Haastattelu – Punamusta Liekki #16/syyskuu 2025
Kirjoittaja: Árpád Kovács
Vastapäätäni istuu ihka elävä liikemies!
Hän on suostunut haastateltavakseni sillä ehdolla, että voi esiintyä jutussa anonyyminä. Lupaan tehdä kaikkeni, ettei häntä olisi helppo tunnistaa.
Tässä jutussa hän on siis vain Liikemies.
Huoli anonymiteetistä on ymmärrettävä. Edessäni viskilasillisen ääressä istuvalla Liikemiehellä ei ole paljoakaan hyvää sanottavaa yritysmaailmasta. Mutta hän saa siitä elantonsa, eikä radikaalivasemmistolaisessa lehdessä esiintyminen välttämättä ole asia, millä saisi luottamusta bisnespiireissä.
Keskustelukumppanini on menestyvä henkilö, joka järjestää liike-elämän tapahtumia eurooppalaisille yrityksille. Mutta uransa hän aloitti hyvin vaatimattomasti eräässä eurooppalaisessa suurkaupungissa: lehteä selaillessaan hän huomasi työpaikkailmoituksen, jossa haettiin myyntityöhön henkilöitä, jotka puhuvat vähintään yhtä keski- tai itäeurooppalaista kieltä. Liikemies meni työhaastatteluun ja sai paikan.
Niin saivat kaikki muutkin, jotka vaivautuivat paikalle.
Perehdytyksessä uudelle työntekijälle annettiin lappu, jonka teksti piti opetella ulkoa. Lisäksi hän sai tietyn kielialueen puhelinluettelon. Tehtävänä oli soittaa kyseisen maan firmoihin ja saada ne ostamaan näyttelytila liiketapahtumaan viidellä tuhannella eurolla.
”Kuka nyt tuommoiseen lankeaa?” ajatteli nuori Liikemies (joka ei silloin vielä ollut liikemies).
Yllätys oli melkoinen, kuin parin päivän päästä faksista tipahti tilaus.
Elettiin Neuvostoliiton romahtamisen jälkeistä vuosikymmentä. Vanhat, arvovaltaiset länsimaalaiset suuryritykset halusivat osansa uusista keski- ja itäeurooppalaisista markkinoista. ”Eihän se rehellistä touhua ollut.”
Liikemiehen mukaan molemmat osapuolet yrittivät käyttää toistensa kokemattomuutta hyväksi. Isot länsimaalaiset firmat halusivat myydä mahdollisimman paljon viidentuhannen euron lippuja länsimarkkinoille hamuaville yrityksille. ”Aloittelijankin pitäisi tietää, ettei sillä rahalla saa minkäänlaisia markkinoita”, Liikemies naurahtaa.
Mutta myöskään länsimaalaisilla ei ollut kokemusta vastapuolen taktiikoista.
Jotkut keskieurooppalaiset ja miltei kaikki venäläiset firmat olivat vielä ainakin puoliksi valtion omistuksissa. Se tarkoitti, ettei kukaan siinä vaiheessa välittänyt kokonaisuuksista, vaan kaikki halusivat vain täyttää omat taskunsa. Parhaat asiakkaat olivat venäläisiä. Kun heille soitettiin ja tarjottiin paikkaa liiketapahtumassa viidellätuhannella eurolla, yleensä vastaus oli:
“Miksei tuplattaisi?” Valtion konttorista maksettaisiin kuitenkin, joten puhelinmyyjä ja ostaja voisivat jakaa ylimääräiset rahat.
Kun valtion rahat loppuivat ja talouskriisi iski, näyttelytiloja myyvän yrityksen toiminta loppui yhdessä yössä.
”Perjantaina minut nimitettiin osastopäälliköksi, maanantaina olin jo työtön”, Liikemies muistelee.
Koska hänellä ei ollut kokemusta muista aloista ja koska rahan hankkiminen tapahtuma-alalla näytti kuitenkin vaivattomalta, Liikemies perusti oman yrityksen.
