Otettu Punamusta Liekki #10/joulukuu 2024:stä
Teksti: Árpad Kovács, Jiko Kylén, Mirjami Rautio
Kuvat: Kai Sadinmaa
Mielenosoitukset tapahtuvat julkisella paikalla, ja sillä perusteella mielenosoituksia on oikeus kuvata vapaasti. Tähän vetoaa myös poliisi, kun se enenevässä määrin taltioi mielenosoituksia.
Punamusta Liekki haastatteli mielenosoituksissa poliisin kuvaamaksi joutuneita ja selvitti, millaisia ongelmakohtia poliisin suorittamaan kuvaamiseen liittyy. Kuvaaminen liikkuu perusoikeuksien rajapinnalla, eikä tilanne ole välttämättä niin yksiselitteinen, kuin sen esitetään olevan.
Poliisi kuvaa, huojuuko jalusta?
Suomen perustuslaissa säädetään, että jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Perustuslaki suojaa myös jokaisen oikeutta järjestää mielenosoituksia ja osallistua niihin.
Poliisi kertoo verkkosivuillaan tehtäväkseen mielenosoituksissa turvata yleinen järjestys ja turvallisuus sekä mielenosoittajien oikeus osoittaa mieltään.
Kesäkuussa Yle uutisoi, että poliisin suorittamaa taltiointia mielenosoituksissa on lisätty selvästi.1 Uutisoinnin yhteydessä poliisi kertoi kuvaamisen tavoitteeksi esitutkinnan turvaamisen ja poliisitoiminnan dokumentoimisen. Niin ikään kesäkuussa ylikomisario Heikki Porola totesi Ilta-Sanomille poliisin kuvaavan tilanteita eri tavoin ja hyödyntävän muun muassa “poliisiautoissa olevia kameroita, livekuvaa sekä drone-kuvaa”.2
Poliisin suorittaman lisääntyneen taltioimisen perusoikeuksien näkökulmasta aiheuttamia ongelmia ei toistaiseksi ole lähemmin tarkasteltu yhteiskunnallisessa keskustelussa.. Siksi lähdimme ottamaan asiasta selvää.
“Kuvaamisesta tuli ärsyyntynyt olo”
Helsinkiläinen Kai Sadinmaa osallistui Elokapinan mielenosoitukseen 3. syyskuuta vastustaakseen hallituksen budjettitoimia. Mielenosoituksessa marssittiin Eduskuntatalolta Smolnalle, jossa hallitus kokoontui budjettiriiheen. Mielenosoitus ei Sadinmaan mukaan pitänyt sisällään kansalaistottelemattomuutta, vaan kyseessä oli perinteinen mielenosoitusmarssi.
Virkapukuinen poliisi kuvasi mielenosoittajia pienellä videokameralla. “Sitten kun buuasin Satoselle ja Rydmanille [näiden poistuessa Smolnasta], niin poliisi käänsi kameran minuun. Oli siinä muutaman metrin päässä”, Sadinmaa kuvaa tilannetta.
Sadinmaa kertoo tilanteen tuntuneen ikävältä, ja videokuvaamisesta tuli ärsyyntynyt olo. Sadinmaa ei kuitenkaan koe videokuvaamisen vaikuttaneet omaan toimintaansa millään tavalla. Tilanne oli joka tapauksessa nopeasti ohi, sillä ministerit Arto Satonen ja Ville Rydman poistuivat nopeasti autoihin.
Sadinmaan mukaan tilanne herätti hänessä ihmetystä: miksi poliisi kuvasi buuauksen, ja miksi poliisi ylipäätään kuvasi kyseistä rauhanomaista mielenosoitusta?
Millä perusteella poliisi kuvaa mielenosoituksissa, ja pitääkö kuvaaminen ilmoittaa tai perustella kuvaamisen kohteelle? Kysyimme asiaa Helsingin poliisilta ja Poliisihallitukselta.
Vastauksissa on selvää ristiriitaa:
Ylikomisario Jarmo Heinonen Helsingin poliisista sanoo poliisin voivan kuvata julkisella paikalla varsin vapaasti, ja ainoastaan toistuvasta kuvaamisesta kuten ajonopeuksien kameravalvonnasta pitää ilmoittaa. Heinosen näkemyksen mukaan “kuvaaminen julkisella paikalla ei loukkaa kenenkään oikeuksia, joten ei ole mitään toimenpidettä, mikä poliisin pitäisi perustella”.
