Kolumni – Punamusta Liekki #17/lokakuu 2025
Kritiikkiä. Syytöksiä. Ravistelua. Avoimia kirjeitä vasemmalta.
Vasemmisto ei ole vuosikymmeniin ottanut yhtäkään askelta eteenpäin. Tilanne on huomattavasti pahempi kuin Lenin kuvaili noin vuosisata sitten sanoilla ”yksi askel eteenpäin, kaksi taakse”. Nyt askel eteenpäin puuttuu kokonaan.
Pahinta on, ettei vasemmisto suostu kohtaamaan tätä tosiasiaa. Tarujen strutsin lailla se työntää mieluummin päänsä hiekkaan ja kuvittelee, ettei ongelmia ole olemassa.
Radikaalilla, ulkoparlamentaarisella vasemmistolla ei ole juurikaan mitään tarjottavaa kansan syville riveille. Se säntäilee toiminnasta toiseen, on aina jotakin vastaan, mutta konkreettista poliittista ohjelmaa, ainakaan sellaista, joka herättäisi muidenkin kuin aktivistipiirien huomiota, sillä ei ole.
Maailmalla on toki radikaalivasemmistolaisen toiminnan menestyksestä kaksi esimerkkiä, jotka ovat onnistuneet vetoamaan kansaan.
Toinen näistä on zapatistavallankumous, joka perustuu maanomistuksen uusjakoon ja suurtilallisten omaisuuden takavarikoimiseen tavallisten ihmisten hyväksi. Toinen on Pohjois-Syyriassa vaikuttava liike, joka yhdisti onnistuneesti kurdien kansalliset pyrkimykset ja sosialistiset tavoitteet. Näiden liikkeiden onnistumisesta on hyvin vähän otettu oppia länsimaisen vasemmiston piirissä – oikeastaan ei vähääkään.
Lisäksi kurdien vapaustaistelu on nykyään äärimmäisen ahtaalla ja sen olemassaolo on uhattuna. Ei voi välttyä ajatukselta, että osasyynä ahdinkoon on se, että vasemmistolaiset solidarisoijat löytävät joka vuosi uuden “lempiprojektin”. Kuka enää kurdeja muistaa?
Parlamentaarinen vasemmisto on kenties vielä säälittävämpi. Se on omaksunut niin syvästi porvarillisen demokratian arvot, ettei tarvitse enää päätäkään työntää hiekkaan tullakseen sokeaksi.
Mitä esimerkiksi jäi käteen edellisen hallituksen ajalta? Vasemmistoliitto oli kyllä paalupaikalla ministereineen, mutta yhtä tavoitetta lukuun ottamatta se ei pitänyt omaa agendaansa esillä. Tämä yksi vaivainen asia oli oppimisvelvollisuusiän nostaminen. Aihe, joka joko ei kiinnosta, tai vaihtoehtoisesti näyttää suorastaan painajaiselta. Tämän ah-niin-tärkeän asian takia Vasemmistoliitto oli valmis myötäilemään porvareita muun muassa hävittäjähankkeessa. Porvarillisen politiikan mallioppilaana Vasemmistoliitto asettui lopulta jopa hoitajien työtaistelua vastaan. Käteen jäi kompromissien jatkumo, joiden avulla riistäjän ruoskaniskut vain voimistuivat.
Toki Itävallan kommunistit saivat paikallisvaaleissa hyviä tuloksia – jakamalla oikeaa rahaa oikeille ihmisille. Ja onhan Intiassa Keralan kaupunki kommunistien hallinnassa, ties mistä syystä. Nämä ovat ilahduttavia poikkeuksia, jotka valitettavasti vahvistavat säännön. Muuta ei ole.
Tämä on vasemmiston suuremmoinen tila, jossa yksittäiset puut nähdään hyvin terävästi, mutta metsän olemassaolosta ei ole aavistustakaan. Tai sitten sen olemassaolo suorastaan kiistetään.
Radikaalivasemmiston rakastamat jatkuvat protestit ja jokaisen äärioikeistolaisen yskäisyn perässä juokseminen eivät tuota tuloksia. Länsimaalainen porvariyhteiskunta on fasismiin vähitellen luisuvan oikeiston hallinnassa. Saksassa kiellettyjen symbolien listalla PKK:n lipun rinnalle pääsi myös palestiinalaishuivi, ja poliisi käyttää 1930-luvulta tuttuja brutaaleja otteita rauhanomaisten mielenosoitusten hajottamiseksi. USA:ta hallitsee diktatuurin menetelmiä soveltava protofasisti Trump.
Ja vasemmisto viilaa pilkkua. Oppivelvollisuutta, turvallisia tiloja, vaikka koko maailma on äärimmäisen turvaton paikka, suorastaan vihamielinen kaikelle inhimillisyydelle. Vasemmisto näyttää sisäistäneen vanhan neoliberalistisen tunnuslauseen ”ei ole vaihtoehtoja” ja keskittyy muruihin, jotka putoavat porvarillisen parlamentarismin pöydältä ja tekee protestista elämäntavan. Kaikki tämä vailla minkäänlaista päämäärää. Parhaassakin tapauksessa tuloksena voi olla vain muutama suvaitsevaisuuden keidas pääoman diktatuurin erämaassa.
Eikö sitten oikeasti ole vaihtoehtoja? On, ja vieläpä lukemattomia. Paras olisi tietysti sellainen, joka kertaheitolla korvaisi kapitalismin toisenlaisella järjestelmällä ja poistaisi kapitalistitkin yhtälöstä. Ja tällainen päämäärä pitää olla aina silmien edessä.
Sosialismin tai vastaavan järjestelmän mainitseminen ei saa kovin helposti vastakaikua. Mutta olisi mahdollista puhua myös populistisemmin. Siis pitää mielessä heidät, joiden puolesta vasemmisto on perinteisestikin puhunut: työläiset, sanan laajimmassa mahdollisessa merkityksessä.
Populismi tarkoittaisi suoraviivaisia vetoja. Lakkautetaan välittömästi yritystuet ja rakennetaan aurinkovoimala jokaiseen kuntaan. Pyöritetään puhtaalla energialla paikallisia yrityksiä, jotka ovat työntekijöidensä omistuksessa. Samalla vältetään halvan työvoiman perässä juokseminen, sillä kukapa haluaisi lakkauttaa oman työpaikkansa.
Maailmassa on enää harvoja paikkoja, jossa ilman laatu on erinomainen. Fennoskandia on yksi näistä. Esimerkkejä paikallisen yrittämisen mahdollisuuksista ovat lähellä kasvaneen ruuan ja puun jalostaminen pienehköissä yrityksissä. Täällä kasvanut ja jalostettu tuote saattaisi hyvinkin olla haluttu myös maailmanlaajuisesti, jos sellaisella on ylipäätään merkitystä. Oleellisempaa on, että kun tarpeisiin vastataan paikallisesti, monet nykyiset ongelmat kuten ympäristön tuho, koulutuksen kohtaanto-ongelma ja työttömyys ovat helpommin ratkaistavissa. Ja kun toimitaan paikallisista tarpeista käsiin, paljon puhuttu huoltovarmuuskin on taattu.
Nämä ovat vain ajatuksia, kenties huonoja. Tosiasia on kuitenkin, että mikäli vasemmisto ei panosta kiireellisesti muidenkin kuin aktivistien ja kulttuurieliitin tavoittamiseen, se on, kansanomaisesti eli populistisesti sanottuna, kusessa.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!