Ääniä Kaikkeudesta – Punamusta Liekki #22/huhtikuu 2026
Ääniä Kaikkeudesta -palstalla julkaistaan kirjoituksia ihmisyyden ikuisista kysymyksistä.
Pääsiäisen aikaan törmätään kysymykseen ylösnousemuksesta. Miten ylösnousemususko historiallisesti syntyi, ja onko sillä enää mitään annettavaa?
Ylösnousemususkon juuret ovat zarathustralaisuudessa
Jeesuksen ylösnousemus on kristittyjen kirkkojen runkoajatus. Jo varhaiset Nasaretin Jeesuksen seuraajat olivat vakuuttuneita Mestarinsa ruumiillisesta ylönousemuksesta: hän on noussut taivaaseen pilvien päälle Jumalan oikealle puolelle ja on sieltä tuleva pikaisesti takaisin maan päälle vasaroimaan viimeisen tuomionsa.
Miksi Jeesuksen ajateltiin “nousseen ylös”?
Juutalaisuus oli niin sanotun Babylonian pakkosiirtolaisuuden aikana (noin 500 eaa.) saanut vaikutteita zarathustralaisuudesta. Osa juutalaisesta eliitistä kaapattiin Babyloniaan, ja kun Persian kuningas Kyros myöhemmin vapautti heidät sieltä, tuliaisinaan heillä oli zarathustralaisia ajatuksia.
Tätä ennen juutalaisuus oli ollut syvästi tämänpuoleinen uskonto: Hurskas saa palkintonsa jo tässä elämässä, ja kuoltuaan kaikki päätyvät Sheoliin, juutalaiseen Haades-vastineeseen. Sheol merkitsee loputonta, lohdutonta varjoelämää, jossa niin hyvät kuin pahatkin vaeltavat ikuisina kohtalotovereina. Homeroksen Odysseuksessa sankari käy tapaamassa kuolleita, haamumaista elämää viettäviä vanhempiaan Haadeksessa.
Zarathustralaisuudesta juutalaisuuteen saatiin usko ruumiilliseen ylösnousemukseen ja viimeiseen tuomioon, joka jakaa ihmiskunnan “hyviin” ja “pahoihin”. Vanhan testamentin Danielin kirjassa, joka on kirjoitettu noin 160 eaa., mainitaan jo ”monien hurskaiden nousevan ylös.” Juutalaisuudesta nämä ajatukset siirtyivät edelleen kristinuskoon.
Aiemmissa juutalaisessa perinteessä taivaaseen astui vain harvat ja valitut
Vanhoissa juutalaisissa kirjoituksissa vain muutamat heimojen kantaisät eli patriarkat kykenevät nousemaan ”taivaaseen” muiden joutuessa Sheoliin. Myös kreikkalaisissa kertomuksissa esiintyy jumalten ja ihmisten jälkeläisiä, joista jotkut pääsevät jumalten seuraan Olympos-vuorelle. Tällainen on esimerkiksi Herakles. Siinä onnistuvat kuolemansa jälkeen myös muutamat sankarit.
Nämä kertomukset eivät olleet tuntemattomia Nasaretin Jeesuksen seuraajille. Zarathustralaisten vaikutusten vuoksi Jeesus oli heidän tulkintakehyksissään ylösnoussut Herra jo eläessään.
Ilmestyskokemukset synnyttävät kristinuskon
Pian kuolemansa jälkeen Jeesus syö Luukkaan evankeliumissa kalaa. Toisaalla Luukkaan evankeliumi kertoo, että kahden opetuslapsen käydessä Emmauksen tiellä heidän seuraansa liittyy tuntematon mies; leipää murrettuaan mies taikatempun lailla katoaa ja opetuslapset oivaltavat hänen olleen ylösnoussut Herra. Johanneksen evankeliumissa ylösnoussut Jeesus ilmestyy Magdalan Marialle, joka luulee tätä aluksi puutarhuriksi.
Raamatun kertomukset tyhjällä haudalla kävijöistä ja ylösnousseen kohtaamisesta poikkeavat siinä määrin toisistaan, että ne vaikuttavat lähinnä sekoiluilta. Tämä johtunee siitä, että tyhjän haudan kertomukset ja ilmestyskertomukset eivät alunperin kuuluneet yhteen. Ilmestyskertomukset lienevät niistä varhaisempia.