“Semmoista velvoitetta [kuvaamisesta ilmoittamiseen tai sen perustelemiseen] ei ole. Eli jos poliisi ei vaikka tuolla kuvatessaan yleisellä paikalla reagoi mitenkään, ei suostu identifioimaan itseään, ei näyttämään virkamerkkiä tai perustelemaan toimenpidettä, niin minun nähdäkseni siinä ei välttämättä kuitenkaan tapahdu mitään väärää.” Heinonen kuitenkin korostaa itse edustavansa sitä koulukuntaa, jonka mielestä jos tehtävän kärsimättä on mahdollista selostaa toimenpiteen perusteet, se kannattaa tehdä.
Heinosen mukaan poliisin yleisellä paikalla suorittama kuvaaminen vertautuu tilanteena siihen, että poliisi vaan seisoisi jossain paikallaan, ja ihminen tulisi kyselemään perustetta siinä seisomiselle ja katselemiselle. Heinosen sanojen mukaan yleisellä paikalla kuvaaminen ylipäätään siis vertautuu siihen, että “vaan katsotaan silmillä”.
Heinonen mielestä kuvaaminen on lähinnä muistiinpanojen tekemistä; kun aiemmin muistiinpanot tehtiin kynällä ruutupaperille, nyt ne tehdään videoimalla.
Poliisihallituksen kanta vaikuttaa erilaiselta. Poliisitarkastaja Konsta Arvelin Poliisihallituksesta toteaa, että henkilöllä on oikeus pyydettäessä saada välittömästi tapahtumapaikalla perustelut kuvaamiselle. “Tietysti on. Toimenpiteen perusteen kertominen sitä pyydettäessä on poliisin lakisääteinen velvollisuus, josta on säädetty poliisilain 1 luvun 7 §:ssä”, Arvelin kirjoittaa sähköpostitse.
Perustetta saa Arvelinin mukaan “kysellä myöskin yleisellä paikalla tapahtuvasta kuvaamisesta – jos kysyjälle siis on epäselvää, saako yleisellä paikalla kuvata ja voiko yleisellä paikalla joutua erilaisen valvonnan kohteeksi”.
Arvelinin mukaan perusteluissa poliisi kertoo, mistä toimenpiteestä on kysymys, mihin toimenpide perustuu ja miksi toimenpiteen suorittamiseen on ryhdytty. Jos poliisimies ei onnistu vastaamaan kysymykseen pykälän tai momentin tarkkuudella, niin niitä voi aina tiedustella poliisilaitoksesta. “Tällaisessa linjaorganisaatiossa asiat ovat helposti selvitettävissä”, Arvelin kirjoittaa.
Heinosen ja Arvelinin esittämien näkökantojen ristiriitaisuutta mutkistaa vielä kolmas näkemys, jonka Punamustalle Liekille esitti Oulun poliisilaitoksen poliisilakimies Antti Räsäsen.
Räsäsen mukaan poliisin tehtävä mielenosoituksissa on ennen kaikkea turvata sananvapauden toteutuminen, eikä “tyypillisesti ole tarvetta kuvata mielenosoitukseen osallistuvia henkilöitä, eikä rauhanomaisia mielenosoittajia pidetä missään tapauksessa uhkana.” Räsänen lisäsi sähköpostitse lähettämässään vastauksessa, että joissain tilanteissa kuvaaminen voi silti olla perusteltua esimerkiksi väkivaltaisesti käyttäytyvien henkilöiden tunnistamiseksi.
Poliisin vastauksissa on selkeää huojuntaa, mikä ei ole omiaan selkeyttämään kansalaisen käsitystä poliisitoiminnasta ja sen perusteista.
Samaan aikaan poliisin mielenosoituksiin kohdistamissa toimenpiteissä on lisääntyneen kuvaamisen osalta tapahtunut selkeä muutos.
Epäselvä tilanne herättää myös kysymyksen kansalaisten yhdenvertaisesta kohtelusta ja sen turvaamisesta.
Mitä opittiin haalarikameroista?
