Essee – Punamusta Liekki #18/marraskuu 2025
Monkeriaan mietteitä -palstalla Oskari Haapsamo ruotii paikallista kulttuuritarjontaa tavoitteenaan kannustaa lukijoita yhteiskuntakriittiseen reflektioon.
World Press Photo -näyttely
2.11.2025 saakka
Sanomatalo, Helsinki
Näyttelyn kuvat nähtävillä myös World Press Photon nettisivuilla
World Press Photo 2024 -lehtikuvanäyttelyn hätkähdyttävä visuaalinen tarinankerronta täyttää Sanomatalon hektisen aulan. Näyttely antaa kaunistelemattoman läpileikkauksen ihmiskunnan ylleen langettamista ajankohtaisimmista kriiseistä. Valtaosa näyttelyn teoksista kuvaa sosiaalisia ja ympäristökatastrofeja. Kuvien rinnalla narratiivia täydentävät lyhyet taustoittavat tekstit. Sodat, muuttoliike, valtioiden kansalaisiinsa kohdistama sorto ja ilmastonmuutoksen pahentamat luonnonkatastrofit ovat kaikki edustettuina, usein erottamattomasti toisiinsa kietoutuneina. Vuoden 2024 voittajaksi 59 320 kuvan joukosta valikoitui Gazan sodan siviiliuhreista otettu kuva – jo toista vuotta peräjälkeen.
Sanomatalo, johon näyttely on koottu, on itsessään median valtaa heijasteleva massiivinen monumentti. Sen korkeaan aulaan mahtuu isoja asioita. Yhdeksännen kerroksen jälkeen ajatuksen lento kuitenkin rajoittuu lasiseen kattoon. Myös valtamedialla on rajoitteensa, sillä se on osa yhteiskuntajärjestelmää ja toiminnallaan pitää yllä ja vahvistaa sitä. Talon lasiseinät muistuttavat median kurkotuksesta kohti läpinäkyvyyttä ja obektiivisuutta. Monille maailman tapahtumille kuitenkin käy kuten lukemattomille tilhille, jotka joka syksy törmäävät Sanomatalon lasiseiniin ja taittavat niskansa. Seinien läpinäkyvyydestä huolimatta tie niiden sisään käy vain oven kautta; kenties juuri tästä syystä harva finalistikuva on ennalta tuttu, vaikka seuraankin aktiivisesti Helsingin Sanomien uutisointia.
Itsenäisen uutiskuvaajan rajoitteet ovat vähäisempiä, kuin kapitalististen markkinoiden ja valtioiden viitoittamaa tietä kulkevien mediatalojen. Dokumentoijan rooli on arvokas, muttei helppo. Pulitzerin voittanut valokuvaaja Kevin Carter sanoitti tätä itsemurhaviestissään vuonna 1994: “Elävät muistot murhista ja kuolleista, vihasta ja tuskasta, nälkää näkevistä tai haavoittuneista lapsista, liipasinherkistä hulluista, usein poliiseista, teloittajista vainoavat minua. Jos olen onnekas, liityn Kenin seuraan.” Moni myös kuolee kamera kädessään. Kuvajournalisti Ken Oosterbroek, johon Carter viestissään viittaa, kuoli eteläafrikkalaisten rauhanturvaajien ampumana muutamaa kuukautta ennen Carteria. Vuoden 2024 voittajakuvan ottanut palestiinalainen toimittaja on elossa toisin kuin Israelin Gazan sodan aikana murhaamat lähes 300 toimittajaa.
Traumatisoitumisen ja myötätuntouupumuksen ilmiöt ovat psykologisessa ja yhteiskunnallisessa tutkimuksessa käsitteellistettyjä ilmiöitä ja varmasti osa monen World Press Photo 2024 -kilpailun osanottajan arkea. Avuttomuus syvästi järkyttävän kokemuksen, omakohtaisen tai välillisesti koetun, edessä voi rikkoa mielen, mutta jo pelkkä itseä heikommassa asemassa olevien kokemukseen eläytyminen kuormittaa ja mieli pyrkii alitajuisesti välttelemään sitä. Etuoikeutetussa asemassa oleva puolihuomaamattaan pyrkii suojaamaan itseään kärsimykseltä, sillä empatia on uuvuttavaa. Syypää ei löydy suuria tai pieniä kauhuja kohdanneesta yksilöstä, vaan niitä luovasta yhteiskunnasta.
Maailmaa määrittävä uusliberaali talouspolitiikka lisää ja voimistaa näyttelyn dokumentoimia kriisejä, jotka itsessään tarjoavat mahdollisuuksia poliittisille ja taloudellisille opportunisteille: “Älä anna hyvän kriisin mennä hukkaan.” Sosiaalidemokratioiden kontekstissa kriisit hidastavat talouskasvua ja uhkaavat heikentää korkeita elinolosuhteita, jolle sosiaalidemokratioiden yhteiskuntasopimuksen perustaa on rakennettu. Monissa Euroopankin maissa varmuutta haetaan oikeistopopulismista, ääriesimerkkinä fasismista, joka tarjoaa näennäiseksi turvaksi pitkälti keinotekoisia kansallisidentiteettejä ja traditioita.
Fasismi kuitenkin tuo turvaa vain pienelle etuoikeutetulle viiteryhmälle eikä kykene ratkomaan globaaleja kriisejä, vaikka käyttääkin niitä hyväkseen noustessaan valtaan. Konkreettisena osoituksena tästä lähes kaikki näyttelyn kriisejä dokumentoivat kuvat on otettu äärioikeiston hallitsemista, fasismia kohti luisuvista maista.
Kaikki eivät kuitenkaan tyydy passiiviseen rooliin. Monilla kuvattavilla on agenssia. He eivät anna tapahtumien luisua eteenpäin painollaan vaan tarttuvat toimeen, jopa aseisiin. Monkerias suosittaa, että meistä jokainen silloin tällöin kuvittelisi selkänsä taa lehtikuvaajan!
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!