”Kuinka he pystyvät nukkumaan?”

Palestiina-protestit yrittävät herättää päättäjiä ja oululaisia näkemään Israelin julmuuden

Otettu Punamusta Liekki #9/marraskuu 2024:stä

Teksti ja kuvat: Aki Alaraatikka

Oulussa pidetään ahkerasti protesteja Palestiinan tueksi. Lauantaina 5. lokakuuta marssilla muistettiin kuluneen vuoden aikana tapettuja palestiinalaisia ja tuotiin esiin Israelin toteuttaman apartheidin, kolonisaation ja kansanmurhan pitkää historiaa. Kysyimme useita mielenosoituksia järjestämässä olleilta Sannalta ja Sarilta (nimi muutettu) heidän ajatuksistaan ja tunteistaan.

Mielenosoituskulkue Palestiinan puolesta Oulussa. Yhteisöllisyys ja oikean asian puolesta toimiminen valoivat ihmisiin toivoa ja uskoa parempaan. Kuva: Aki Alaraatikka. Kuvaa käsitelty.

Minkä vuoksi pidätte tämän protestin?

Sanna:
Viime vuonna 7. lokakuuta alkoi Israelin eskalaatio Gazassa, joten tässä on vuosipäivä käsillä.

Sari:
Haluamme tuoda näkyväksi sitä, että se ei ole vain tämä kulunut vuosi, vaan tilanteen koko historia. Kuluneen vuoden tapahtumat ovat osa tätä samaa jatkumoa. Haluamme tuoda esiin sitä, että miten raa’asti tilanne on nyt eskaloitunut.

Haluamme tilanteen Palestiinassa saavan ansaitsemansa näkyvyyden ja haluamme myös länsimaiden heräävän kantamaan omaa vastuunsa asiassa sen sijaan että pakoilemme sitä tällä hetkellä.

Oulussa on järjestetty useampia mielenosoituksia Palestiinan puolesta. Mitä ajatuksia teillä on näistä mielenosoituksista, niiden järjestämisestä ja niihin osallistumisesta?

Sanna:
Vaikka aihe on todella vakava ja riipaiseva, niin sillä lailla hyvä että näissä on aina tosi yhteisöllinen tunnelma. Kun ihminen elää arvojensa mukaisesti ja seisoo näkyvästi arvojensa takana, niin se tuo omaan elämään merkityksellisyyttä.

Näitä mielenosoituksia tehdään vapaaehtoisvoimin, mutta onneksi Oulussa on tosi aktiivisia ja sitoutuneita ihmisiä, jotka ovat valmiita seisomaan Palestiinan puolesta pitkäjänteisesti ja niin kauan kuin tarvitaan. Se on onnistunut hyvässä yhteishengessä.

Tällä kerralla oli myös mukava nähdä, että poliisi on tullut paikalle. Välillä ovat harmillisesti olleet ilmeisesti muissa velvollisuuksissa mutta nyt on kiva nähdä, että poliisi on täällä turvaamassa myös tilaisuutta ja mielenosoituksen toteutumista.”

Kuinka paljon protesteissa käy väkeä?

Sanna:

Väkimäärä vähän vaihtelee. Sää ja kellonaika vaikuttavat sekä se, onko muita tapahtumia yhtä aikaa. Nyt on tosi ihana aurinkoinen sää ja lauantai-iltapäivä että, uskon että saadaan hyvä väkimäärä paikalle ja odotamme varmasti toistasataa osallistujaa.


Protesti alkaa. Järjestäjien pystyttämältä kojulta voi ostaa Palestiina-teemaisia tuotteita, joiden koko tuotto lähetetään tukemaan ruoka-apua Palestiinaan. Tuotteisiin lukeutuu muun muassa itsetehtyä saippuaa, koruja ja pannulappuja. Kojulta saa myös ilmaiseksi mehua ja keksejä.

Sumud Oulun edustaja pitää puheen Israelin suorittaman sorron pitkästä historiasta. Hän kertaa Israelin miehittäneen vuonna 1948 noin 78 prosenttia Palestiinasta. Pakolaisia estettiin ja estetään yhä palaamasta koteihinsa. Alkuperäiset palestiinalaiset paikannimet ja nimi Palestiina poistettiin kartoista. Vuonna 1963 pakolaisten kokonaismäärä oli yli miljoona. Vuodesta 1979 Israel on sallinut israelinjuutalaisten ostaa miehitettyä maata Länsirannalla ja Gazan kaistalla.

Kun ensimmäinen intifada eli kansannousu vuonna 1987 alkoi, Israel asetti liikekannalle 80 000 sotilasta. Kuluneet vuosikymmenet ovat olleet palestiinalaisiin kohdistetun tappamisen, väkivallan ja sorron jatkumo.
”On kulunut taas vuosi kansanmurhaa. Nakba, katastrofi, jatkuu 76 vuotta alkamisensa jälkeen”, puhuja toteaa.

