Haastattelu – Punamusta Liekki #22/huhtikuu 2026
Kirjoittaja: Svante Malmström
Sosialismia pitäisi ymmärtää vähemmän valtiokeskeisenä hankkeena ja enemmän liikkeisiin nojaavana poliittisena projektina, joka kasvaa itseorganisoitumisesta, konflikteista ja kollektiivisista käytännöistä alhaalta käsin.
Nykyvasemmistossa ilmestyy harvakseltaan kirjoja, jotka pyrkivät yhtä aikaa puuttumaan strategiseen keskusteluun ja muotoilemaan sille uutta kieltä. Toivo Jokkalan ja Per-Anders Svärdin teos Rörelsesocialism – Tjugosju teser om samhällsförändring underifrån (Verbal 2024, suom. Liikesosialismi – kaksikymmentäseitsemän teesiä yhteiskunnallisesta muutoksesta alhaalta käsin) on tällainen teos.
Kirja on herättänyt Ruotsissa keskustelua sekä myönteisten tavoitteidensa että poleemisten puheenvuorojensa vuoksi esimerkiksi vasemmistopopulismin, puoluepolitiikan ja taloudellisten vaihtoehtojen kysymyksissä. Maaliskuun alussa Toivo Jokkala vieraili Suomessa puhumassa kirjasta, ja junamatkalla Tampereelta Turkuun sain tilaisuuden jutella hänen kanssaan liikkeistä, sosialismista ja vasemmiston valinnoista aikana, jota leimaavat kriisit ja oikeistolaistuminen.
Mikä on tämän kirjan tausta? Mikä sai teidät kirjoittamaan kirjan liikesosialismista?
Kun katson taaksepäin, luulen, että paljon liittyi siihen, että työskentelin Euroopan parlamentissa hyvin formaalissa poliittisessa ympäristössä ja samalla näin, miten ratkaiseva merkitys liikkeillä on myös siellä. Se oli aikaa, jolloin Fridays for Future oli vahvimmillaan, ja kävi selväksi, että kaikkein ritualisoiduinkin parlamentaarinen politiikka pysyy viime kädessä pystyssä alhaalta tulevan paineen varassa. Minulla on tausta erilaisissa parlamentin ulkopuolisen vasemmiston virtauksissa, ja koronavuosien jälkeen minulla oli vahva tunne poliittisesta keskeneräisyydestä. Joskus niihin aikoihin sana liikesosialismi alkoi pyöriä mielessäni. Kirjoitin Per-Andersille ja ehdotin jonkinlaista liikesosialistista verkostoa tai alustaa. Aloimme pallotella ajatuksia, ja aika nopeasti kävi ilmi, että tästä oli tulossa kirja.
Miten itse tiivistäisit, mistä liikesosialismissa on kyse? Onko se ennen kaikkea näkökulma vai pikemminkin strategia, teoria tai organisoitumisen malli?
Haluamme nostaa esiin sen sosialistisen tradition osan, joka korostaa liikkeiden ja itsehallinnollisten pyrkimysten ratkaisevaa merkitystä yhteiskunnallisessa muutoksessa. Tämä näkyy selvästi libertaarisissa sosialistisissa traditioissa, mutta on ollut läsnä myös sosialidemokraattisissa ja kommunistisissa traditioissa, vaikka se ei useinkaan ole saanut sille kuuluvaa tilaa.
Sosialismi on alettu yhdistää hyvin vahvasti valtioon – ajatukseen siitä, että valtion pitäisi omistaa enemmän tai päättää useammasta asiasta. Meistä se on aivan liian kapea kuva. Haluamme sen sijaan tuoda esiin, kuinka keskeinen liikkeellinen ulottuvuus on todellisessa yhteiskunnallisessa muutoksessa.
Näkökulma on ehkä se sana, joka osuu lähimmäksi. Mutta `liikesosialismilla voi olla myös strateginen tehtävä. Se ei ole mikään yhtenäinen teoria tiukassa mielessä, vaan tapa hahmottaa sosialismia ja yhteiskunnallista muutosta niin, että liikkeet ovat keskiössä.
Kirjoitatte, että liikesosialismi tarkoittaa sekä liikkeiden lähentymistä sosialismiin että sosialististen järjestöjen lähentymistä liikkeisiin. Mitä jos liikkeet vahvistuvat ilman selvää antikapitalistista näkökulmaa? Ja mikä rooli puolueilla on liikesosialismissa?
Liikkeet voivat tietysti saada aikaan tärkeitä asioita ilman, että ne olisivat selvästi antikapitalistisia. Jos ympäristöliike esimerkiksi onnistuu painostamaan läpi kapitalismin sisäisen vihreän siirtymän, se on toki hyvä asia.
Mutta meidän pointtimme on, että kapitalismi tunkeutuu nykyään lähes kaikille yhteiskunnan alueille, ja siksi liikkeet törmäävät ennemmin tai myöhemmin sen rajoihin. Silloin käy vaikeaksi pitää kiinni ajatuksesta, että voisi olla epäpoliittinen tai olla ottamatta kantaa. Ratkaisevaa ei myöskään ole se, millä etiketillä itseään kuvaa, vaan se, että kehittää ajatuksia ja käytäntöjä, jotka todella johtavat ristiriitaan kapitalismin kanssa.
Puolueiden osalta en halua mitään puoluekieltoa, mutta haluan tilanteen olevan päinvastainen kuin nykytilanteessa, jossa valtiosuuntautuneet puolueet ovat etusijalla.
Ongelma on, että puolueet keskittävät helposti kaiken valtioon. Poliittinen aatetyö suuntautuu ylöspäin, kohti kamppailua valtiokoneiston hallinnasta. Mutta samaan aikaan valta ei merkitse mitään ilman laajaa, kansan luomaa painetta.