Emme voi tietää, kuka tai ketkä kaikki Jeesuksen seuraajista uskoivat nähneensä Mestarinsa tämän kuoleman jälkeen, tai millaisessa muodossa he hänet näkivät. Ilmestyksen tai ilmestysten vuoksi he vakuuttuivat Jeesuksen ylösnousemuksesta ja kertoivat siitä toisille. Jotkut vakuuttuivat, jotkut eivät; joka tapauksessa ilmestyskertomukset inspiroivat Jeesuksen seuraajia siinä määrin, että he lähtivät muuttamaan maailmaa.
Paavali hengellistää ylösnousemuksen
Usko Jeesuksen ruumilliseen tai ”lihalliseen” ylösnousemusruumiiseen perustui vanhaan maailmankuvaan, jossa maa lepää alkuvetten päällä pilareiden varassa – kuin suuri pöytä konsanaan – suuren taivaallisen juustokuvun alla. Kuvun alapinnassa riippuvat aurinko, kuu, tähdet ynnä muut taivaankappaleet, ja juustokuvun päällä asuu Jumala. Siellä ovat myös sateen, rakeiden ja lumen varastot.
Tämän maailmankuvan hylkäsimme jo aika päivää sitten. Kopernikus ja Galileo Galilei kertoivat, ettei maakeskeinen maailmankuva ole pätevä. Maa kiertää aurinkoa eikä päinvastoin. Ajatusta vastustettiin ensin ankarasti – varsinkin kirkon piirissä. Enää emme myöskään usko litteään pannukakkumaailmaan. Newton ja Einstein menivät aikanaan vielä pidemmälle. Einsteinista jäi kansan suuhun elämään suhteellisuusteorian karvalakkipuolen versio ”kaikki on suhteellista.”
Siinä missä Jeesuksen varhaisten seuraajien usko Herransa ylösnousemukseen oli hyvin konkreettista, Apostoli Paavali veti välistä: hänkin oli vakuuttunut Jeesuksen ylösnousemuksesta, mutta toisenlaisesta. Hänelle Jeesuksen ylösnousemusruumis on ”hengellinen”, ”henki”- tai ”kirkastettu” ruumis.
Paavalin hartain toive oli päästä kuolemansa jälkeen mystisellä tavalla liittymään tuohon Kristuksen ruumiiseen.
Myöhemmällä ajalla uudelleen lämmitelty, vanhaan maailmankuvaan sidottu Jeesuksen ”lihallinen” ylösnousemus aiheuttaa monia kinkkisiä ja absurdeja kysymyksiä: Millaiset vaatteet Jeesuksella oli päällä ilmestyessään tai oliko niitä lainkaan? Missä Jeesuksen fyysinen ruumis – puettu tai alaston – sijaitsee juuri nyt?
Sielu taivaaseen vilahtaa, ruumis menee perässä
Hellenismin aikaan noin 300 eaa. (silloin kun Aleksanteri Suuri on valloittanut suuria alueita Intiaan asti) kosmopoliittinen kreikkalainen kulttuuri kukoisti myös Palestiinan alueella. Sen myötä juutalaisuuteen saatiin ajatus ihmisen kuolemattomasta sielusta, joka on ruumiin vankina. Tämä saattaa tulla lähelle nykyajassakin yleistä ylösnousemususkon versiota – että Jeesus nousi kuoltuaan lähelle Jumalaa sieluna tai jossain tuntemattomassa olomuodossa.
Luterilaisen kirkon hautauskaavassa julistetaan samaan hengenvetoon sekä sielun kuolemattomuutta että ruumiin ylösnousemusta. Kun pappi heittää siunaustilaisuudessa arkun päälle hiekkaa ja lausuu ”Jeesus Kristus, Vapahtajamme, herättää sinut viimeisenä päivänä”, hän tarkoittaa sitä, että maailman tultua finaaliinsa hurskaat nostetaan taivaaseen ruumiineen päivineen, ja muut joutuvat kadotukseen. Seuraavaksi pappi rukoilee, että kuolleen sielu olisi jo päässyt Jumalan helmoihin taivaaseen. Hellenistinen ja zarathustralainen traditio sekoittuvat, minkä seurauksena sielu menee edellä ja ruumis seuraa perässä.
Metaforinen tulkinta johdattaa perustavanlaatuisten kysymysten äärelle
Varhaiskristityt löysivät Jeesuksesta uutta sanomaa ja sanottavaa. Hänen muistonsa kasvoi 1600-luvulle ja ehkä vielä valistukseenkin saakka: aina siihen saakka, kunnes maailmasta saatiin uutta tietoa. Valistuksesta lähtien on yhä enenevässä määrin vallinnut näkökulma, että Jeesuksen asia jäi elämään lähinnä Jeesus-liikkeen vaikutuksesta. Teologi Adolf Harnack puhuu 1800-luvulla ”jo menetetystä viattomuuden ajasta”.