”Opin varhain, ettei kysynnällä ja tarjonnalla ja varsinkaan näiden kohtaamisella ole mitään tekemistä bisneksen kanssa”, Liikemies toteaa huvittuneesti.
“Ostetaan tutuilta tavaraa ja palveluja, jos vastavuoroisesti voidaan heille myydä. Juostaan ja etsitään trendejä, luodaan jatkuvasti keinotekoisia tarpeita.”
Liikemies käyttää käsitettä ”the noise of capitalism”, kapitalismin melu. Kaikki muuttuu näennäisesti, jottei mikään muuttuisi oikeasti.
Epärehellisyys ja moraalin puute ovat sanoja, joilla Liikemies kuvaa kapitalistista liikemaailmaa. Ja liikemiehiä vihaavat hänen mukaansa kaikki. Jos missä tahansa Euroopassa uutisoidaan liikemiehen jääneen auton alle, reaktiot ovat harmittelevia:
Miksi ei saman tien kaksi? Tai vaikka kolme!
Jopa pienet ja keskisuuret yritykset toimivat vailla minkälaista vastuuntuntoa, Poissa ovat ajat, jolloin paikallinen yrittäjä oli yhteisön kannattelija.
”Jos saat huonoa palvelua paikallisessa ravintolassa, se on omistajan ohjeiden mukaista, tai ainakin hän on siitä tietoinen”, Liikemies latelee.
Monikansalliset yhtiöt ovat vielä oma lukunsa. Se ratkaisee, kenellä on suurin juristiarmeija. Tarpeita luodaan, voittoa kerätään. Asianajajat huolehtivat siitä, ettei mikään sääntely – valtiollinen, kansainvälinen tai vaikka paikallinen – muodostu esteeksi pääomalle.
Ja sääntelyä riittää. Tulleja, vastatulleja. Sanktioita, vastasanktioita. Poliittiset päätökset ohjaavat maailman taloutta.
Liikemies ihmettelee, miten voi joku uskoa markkinatalouteen. ”Ei sitä ole käytännössä olemassa.”
Ja näin se hänen mukaan näyttää olevan. Jos katsomme viime vuosien pörssiheilahduksia, niiden takana on melkein aina ollut poliittinen tapahtuma eikä niinkään markkinoiden ”näkymätön käsi”, kuten nykyjärjestelmän kannattajat haluaisivat meidän uskovan.
Liikemies ennustaa, että lähitulevaisuudessa jokainen suuri, monikansallinen yhtiö jakautuu sääntelyn takia toimimaan kaksin rattain: toinen puoli toimii kiinalaisella intressialueella kiinalaisten säädösten mukaisesti, toinen Yhdysvaltojen vaikutuspiirissä. Virallisesti näillä yhtiöillä ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa, mutta todellisuudessa voitto menee kuitenkin samaan pottiin. Viitteitä moisesta järjestelystä on jo olemassa. Liikemies ei tosin antaudu povaamaan tulevaisuutta kovin yksityiskohtaisesti:
”Voihan olla, että näiden kahden lisäksi sääntelyjärjestelmiä nousee muitakin.”
Liikemies palaa moraalikysymyksiin. Hänen mukaansa ihmiskunta on ison kuilun partaalla. Ilmaston globaali lämpeneminen on katastrofiin johtava kehitys. Mutta tahtoa ei näytä riittävän sen kohtaamiseksi.
”En sano, että pitäisi toimia aina vain pyyteettömästi, mutta kyllä ihmiskunnalla olisi kykyjä parempaan.”
Ongelma on, ettei nykyjärjestelmä pysty toimimaan järkevästi. Politiikka ja liike-elämä ovat lukittautuneet kapitalismin tuhoisaan paritanssiin. Poliitikot ovat riippuvaisia rahoittajista. Koska bisnesmaailman toimijat eivät kvartaaliajattelun takia näe hyötyä ilmastomuutoksen hillitsemisessä, päättäjätkään eivät uskalla puuttua asiaan. Poliitikon tehtäväksi jää keksiä keinoja uusien tarpeiden luomiseksi.