Siksi meidän tavoitteemme on kääntää näkökulma toisin päin: perustan täytyy olla liikkeissä. Sen jälkeen puolueilla voi olla oma roolinsa olemassa oleviin valtarakenteisiin vaikuttamisessa, mutta ne eivät saa olla lähtökohta.
Yksi kirjanne teeseistä kuuluu: ”Vasemmistopopulismi on umpikuja.” Mitä tarkoitatte sillä? Eikö liikesosialismi itsekin ole eräänlainen vasemmistopopulismin muoto?
Jos populismi tarkoittaisi vain kansanomaista muutosta, voisi kai sanoa, että mekin olemme populisteja. Mutta vasemmistopopulismi tarkoittaa nykyään useimmiten jotakin muuta: yritystä kopioida oikeistopopulismin muoto.
Ongelma on ensinnäkin siinä, että kamppailu muotoillaan silloin kamppailuksi eliittiä vastaan eikä kamppailuksi rakennetta tai yhteiskuntajärjestystä vastaan. Toiseksi se pitää usein sisällään ajatuksen, että pitäisi paketoida viesti, jonka ihmiset ostavat, sen sijaan että kamppailu rakennettaisiin kansansivistävän ja itsehallinnollisen prosessin varaan, jossa ihmiset muuttuvat yhdessä.
Meidän mielestämme tällainen vasemmistopopulismi mitätöi sitä, mitä liikevasemmisto on historiallisesti edustanut: kollektiivista sivistymistä, omaehtoista toimintaa ja luottamusta ihmisten kykyyn ajatella yhdessä. Siksi halusimme tehdä siihen selvän pesäeron.
Toinen kirjanne teesi kuuluu: ”Ajattelukielto taloudellisten vaihtoehtojen ympäriltä tulee purkaa.” Onko vasemmistossa mielestäsi tällainen ajattelukielto?
On, ainakin tietyssä mielessä. Täällä Suomessa huomasin, että sana sosialismi vaikuttaa olevan isompi tabu kuin Ruotsissa. Mutta Ruotsissakin keskustelu ulottuu harvoin kovin paljon maltillisen sosialidemokraattisen horisontin ulkopuolelle. Vielä 1980-luvulle asti oli enemmän tilaa keskustella taloudellisista vaihtoehdoista. Nykyään keskustelu on paljon marginaalisempaa.
Emme juuri edes keskustele malleista kuten palkansaajarahastoista tai siitä, miten kollektiivisesti sidottua pääomaa voisi käyttää toisin. En sano tätä siksi, että välttämättä itse kannattaisin juuri palkansaajarahastoja, vaan siksi, että elävä keskustelu taloudellisista vaihtoehdoista tarkoittaisi tällaisten kysymysten koettelemista, niiden vahvuuksien ja heikkouksien punnitsemista eikä vain niiden käsittelemistä museoesineinä. Vaikka kyse ei ole kirjaimellisesta kiellosta, ajattelua kyllä selvästi jarrutetaan.
Eräs teeseistä käsittelee sisäänmäärittelyä ja ulosmäärittelyä. Voitko selittää, mitä niillä tarkoitatte?
Kyse on kahdesta sudenkuopasta radikaaleille liikkeille. Sisäänmäärittely tarkoittaa sitä, että liike saa olla mukana julkisuudessa vain sillä ehdolla, että se pehmentää kaikkein radikaaleimpia piirteitään. Siltä kuoritaan vähitellen pois yhteiskunnan muuttamiseen pyrkivät tavoitteet.
Ulosmäärittely taas on sen vastakohta: liikkeellä on sellainen ilmaisumuoto, että siitä tulee merkityksetön, marginaaliin työnnetty ilmiö, jolla ei enää ole todellista kosketusta laajempaan julkisuuteen.
Haasteena on välttää molemmat: osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun tinkimättä omista vaatimuksistaan.
Joskus voi tietysti olla väistämätöntä, että yhteiskunnallinen liike määritellään ulos tämän päivän poliittisessa tilanteessa. Ajatellaan vaikka Palestiina-mielenosoituksia, joissa esitetään aivan perustavanlaatuisia inhimillisiä vaatimuksia, mutta jotka silti leimataan valtavirran suunnalta joksikin äärimmäiseksi.
Tässä yhteydessä meidän pointtimme on myös kritiikkiä sitä kohtaan, miten esimerkiksi parlamentaarinen vasemmisto toimii. Se on usein hyvin puolustuskannalla, ja käytännössä se tarkoittaa oikeiston ongelmanasettelun hyväksymistä.
Liikkeiden kannalta kyse on siitä, että niiden täytyy löytää luovia tapoja navigoida: rakentaa vastajulkisuutta, synnyttää niin paljon painetta, ettei niitä voi sivuuttaa, ja käyttää hyväkseen ne aukot, joita julkisuudessa yhä on olemassa.
Olet parhaillaan kiertueella ruotsinkielisessä Suomessa puhumassa kirjasta. Millainen vastaanotto on ollut?
Se on tuntunut todella myönteiseltä. Melkein vahvemmalta kuin Ruotsissa kiertäessäni – ei siksi, että vastaanotto olisi siellä ollut huonompi, vaan täällä on ollut tietynlainen flow-tunne: tulee uusiin paikkoihin, tuntee itsensä tervetulleeksi ja huomaa, että ihmiset todella haluavat keskustella.
Myönteistä on myös se, että vastaväitteet tulevat hyvin eri suunnista. Reaktioissa on laaja kirjo. Se saa minut ajattelemaan, että kirja on todella saanut aikaan ajatuksia ja keskustelua – ja juuri sitähän tässä toivoo.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!