Mielenosoituksia kuvataan eri toimijoiden taholta: niitä voivat poliisin ohella kuvata mielenosoittajat itse, media sekä ulkopuoliset mielenosoitusta seuraavat henkilöt.
Poliisi on mielenosoituksissa paikalla viranomaisena. Poliisin kuvatessa muodostuu henkilötietoja sisältäviä julkisia asiakirjoja, joiden käsittelyä ohjaa tietosuojaperiaatteet. Tietosuojavaltuutetun mukaan jokaisella on oikeus saada tietoa siitä, mihin tarkoitukseen toimivaltainen viranomainen kerää henkilötietoja ja miten niitä käsitellään. Poliisin on rekisterinpitäjänä kerrottava kysyjälle, käsitteleekö se häntä koskevia henkilötietoja.3
Tuntevatko mielenosoittajat henkilötietojen keräämiseen tai tarkistamiseen liittyvät oikeutensa?
“Kun tiesin että matskua on useista kuvakulmista, se rauhoitti kuulusteluissa”
Ahiru kertoo kuvaamisen olevan yleistä mielenosoituksissa. Viimeksi hän on tullut kuvatuksi kuluneen kesän Kiehumispiste-mielenosoituksessa ollessaan katublokissa osana lukkoryhmää, kun poliisi kuvasi lukittautumisen purkamista. “Poliisin kuvaaja oli muutaman metrin päässä ja kuvasi. Useita Elokapinan omia kuvaajia oli myös”, Ahiru kertoo.
Ahiru suhtautuu kuvaamiseen mielenosoituksissa myönteisesti. “Koen rauhoittavana sen, että sieltä on paljon matskuu. Mitä enemmän, sitä varmemman kuvan saa siitä, mitä siellä tapahtui faktan ja konkretian tasolla. Ei voi sanoa esimerkiksi että mä vastustin kiinniottoa tai jotain vastaavaa, jos kamera näyttää, että mä en sitä tehnyt.”
Kuvaaminen ei muuttanut Ahirun toimintaa. Hän kertoo olevansa tottunut poliisin kuvaamiseen ja hyväksyvänsä sen. Ahiru ei ole kokenut tarvetta selvittää, mitä aineistolle tapahtui, mutta olettaa näkevänsä oikeudenkäynnissä sekä Elokapinan että poliisin materiaalit.
Yliopistotutkija Samu Pehkonen Tampereen yliopistosta toteaa, että yhdenmukaisen kohtelun kannalta kuvaamisesta olisi hyvä olla linjaus. “Toisaalta on selvää, että poliisi jatkossakin kuvaa mielenosoituksissa, jos sen näkevät tarkoituksenmukaiseksi. Tarkoituksenmukaisuutta voidaan perustella molempien osapuolten hyödyllä, mutta tästä syntyy väistämättä tilanteita, joissa kuvauksen kohteella on eriävä näkemys kuvaamisen tarkoituksenmukaisuudesta.”
Kuvaamisesta kertyneiden tallenteiden kannalta Pehkonen vertaa tilannetta haalarikamerakeskusteluun. “Aiemmin haalarikameroilla kuvatun aineiston kanssa ongelma oli siinä, että samainen poliisihenkilö teki päätöksen kuvatun aineiston säilyttämisestä tai tuhoamisesta, ja säilyttämiseen tarvittiin tietyt perusteet, kun taas kaikki muu voitiin (tarkoituksellisestikin kenties) tuhota.”
Pehkosen mukaan tämä ongelma poistuu, jos kuvattu materiaali siirtyy reaaliaikaisesti pilveen. “Tämä ehkä osaltaan voi vähentää ns. turhaan tai provosointitarkoituksessa kuvaamista”, Pehkonen jatkaa.
Konsta Arvelin Poliisihallituksesta kertoo, että haalarikameroista ei ole vielä kokonaan luovuttu, mutta niistä luovutaan ensi vuonna, kun mobiilikuvaamisjärjestelmät otetaan käyttöön. Arvelinin mukaan haalarikameroissa ongelmallista on etupäässä se, että yksittäinen poliisi voi päättää, mitä tietoa kamera tallentaa ja mitä ei. “Siinä voi olla jonkun mielestä väärinkäytön riski”, Arvelin kirjoittaa sähköpostitse. Arvelinin mukaan mobiilikuvaamisjärjestelmässä on estetty se, että kukaan pääsisi omin päin poistamaan sillä hankittuja tietoja, eivätkä ne sen vuoksi ole samalla tavalla ”ongelmallisia”.
