Uutinen – Punamusta Liekki #20/helmikuu 2026
Kirjoittaja: Mirjami Rautio
Yhteiskuntaekologista teoriaa ei juuri ole julkaistu suomen kielellä, ja siksi oli ilo kuulla Ulla Vahasalon suomentamasta Chaia Hellerin teoksesta Arkipäivän ekologia – uusi ymmärrys halusta ja luonnosta. Kirjakahvila Tanssivassa Emmassa pidetyissä kirjanjulkkareissa kirjasta oli keskustelemassa teokseen esipuheen kirjoittanut Elsa Kivinen. Häntä haastatteli Jiko Kylén.
Teos on alunperin julkaistu vuonna 1999, mutta se pitää sisällään edelleen hyvin tärkeitä ja – surullista kyllä – yllättävän ajankohtaisia huomioita ympäristöliikkeen dynamiikasta.
Kivinen avaa teoksen tulokulmia, joista yksi keskeisistä on tarkastella kriittisesti romanttista luontosuhdetta ja syväekologiaa sekä niiden vaikutusta ympäristöliikkeeseen. Vastapainoksi Heller tarjoaa ympäristöekologisen vallankumouksen näkökulmaa. Ja hyvä niin, sillä ympäristöliikkeen sisällä on edelleen havaittavissa yhtäältä luontoa romantisoivaa ja toisaalta syväekologialle ominaista individualismia ja ihmisvihamielistä lähestymistapaa, vaikka ymmärrys kapitalismin luonteesta ympäristöä tuhoavana järjestelmänä onkin lisääntynyt.
Kivisen mukaan Heller kritisoi ympäristöliikettä halujen merkityksen laiminlyömisestä. Hellerin mukaan ei riitä, että toimintaa ohjaa se, mikä on tarpeellista selviytymiselle, vaan on tunnistettava myös mitä haluamme – yhteiskunnallinen halu muuttaa politiikan velvollisuudesta yhteiseksi merkityksen ja liikkeen luomiseksi. Heller yhdistää teoksessaan yhteiskuntaekologiaa ja feminismiä tuoden Murray Bookchinin kehittämään yhteiskuntaekologiaan feminististä analyysia. Teoksen yhteydessä julkaistussa haastattelussa Heller kertoo halunneensa teoksellaan haastaa liikkeitä siitä, etteivät ne ole riittävästi tekemisissä keskenään; hän halusi saattaa ympäristöliikettä, yhteiskuntaekologiaa ja feminististä liikettä lähemmäs toisiaan ja yhdistämään kamppailujaan.
Teoksen avaama problematiikka vaivaa liikkeitä tänäkin päivänä. Myös perustavanlaatuinen kysymyksenajattelu on sama: miten voisimme löytää sellaisen diskurssin, jonka kautta liikkeiden momentit voimistuisivat toisistaan sen sijaan, että muodostavat kilpailevia kertomuksia.
Saman kysymyksen voi toki esittää yhteiskuntaekologiselle teoriaperinteelle itselleenkin. Esiin nousi Hellerin, ja laajemmin yhteiskuntaekologian teoreetikoille ominainen marxismin kritiikki. Sen mukaan Marx keskittyi liikaa tarpeiden, työn ja tuotannon rooliin vallankumouksellisessa teoriassa ja laiminlöi halut ja esimerkiksi ekologisen ja feministisen näkökulman. Kivinen kertoi yhteiskuntaekologian syntyneen osin vastauksena marxilaisen liikkeen stagnaatioon Yhdysvalloissa. Samalla yleisöstä nousi näkökulmia luokka-analyysin kriittisestä roolista yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamisessa sekä kritiikkiä sen hylkäämisestä ja korvaamisesta täysin uudella ideologisella kehyksellä.
Teoksen lähtökohdaksi asetettu halujen ja tarpeiden vastakkainasettelu oli koettu ainakin paikoin keinotekoisena, ja teoksessa käytetty melko yleistävä esitystapa ja historialliset epätarkkuudet olivat häirinneet. Elsa Kivinen kertoi levein pensselinvedoin maalailun olevan yhteiskuntaekologiselle teorialle ominaista ja liittyvän yhteiskuntaekologien pyrkimykseen kuvata asioita mahdollisimman holistisesti.
Julkaisutilaisuudessa käyty keskustelu syvensi hyvin teoksen antia ja antoi lisävälineitä sen käsittelemiseen. Kirjan lopussa Heller itse kiteyttää sekä kirjansa viestin että nykyhetken haasteet näin: “Ekologia on irrotettava siitä liberaalista perinteestä, joka jakaa yhteiskunnan ja luonnon erilleen ja individualisoi ekologian. Meidän on jatkettava sekä feminismin että yleisemmin vasemmiston ekologisoimista.”
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!