Liikemies pitää ilmiselvänä, että kapitalismin primus motor on sota ja sotateollisuus. Jos jollakin valtiolla menee huonosti poliittisesti tai taloudellisesti, ei tarvitse kuin aloittaa sota tai keksiä sen uhka. Putinin aggressio Ukrainassa ja Trumpin viiden prosentin budjettivaatimus NATOlle ovat tästä parhaita esimerkkejä. Nämä ovat keinottelumuotoja, jotka valitettavasti ovat myös tappavia. Mutta niiden avulla saadaan talouteen kasvua, sillä valtioilta löytyy aina rahaa aseisiin. Osakkaat ovat tyytyväisiä samalla kun tavallinen ihminen näkee tuskin penniäkään.
Liikemiehen mielestä kyseistä politiikkaa on helpompi toteuttaa kuin koskaan. Autoritääristen valtioiden lisääntyminen on ilmiö, jota on vaikea olla huomaamatta. Hän kertoo, että aikoinaan yhdysvaltalainen senaattori John McCain luonnehtii Venäjää ”suureksi bensa-asemaksi, jolla on ydinaseet”. Ja tällaisia valtioita on yhä enemmän – joissa presidentiksi kutsuttu toimitusjohtaja tekee mielivaltaisia päätöksiä. Trump erotti väkeä liittovaltion tilastolaitoksesta, kun ei ollut tyytyväinen tilastoihin. Esimerkkejä löytyy myös Euroopasta ja jopa Euroopan Unionin sisältä.
Keskustelu kääntyy tulevaisuuteen. Liikemies leikittelee ajatuksella, miten velkaantumista pitäisi hoitaa.
”Järjestelmä on joka tapauksessa keinotekoinen, joten miksei asioita voisi ratkaista luovasti?”
Hänellä on ehdotus. Koska koko rahatalous perustuu sovittuihin sääntöihin, säännöt voitaisiin muuttaa niin, että kaikkien valtioiden kokonaisvelka kuitataan antamalla maapallon jokaiselle asukkaalle miljoonaa euroa.
”Ei kai se hullumpi olisi kuin tämä nykyinen järjestelmä”, Liikemies arvioi.
Toinen, ehkä hieman perinteisempi vaihtoehto olisi suosia yhteiskunnallista yrittämistä. Yhteiskunnallisessa yrittämisessä yritystoiminnan tavoite on tuottaa tervettä liiketoimintaa, ja jakaa puolet liikevoitosta yhteiseen hyvään yrityksen toiminnan alueella. Liikemiehen mukaan on itsestään selvää, että sellaista toimintamuotoa pitäisi tukea voimakkaasti, vaikkapa tuntuvilla verovähennyksillä.
Voittoa tavoittelemattomiin toimijoihin ja hyväntekeväisyysjärjestöihin verrattuna Liikemies näkee yhteiskunnallisessa yrittämisessä selkeän edun, sillä hänen mukaansa hyväntekeväisyysjärjestöt pystyvät tilastojen mukaan käyttämään yhteiseksi hyväksi korkeintaan 30% budjetistaan.
Kerron, että yhteiskunnallinen yrittäminen sai pitkälti inspiraationsa 1800-luvun ranskalaisen anarkistin Pierre Joseph Proudhonin kirjoituksista. ”Nyt pidän ajatuksesta vielä enemmän!” Liikemies nauraa.
Laseissa on vielä viskiä. Ehdotan, että lopettaisimme virallisen haastattelun ja jatkaisimme hieman epämuodollisemmin. Puhe kääntyy siihen, miten radikaalivasemmistolaiset ideat saisivat enemmän kannatusta. Valitan anarkistiliikkeen marginaalisuutta ja haikailen laajemman liikkeen perään.
Ja sitten Liikemiehellä on tähänkin ehdotus valmiina.
”Puhukaa enemmän taloudesta. Ja jos haluatte tavoittaa uusia kannattajia uusista suunnista, ottakaa se huomioon toiminnassanne. Järjestäkää vaikka sorvaamiskilpailu!” Liikemies neuvoo.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!