Haalarikameroiden ongelmallisuus nousi esiin oikeusasiamiehelle vuonna 2021 tehdyn kantelun kautta, ja oikeusasiamiehen todettua haalarikameroiden ongelmallisuuden, niistä päätettiin luopua.4
Yleisesti ottaen Arvelin kertoo julkisella paikalla kuvatun tallenteen käsittelyyn vaikuttavan se, onko tiedolle käsittelyperustetta. “Käsittelyperusteista on säädetty laissa. Jos käsittelyperustetta ei ole, tietoa ei tallenneta mihinkään. Jos käsittelyperuste on ja tieto on asianmukaista ja tarpeellista, tieto tallennetaan poliisin henkilörekisteriin. Siellä sitä säilytetään asiatyypistä riippuen määräaika”, Arvelin kirjoittaa.
Tietosuojavaltuutetun mukaan kaikki henkilötietoihin kohdistuvat toimenpiteet suunnittelusta keräämiseen, käsittelyyn ja henkilötietojen poistamiseen ovat henkilötietojen käsittelyä. Tietosuojaperiaatteita on noudatettava koko henkilötietojen käsittelyn elinkaaren ajan.5
Mielenosoittajan näkökulmasta oleellista on, miten henkilötietoja kuten kuvia sisältäviä asiakirjoja kerätään, käsitellään ja käytetään. Mielenosoittajan näkökulmasta oleellista on myös tieto, että hänellä on oikeus selvittää asia rekisterinpitäjältä. Ohje asian selvittämiseksi löytyy poliisin verkkosivuilta kohdasta Tarkastusoikeus.6
Mielenosoituksessa kuvatuksi tulleen henkilön kannalta merkityksellistä lienee myös oikeusasiamiehen ratkaisussaan esittämä huomio, että alkuperäistä (haalarikamera)tallennetta tulisi säilyttää jokin määritelty vähimmäisaika, jotta siihen kohdistuvan tietopyynnön käsittely olisi mahdollinen.
“Taltioiminen ei tee mielenosoittamisesta ainakaan houkuttelevampaa”
Mutta onko poliisin taholta suoritettu mielenosoitusten taltioiminen mielenosoitusoikeuden ja sananvapauden turvaamista vai päinvastoin mielenosoitusten häiritsemistä tai pyrkimistä niiden rajoittamiseen? Asiaa arvioitaessa ei voi sivuuttaa mielenosoittajien kokemusta.
“Mua katsotaan tavalla, jolla mä en halua tulla katsotuksi”
Aapa kertoo olevansa hyvin tuore mielenosoittaja, joka on kuitenkin tullut kuvatuksi useamman kerran. Poliisit ovat kuvanneet kiinniottotilanteiden lisäksi hänen istuessaan rauhallisesti paikallaan osana katublokkia.
Aapa kokee kuvaamisen hämmentävänä ja tunkeilevana. “Mua katsotaan tavalla, jolla mä en halua tulla katsotuksi”, hän kuvaa. “Siinä on jotain samaa kuin sellasessa tiiäkkö – seksuaalista häirintää liippaava lihatiskikatse – jotain samaa mut tietty ilman sitä seksuaalisen häirinnän aspektia, mut joku samanlaisuus.”
Aapa korostaa ajatustensa olevan henkilökohtaista spekulointia, mutta pohtii, onko kuvaamisessa pelottelun tai digitaalisen vallankäytön tarkoitus. “Poliisin työ on tottakai vallankäyttöä, se on sen koko instituution juttu. Tulee sellanen tunne, että mielenosoittamiseen zoomataan lähemmin kuin tarvis.”
Kuvaaminen ei ole vaikuttanut Aapan aktivismiin. Hän ei ole keskustellut poliisin kanssa kuvaamistilanteissa eikä selvittänyt myöhemmin, mitä aineistolle tapahtui.
Dokumenttiohjaaja Jouko Aaltosen mukaan kamera on vallankäytön väline, johon liittyy aina perusasetelma siitä, kuka katsoo ja kuka on katseen kohteena. Poliisin Aaltonen toteaa olevan virkatehtävässään aina julkisen vallan käyttäjä.
