Monkeriaan mietteitä – Punamusta Liekki #14/toukokuu 2025
Monkeriaan mietteitä -palstalla Oskari Haapsamo analysoi paikallista kulttuuritarjontaa tavoitteenaan kannustaa lukijoita yhteiskuntakriittiseen reflektioon taidetta peilinään käyttäen.
Perillä
Oulun teatteri
Ohjelmistossa lokakuuhun 2025 saakka
Onko rappukäytävä olemassa, kun valot sammuvat?
Oulun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä 23.4.2025 ensi-iltansa saanut, Heta Haanperän ohjaama Perillä kuvaa nimeämättömän lähiön harmaan elementtitalon D-rapun elämää. Esityksen pääosan esittäjää ei löydy 8-henkisen näyttelijäkaartin joukosta, sillä pääroolin saa betonibrutalistisen rakennuksen ulko-oven takana sijaitseva maailma. Alisha Davidowin ja Karoliina Koiso-Kanttilan suunnittelema, konstruktivististakin arkkitehtuuria edustava miljöö ansaitsee kaikessa karuudessaan dekonstruktiota.
“Tiedätkö, miten vaikeaa on rakentaa koti vieraalle maalle?”
Perillä-näytelmän Kouvolaa räntäsateessa muistuttava lavastus symboloi vieraantumista, josta lähes jokainen D-rapun asukas kärsii. Teatterin suurella näyttämöllä yhteys on symbolinen, mutta sen ulkopuolella, reaalimaailmassa todellinen: Rakennettu ympäristö muovaa ja luo sosiaalista todellisuuttamme. Lähiöiden sarjatuotetut betonikuutiot ovatkin kapitalismille alisteisen kulutushyödykkeen 1900-luvun moderni arkkitehtoninen vastine, jonka homogeeninen julkisivu pakottaa yksilön kohti konformiteettia. Kerrostalossa itseilmaisu on sallittua ainoastaan asunnon seinien sisällä – D-rapun tapauksessa myös pyykkituvassa – missä se ei muodosta uhkaa yleiselle järjestykselle. D-rapun asukkaat ovat kotiensa ja näytelmän motiivina niihin kietoutuvien menneisyyksiensä vankeja.
Kaupungistumisen alkuaikoina keskustat toimivat työväen elävänä kohtaamispaikkana, joka mahdollisti yhteisöllisyyden ja mielekkään vuorovaikutuksen kanssaihmisten kanssa toimien hautomona uusille yhteiskunnallisille ja kulttuurisille ideoille. Lähiön kerrostalon piha parkkipaikkoineen on suuri autio. Perillä-näytelmässä D-rapun ulkopuolella avautuvan steriilin jättömaan ainoa virike satunnaisten ohikulkijoiden ohella on Rauno Paanasen suunnittelema, näytelmän hahmojen mielentilaa kuvaava äänimaisema.
Ulko- ja kotioven väliin jäävä rappukäytävä alleviivaa jakoa vaarattomaksi kuohitun yksityisen ja lannistavaksi köyhtyneen julkisen välillä. D-rapun käytävätila on paikka vaivaantuneille kohtaamisille. Sen liminaalisessa tilassa ei ole vakiintunutta sosiaalista koodistoa ohjaamaan vuorovaikutusta, minkä seurauksena toisen asukkaan kanssa jaettu hissimatka uhmaa aika-avaruuden lainalaisuuksia kestäen lähes ikuisesti ja ovet paukahtelevat hätäisesti. Miten tällaisessa paikassa voi edes kuvitella löytävänsä perille?
“Joskus vanhoissa taloissa menee putkia hajalle ja sitten ne täytyy korjata”
Näytelmän eniten toimijuutta omaava henkilöhahmo on D-rappua sarjaremontoiva vuokraisäntä Harri. Tarinan edetessä yhden perheen yhdistävä ja toisen hajottava hahmo on niin queer-koodattu, kuin A. Le Coqeja korkkaava, työkaluliiveihin ja turvakenkiin sonnustautunut mies vain voi. Näytelmän alkupuolella hänen suustaan kuullaan ratkaiseva toteamus, jonka renovoitavan asunnon seinään iskeytyvä lekavasara myöhemmin todentaa: Talon seinät ovat paperinohuet.
Yhteisöllisyyden tielle rakennettuja muureja on mahdollista murtaa.
Tekstin väliotsikot ovat näytelmän vuorosanoja.
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!