolisuuden kokemuksia sekä ehdollistettuun sukupuolibinääriin kuulumattomien ihmisten vähemmistöasemaa vallitsevine itsen ulkopuolelta tulevine syrjivine asenteineen ja käytäntöineen. Välillä purettiin haitallisia ei-binäärisiin ihmisiin liitettäviä myyttejä ja virheellisiä uskomuksia.

Tähän osioon kuuluivat myös kahden henkilön jakamat kokemuspuheenvuorot ja niistä heränneet keskustelut avaavine ja tarkentavine kysymyksineen.
Olemisen poliittisuus askarrutti niin ikään. Trans- ja enbyfobia vihapuheineen ovat valitettavan tuttuja ilmiöitä suurimmalle osalle ei-binäärisiä vähemmistöjä. Syrjivien ja ihmisvastaisten asenteiden ja vähemmistöstressin lisäksi syvennyttiin myös huomaamaan ja korostamaan sitä, mikä itsenä olemisessa on niin hyvää, tärkeää, voimakasta ja eteenpäin kantavaa. Keskustelua heräsi eritoten yhteisöjen ja yhteenkuuluvuuden tärkeydestä – etenkin globaalisti alati kiristyvässä ilmapiirissä ja asenteissa, hupenevien ihmisoikeuksien ja fasismin nousun keskiössä ja näiden välittömiin vaikutuksiin vähemmistöjen keskuudessa.
Luento-osuuden päätteeksi syvennyttiin pohtimaan sukupuolta ehdollistettuna käsitteenä. Esiin nousivat teemat sosiaalistetusta ja rakenteellisesta hierarkkisuudesta sekä koko yksilön elämän läpileikkaavista määräävistä tottumuksista, asenteista ja valta-asetelmista. Lopuksi ilmaan jäi leijumaan ajatukset sukupuolen ilmaisun vahvasta kontrollista sekä totutun sukupuolikäsityksen ehdollistuneesta performatiivisesta luonteesta.
Tilaisuuden jälkimmäisessä osiossa Árran esitteli viime vuonna perustamansa valtakunnallisen ei-binääristen, muunsukupuolisten ja sukupuolettomien yhdistyksen non-bin ry:n toimintaa, tavoitteita sekä yhteisöllisiä toimintamuotoja tulevaisuudennäkymineen. Liittolaisuutta, tukemista sekä jäseneksi liittymistä unohtamatta.
Luento- ja keskustelutilaisuus oli erittäin onnistunut. Tavoitteet – eli informaation, tiedon ja tarkastelevan ajattelun lisääminen – täyttyivät ja osallistujilta tuli tapahtuman päätteeksi paitsi paljon kiitosta selkeästä ja inhimillisestä esityksestä, myös erilaisten hoksautusten ja ahaaelämysten herättämisestä. Saadun palautteen mukaan tällaiselle toiminnalle on myös selvä ja kasvava tarve.
Kirjoittaja on oululainen aktivisti, luennoitsija ja vähemmistö- ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!