Aaltonen vahvistaa ajatuksen, että osaan mielenosoittajista kuvaaminen saattaa vaikuttaa esimerkiksi siten, että haluaa poistua paikalta. “Saattaahan se joskus olla poliisin tarkoituskin, että sillä taltioinnilla pyritään vähentämään mielenosoittajia ja ehkä jopa myöskin hillitsemään mielenosoituksia, jolloin se on tietysti tällainen vallankäytön muoto. Vaikea sanoa, onko tarkoitus tai ei”, Aaltonen arvioi.
“Mielenosoitukseen osallistuminen on tietysti perusoikeus. Ajatus, että viranomainen taltioi sen, ei tee ainakaan houkuttelevampaa siitä osallistumisesta”, Aaltonen pohtii taltioimisen vaikutuksia perusoikeuksien näkökulmasta.
“Nyt tässä ollaan kunnon kriminaalien kanssa”
Elokapinen mielenosoituksiin osallistunut Ruusu on tullut poliisin kuvaamaksi Myrskyvaroituksen ja Länsiväylän mielenosoituksen yhteydessä.
“Kuvaaminen tuntui varsinkin aluksi todella absurdilta. Luo toiseuttamisen tunnetta, kun istut siinä kadulla ja poliisi tulee videokameran kanssa, että nyt tässä ollaan kunnon kriminaalien kanssa. Outo tunne, kun varmaan kaikki tuntee lähtökohtaisesti olevansa kunnon kansalaisia, jotka ei oo vaaraksi kenellekään tai tee mitään pahaa. Kun ollaan vaan tieblokkimiekkarissa, joka on EU-tuomioistuimen suojaama mielenosoitusmuoto, poliisi yhtäkkiä asettaa sut asemaan, jossa olet rikollisen tasolla. Se on kummallinen tunne.”
Ruusu kertoo tulleensa kuvatuksi paitsi kiinniottojen yhteydessä, myös “omituisissa” kuvaustilanteissa, joissa poliisi on vain yhtäkkiä ottanut kuvan. “Kun kuitenkin aika luontaisesti tottelee virkavaltaa, niin ei oo tajunnu kysyä, että mikä tän pointti on. Jatkossa kiinnittäisin kyllä huomiota, koska kyllähän niille kuville täytyy olla jokin peruste.”
Ruusu näkee kuvaamisen kuitenkin myös mahdollisuutena haastaa kiinniottotilannetta käräjillä todisteena siitä, että poliisin antama poistumiskäsky ei ole ollut poliisin toimivallan rajoissa.
Useita mielenosoituksia itsekin dokumenttiohjaajan roolissa kuvaamassa ollut Aaltonen arvelee poliisinkin vasta hakevan pelisääntöjä ja toimintatapoja. Julkisuus on medioitumassa, ja kuvamateriaalia eri kanteilta tuotetaan enemmän kuin aikaisemmin. Samalla pelisäännöt on välillä aika epäselvät.
“Minulla on vähän sellainen kuva, että poliisi hakee sitä tulkintaa vielä”, Aaltonen toteaa. “Mitä poliisi tekee kuvatulla materiaalilla, miten se käydään läpi ja miten se säilytetään – isoja periaatteellisia kysymyksiä on paljon.”
“Siellä varmaan poliisi raapii päätään. En tiedä, onko poliisihallituksella yhteenvetäviä ohjeita, että menettelytapa olisi kaikkialla maassa samanlainen”, Aaltonen pohtii.
Sananvapautta vai vallankäyttöä?
Mielenosoittaminen on erityinen tilanne ja oikeus siihen on turvattu Suomen perustuslaissa. Suomi on myös sitoutunut oikeutta mielenosoittamiseen säätelevään YK:n ihmisoikeuksien yleismaalliseen julistukseen, joka turvaa oikeuden rauhanomaiseen kokoontumiseen ja mielipiteeseen ilman pelkoa häirinnästä.
