Otettu Punamusta Liekki #11/helmikuu 2025:stä
Mitä on avotyö? Avotyö on ennen kaikkea työtä. Siinä työn tekijä kuluttaa aikaa ja energiaa muiden hyväksi, ihan kuten missä tahansa työpaikassa. Mutta avotyön tekijää ei lasketa työntekijäksi – hän ei kartuta eläkettä, ei voi kuulua ammattiyhdistykseen, ei nauti työterveydenhuollosta tai sairaslomista, ei kerrytä lomaa, ei saa työsopimusta, eikä saa edes palkkaa.
Palkan sijasta avotyön raatajaa palkitaan kunnan “työosuusrahalla”, joka voi olla niinkin “ruhtinaallinen” kuin 12 € päivässä – mutta käytännössä summa on keskimäärin 5 € päivässä. Nämä rahat siis päivässä, ei tunnissa! Tällä “suunnattomalla” rahavirralla avotyön tekijöiden monesti odotetaan maksavan työpaikkaruokailusta ja usein matkoistakin; ei ole harvinaista että työpäivän kulut ovat korvausta korkeammat.
Avotyön olemassaoloa perustellaan sillä, miten se “parantaa itsetuntoa” ja “saa tuntea itsensä hyödylliseksi”. Eli palkkioksi on tiedossa hyvää mieltä siitä, että saa hiljennettyä hetkeksi yhteiskunnan meihin iskostaman protestanttisen työmoraalin soimaavan äänen. Asia on näin siitä huolimatta, että avotyössä tuotetaan ilmaiseksi sosiaalista hyvää, josta ei-vammaisille maksetaan. Avotyön tekijöiltä näin evätään materiaalinen hyöty, ja samalla porvarit voivat polkea palkkoja valtion tuella.
Osakkeiden omistajat ovatkin se ainoa taho, joka hyötyy avotyöstä millään tavalla – porvarit eivät tunnetusti kieltäydy ilmaisesta työvoimasta. Avotyöhön vedetyt raatavat näiden pohattojen hyödyksi, ja siinä samalla alan työläisten työehtoja voidaan nitkuttaa alaspäin. Olisi siis kaikkien duunareiden – minkälaista työtä he sitten tekevätkin – yhteinen etu ajaa avotyöjärjestelmä alas ja ottaa vammaiset mukaan täysipainoisina työntekijöinä.
Moraalinen peruste avotyölle tuntuu olevan se, että vammaiset eivät pysty kaikkiin töihin. Tämä on totta, mutta vain siten, että kukaan ihminen ei pysty tekemään kaikkia töitä, vaikka olisi kuinka vammaton. Ne työt, mihin esimerkiksi kehitysvammaisia on avotyön puitteissa asetettu, ovat olleet pitkälti juuri niitä välttämättömiä, yhteiskuntaa ylläpitäviä tehtäviä, joita ei edes koronapandemian pahimpina kausina voitu jättää tekemättä. On siis päivänselvää, että vammaisetkin kantavat olennaisen korren yhteiskunnan kekoon. Pitäisi myös olla päivänselvää, että tästä työstä tulisi saada sama materiaalinen hyöty kuin muidenkin. Ihmisarvosta välittämättömienkin luulisi ilahtuvan siitä, että näin useampi ihminen voisi olla parempi kuluttaja ja aktivoida taloutta. Ainoastaan kaikkein rikkaimmat, ahneimmat ja yhteiskunnallisesti vahingollisimmat olisivat tätä muutosta vastaan, mutta mitäpä heistä – meitä ei huoleta elinpiiriämme tuhoavien miellyttäminen.
Allekirjoittajat:
Tuomas Kuusniemi
Kaj Fredriksson
Lauri Nissinen