Marssille osallistuu runsaslukuinen joukko ihmisiä lippuineen ja banderolleineen. Mutkikas reitti kulkee ydinkeskustassa Kauppurien Keitaan lähikaduilla.

Aiemmista marsseista poiketen marssijat eivät pysähdy liikennevaloihin, mikä näyttää harmittavan ainakin yhtä autoilijaa: hän tuuttaa torveaan ja kaasuttaa jalankulkijoiden vihreällä ajamaan heti, kun letkan häntäpää on mennyt hänen edestään.

Iskulauseiden huutaminen ei taukoa missään vaiheessa, ja virallisten innokkaiden huudattajien lisäksi on myös spontaaneja huudattajia, joista kaksi lapsia. Tämä yhteisöllisyys, virta ja oikean asian puolesta toimiminen näyttää valavan ihmisiin toivoa ja uskoa parempaan.

Marssin jälkeen haastattelen vielä Saria ja Sannaa.

Mielenosoituksessa muistutettiin, että palestiinalaisia kohdannut katastofi jatkuu 76 vuotta alkamisensa jälkeen, ja taas on kulunut vuosi kansanmurhaa. Kuva: Aki Alaraatikka.

Millaisia tunteita marssin jälkeen?

Sari:
Minusta tuntuu aina, että protestit eivät ole vain ajanvietettä, vaan ne on vastuu, johon meidän kaikkien pitää osallistua. Se on vähin, mitä voimme tarjota veljillemme ja siskoille Palestiinassa. Tämä on pakollista jokaiselle vapaalle ihmiselle. Koska jos jätämme näkemättä kaikki nämä asiat, menetämme ihmisyytemme. Siinä ei ole kyse politiikasta. Se on ihmisyys jolla on väliä.

Miltä sinusta tuntuu järjestää näitä tapahtumia?

Sari:
Aluksi se oli tosi stressaavaa, mutta nyt kun tiedämme kuinka tehdä järjestelyt, se on helppoa. Tiedämme kenelle mennä puhumaan protestin järjestämisestä ja mitkä ovat muut askeleet protestin järjestämiseen. Meillä on paljon tukijoita eri tahoilta, ja he auttavat meitä kaikissa tarpeissamme aina kun järjestämme protestin.

Mitä mieltä olet Suomen hallituksen reaktiosta Palestiinan tapahtumiin?

Sanna:
Suomen hallituksen suhtautuminen herättää turhautumisen tunnetta. Ja tervettä raivoa. Raivo on varmasti tosi raflaava sana ja monesta voi tuntua pelottavalta, mutta näkisin että kansanmurhan kontekstissa se on ihan oikea tunne. Se vaan pitää ohjata ja ilmaista rakentavalla tavalla niin kuin me tässä nyt pyritään tekemään, mutta kyllä se turhauttaa ja suututtaa, että Suomen hallitus on näin saamaton ja väärällä puolella historiaa tässä asiassa.

Mutta kyllä tässä toivon kautta mennään ja uskotaan että hyvä voittaa. Niin se on aina historian saatossa lopulta voittanut ja tässäkin asiassa ihmiset näkevät, mitä siellä tapahtuu. Tätä vaan pitää pitkäjänteisesti jaksaa tehdä ja saada tukea toisistamme. Kallis hinta siitä maksetaan, mutta Palestiina on vielä vapaa jonain päivänä.

Sari:
Heillä on ollut negatiivinen reaktio, ei reaktiota ollenkaan. Sama kuin yliopistolla: jotkut opiskelijoista ovat pyytäneet yliopistoa julkaisemaan selvän lausunnon Israelin miehityksestä, mutta mitään sellaista he eivät ole julkaisseet. Vaihto-ohjelman he lopettivat turvallisuussyistä. Mutta he eivät ole tehneet samaa kuin Ukrainan tapauksessa, eli lähettäneet heille lahjoitusta. He eivät ole lähettäneet opiskeluapurahaa tai minkäänlaista tukea palestiinalaisille. Jos yritämme laittaa jotain ilmoituksia protesteista yliopiston ilmoitustauluille, he ottavat ne aina pois.

Hävettää heidän puolestaan. En odottanut tätä Suomen hallitukselta. Olen surullinen siitä, kuinka Suomen hallitus katsoo todellisuutta silmiin, kuinka nämä asiat tapahtuvat. Tämä on todella outoa, en ymmärrä kuinka he pystyvät nukkumaan. Miksi he tukevat Palestiinan kansanmurhaa rahalla ja hiljaisuudella?