Lainkirjoittajan oppaan mukaan perusoikeudet sitovat ja velvoittavat julkista valtaa ja niiden sääntelyn lähtökohtana pidetään yksilön oikeuksien ja vapauksien suojaamista valtiovallan taholta tulevilta puuttumisilta.7
Perustuslain sananvapauteen liittyvään pykälään nojaa myös Helsingin poliisi perustellessaan oikeuttaan julkisilla paikoilla tapahtuvien mielenosoitusten kuvaamiseen. Poliisitoiminnassa ei kuitenkaan ole ensisijaisesti kysymys sananvapaudesta, vaan poliisin edustaman julkisen vallan käytöstä mielenosoittajia kohtaan. Onkin aiheellista kysyä, kuinka kestävällä pohjalla poliisitoiminnan oikeuttaminen sanavapauteen liittyvällä pykälällä on.
Punamustan liekin haastattelemat mielenosoittajat eivät kokeneet poliisin harjoittaman kuvaamisen vaikuttaneen toimintaansa. He kuitenkin toivat esiin useita kielteisiä tunteita kuvaamiseen liittyen: ärsyyntymistä ja hämmennystä, kuten myös tunnetta tunkeilevuudesta, toiseuttamisesta ja häirinnästä. Vaikka haastatellut eivät edustakaan koko kansalaisaktivistien laajaa kirjoa, he kuvasivat kokemusta melko yhteneväisesti.
Pahimmassa tapauksessa mielenosoituksen kuvaaminen voi saada aikaan tilanteen, jossa potentiaalinen mielenosoittaja jättää osallistumatta kokiessaan poliisin toiminnan ahdistavana tai uhkaavana. Tällaisessa tilanteessa poliisin harjoittama kuvaaminen toimii perustuslain ja kansainvälisten sopimusten vastaisesti vallankäytön ja kontrollin välineenä. Kamera muuttuu institutionaalisen väkivallan jatkeeksi, aseeksi kansalaisyhteiskuntaa vastaan.
Poliisi ei ole ainoa mielenosoituksia kuvaava taho. Kysymykseen mielenosoitusten kuvaamisesta liittyy myös mielenosoituksia provosoimaan pyrkivät ja mielenosoittajien lähietäisyydelle videokameroineen tunkevat ”vastamielenosoitajat”. Omalla videokuvaamisellaan myös he asettavat mielenosoittajat haavoittuvaan asemaan, aiheuttavat mielenosoittamiselle häiriötä ja nostavat kynnystä mielenosoituksiin osallistumiselle. Poliisi ei suojaa mielenosoituksia tällaiselta häirinnältä, vaan vetoaa myös näiden henkilöiden sananvapauteen ja oikeuteen kuvata julkisella paikalla.
Yhteiskunnassa lisääntyvä valvonta ja kontrolli asettuu aina väistämättä vähintään ristririitaan perustavanlaatuisten oikeuksiemme kanssa. Sananvapaus, oikeus mielipiteeseen, mielenosoittamiseen ja häiriöttömään kokoontumiseen ovat demokratian toteutumisen kannalta keskeisimpiä oikeuksia. Nähtäväksi jää, tunnistaako poliisi jatkossa mielenosoituksen erityisluonteen ja pyrkiikö suojaamaan sitä – myös itseltään.
Ahiru, Aapa ja Ruusu eivät esiinny haastattelussa omilla nimillään.
Täydennetty 2.12.2024 klo 15.52 Konsta Arvelinin lausuntoa käsittelyperusteiden osalta.
- Yle 14.6.2024: Poliisi kuvasi Elokapinan mielenosoitusta videokameroilla ja kännyköillä – taltiointia lisätty selvästi. ↩︎
- Ilta-Sanomat 25.6.2024: Miksi poliisi kuvasi Elokapinan mielenosoittajia? ↩︎
- Tietosuojavaltuutetun toimisto: Kun viranomainen käsittelee henkilötietojasi. Luettu 24.11.2024. ↩︎
- Eduskunnan oikeusasiamies 10.10.2022: Poliisin haalarikameratoiminnassa oikeudellisia ongelmia. ↩︎
- Tietosuojavaltuutetun toimisto: Tietosuojaperiaatteet. Luettu 24.11.2024. ↩︎
- Poliisi: Tarkastusoikeus. Luettu 24.11.2024 ↩︎
- Lainkirjoittajan opas: Perusoikeuksien sääntely. Luettu 24.11.2024. ↩︎