Suhde pääsiäiseen ja tärkeimpään kristilliseen dogmiin eli oppiin ylösnousemuksesta pistää monen nykykristityn miettimään, mitä on olla kristitty. Onko ylösnousemukseen uskottava kirjaimellisesti, vai voiko sen tulkita muutoinkin kuin vanhan maailmankuvan vankina olevan kuvaston ja sanaston kautta?
Kirkossa on edelleen tabu puhua Jeesuksen ylösnousemuksesta muutoin kuin historiallisesti ja ruumiillisesti tapahtuneena tosiasiana. Hengelliset rakenteet ovat kirkolle kalliita, ja “puhtaan imagon” vaalimista pidetään tärkeänä. Tosiasiassa kirkon oppien vaaliminen tuntuu kiinnostavan lähinnä sisäpiirin lämmössä eleleviä piispoja, kirkkoherroja ja pastoreita; suurinta osaa maksavasta jäsenistöstä se ei kiinnosta.
Jos ymmärrys Jeesuksen ylösnousemuksesta pidetään kirjaimellisella tasolla, ei keskustelua tai metaforista tulkintaa tarvita. Joillekin se vaikuttaa riittävän. Kuitenkin jo varhaiskristityt tulkitsivat Vanhan testamentin tekstejä vertauskuvallisesti ja löysivät sieltä ennustuksia Kristuksesta, mikä ei siihen asti olisi tullut kenellekään mieleen.
Ylösnousemuksen vertauskuvallinen tulkinta voi johdattaa eksistentiaalisiin pohdintoihin ja suurten kysymysten äärelle, siihen mikä on ihmiselle keskeistä. Tällöin tärkeää on jatkuva ”ylösnousemus”: sanat, uudet aiheet ja asiat, itsereflektio. Se on pohdintaa yksin ja yhdessä toisten kanssa – pyrkimystä kokea ”Kristuksen” kautta, mikä todella on tärkeää. Metaforinen lähestymistapa voi johtaa myös moniarvoiseen dialogiin.
Esteeksi nousee ”sanan kirkko” – totuusyhteisö, joka ohjaa yksilöä Jeesus-retoriikallaan kohti ”oikeaa uskoa ja pelastusta”.
Mistä ja minne minun tulisi tänään pelastua?
Vertauskuvallisen ylösnousemustulkinnan kautta voi sanoa, että yhä edelleen hullu profeetta nousee kuolleista. Mutta hänen perässään tulevat politrukit ja byrokraatit, jotka rakentavat tyhjälle haudalle omia tukahduttavia järjestelmiään.
Oman sielumme pelastumisen sijaan voisimmekin puhua siitä, mitä merkitsee radikaali rakkaus muita kuin aivan lähellä olevia kohtaan. Voisimme puhua oikeudenmukaisuudesta. Jeesuksen ylösnousemuksen voisi ymmärtää myös siten, että Jeesus ylösnousee kirkossa joka sunnuntai, synnyttäen meissä uskoa, toivoa ja rakkautta. Tämä voisi johtaa pohtimaan sitä, miksi resurssit jakaantuvat yhteiskunnassa ja maailmassa niin epätasaisesti, ja miksi heikompiosaisten elämä on meille parempiosaisille niin vähäpätöistä. Voiko talous kasvaa loputtomasti – mitä sitten, kun raaka-aineet loppuvat? Voimmeko pysäyttää tai edes hidastaa ilmastomuutosta ja siihen liittyviä lieveilmiöitä, jos niin miten? Voiko tekniikka pelastaa meidät pulasta kuin Deus ex machina antiikin näytelmäsankarin? Onko kapitalistinen järjestelmä viimeinen sana, vai onko tulevaisuuden talousjärjestelmä toisenlainen kuin nykyisemme? Ja niin poispäin.
Kirkkoisä Martin Lutherin mukaan Jeesuksen sovituskuolema “vapauttaa meidät synnin, kuoleman ja Perkeleen vallasta”. Kaikille vastaus ei ole enää pitkään aikaan riittänyt, vaan moni kysyy: mistä, miksi ja minne minun tulisi tänään pelastua?
Kirjoittaja on Marxilais-teologisen seuran varapuheenjohtaja ja kappalainen Tuiran seurakunnassa.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!