Reportaasi – Punamusta Liekki #14/toukokuu 2025
Teksti ja kuvat: Onni Storm
Kello on hieman yli kolme yöllä, kun nousemme hämärästi valaistusta linja-autosta Havannan viileähköön ilmaan. Mustan taivaan alla katu alkaa täyttyä ihmisistä, mutta pysyy silti melko hiljaisena. Väkijoukko on valtava. Ihmiset kantavat mukanaan erilaisia banderolleja ja lippuja, jotka kuuluvat erilaisille kommunistipuolueille, ammattiliitoille ja vasemmistolaisille organisaatioille ympäri maailman. Joukossa on myös paljon Palestiinan lippuja ja keffiyeh-huiveja.
Liikumme väkijoukkojen mukana hiljaa kohti Yhdysvaltain suurlähetystöä, jonka edessä olevalle aukiolle on rakennettu lava varustettuna jättikokoisilla kaiuttimilla ja kolmella suurella näytöllä. Kuljettuamme varsin löysän turvatarkastuksen läpi pääsemme varsinaiselle tapahtumapaikalle. Paikalla on helposti tuhansia. Lapset heiluttavat pieniä paperisia Kuuban lippuja ja sotilasuniformuihinsa pukeutuneet reserviläiset naureskelevat keskenään jollekin lavalla tapahtuvalle. Jopa Raúl Castro ja Kuuban tämän hetkinen presidentti Miguel Díaz-Canel ovat paikalla. Aurinko on korkeintaan vasta harkinnut nousemista, kun kaiuttimet alkavat soittamaan salsaa täydellä teholla, varmasti pilaten Yhdysvaltain suurlähetystön työntekijöiden unet. Vuoden 2024 vappujuhla Havannassa on alkanut.
Kymmenen päivää aikaisemmin, 21. huhtikuuta 2024, saavuin Euroopan vasemmistopuolueen sponsoroimana Kuubaan edustamaan Vasemmistonuoria Kuuban jokavuotisessa vapun solidaarisuusprikaatissa sekä sen lopuksi pidettävässä International Meeting of Solidarity with Cuba and against imperialism -konferenssissa. Kaksi viikkoa kestäneen matkan aikana pääsin kokemaan ja näkemään Kuubaa eri näkökulmista, oppimaan sen nykypolitiikasta, taloudesta, kulttuurista ja historiasta sekä tapaamaan ainutlaatuisia tovereita maailman joka kolkasta.
Tapaamani kuubalaiset, olivat he sitten tavallisia kadun tallaajia tai valtiolle työskenteleviä koordinaattoreita, olivat erittäin avoimia maata riivaavista ongelmista ja usein myös puhuivat niiden juurisyistä syvällä ymmärryksellä ja nyanssilla. Vierailuni oli siinä mielessä traagisesti ajoitettu, että pääsin näkemään Kuuban sen pahimmassa kriisissään sitten Neuvostoliiton romahtamisen. Osa sanoi tilanteen olevan jopa 90-luvun kriisiä vakavampi.
Yhdysvaltain 65 vuotta kestänyt Kuuban kauppasaarto muuttui huomattavasti entistä laajemmaksi Donald Trumpin ensimmäisen kauden aikana. Trump lisäsi yli 200 uutta pakotetta ja palautti Kuuban terrorismia tukevien valtioiden listalle.1 Erityisesti jälkimmäinen päätös johti kriisin syvenemiseen, sillä pankit ympäri maailman lakkasivat toimintansa Kuuban kanssa. Valtavista talousvaikeuksista huolimatta kuubalainen yhteiskunta vaikutti erilaiselta verrattuna mihinkään aikaisemmin kokemaani. Tuntui ikään kuin siltä, että olisin valtion sijaan matkustanut valtavan ryhmätyön keskelle. Se oli hieno tunne.
Ilta alkoi hämärtyä saavuttuani Havannan lentokentälle. Olin ainoa delegaatti Suomesta, mutta pääsin varsin nopeasti tapaamaan Etelä-Afrikan nelihenkisen delegaation sekä Ruotsin ja Tanskan delegaatit. Työntekijä kuubalaisesta ystävyysinstituutti ICAP:ista oli myös vastassa odottamassa, ja meidät passitettiin suureen siniseen linja-autoon, jonka kyljessä luki “Transtur”. Nämä kuljetusbussit tulisivat viemään prikaatiamme paikasta toiseen karavaanissa seuraavan kahden viikon ajan. Autoissa oli mukavat penkit, viileä tuuletus, siniset neonvalot ja ainakin yhdessä oli torakoita.
Lähdimme liikkeelle, määränpäänä prikaatin majoittava leiri Camp Internacional Julio Antonio Mella (CIJAM) noin 45 kilometrin päässä Havannasta. Jokainen oli varsin uupunut matkastaan, mutta kukaan ei kehdannut nukahtaa. Katselin ikkunasta Havannan katuja, sitten tyhjää valtatietä ja lopulta pimeää maaseutua, jota valaisi vain ihmisten pihoille asennetut valonheittimet siellä täällä.
Tovereita ja raatamista
CIJAM oli hieno paikka. Leirin sisäänkäyntiä komisti muraali Fidel Castrosta ja sisäpihalla oli palmuja, joiden latvassa pörräsi päivisin kolibreja. Sisäpihalla oli myös baaritiski, josta sai erittäin hyviä mojitoja 25 pesolla. Saman verran, eli ei juuri mitään, maksoi myös tunti nettiyhteyttä. Kuubassa julkinen verkko nimittäin toimii pienillä korteilla, joita saa halvalla ostettua sieltä täältä.
CIJAM koostui matalista betonirakennuksista, joista suurin osa oli majoitusta varten. Huoneet olivat pieniä, ja niissä oli aina neljä kerrossänkyä, yksi joka nurkassa. Ikkunoissa ei ollut lasipaneeleja ollenkaan, vaan suuret kaihtimen tapaiset. Vessoja oli muutama ja osassa oli myös suihkukoppeja. Vettä tuli huonosti ja yöllä ei ollenkaan, joten vessat vedettiin kaatamalla ämpäristä pönttöön. Ruokalan seinillä oli ihme kyllä vanhoja matkailujulisteita mainostamassa Suomea. Siellä oli myös televisio, josta katsoimme Kuuban uutisia, lastenohjelmia ja urheilua. Ruoka oli lähes joka päivä samanlaista. Lihaa (yleensä nautaa, vuohta tai kanaa) useimmiten nyhdettynä, riisiä ja salaattina kaalia ja trooppisia hedelmiä. Sivussa oli yleensä leipää ja jonkinlaista keittoa.
Kuubaa retuutteleva talouskriisi ja pahentunut kauppasaarto on vaikeuttanut maan ruokapulaa huomattavasti. Castron hallinto perusti jokaiselle jaettaviin ostokortteihin perustuvan elintarvikkeiden säännöstelyjärjestelmän vuonna 1963. Ostokorttien avulla kuubalaiset saivat vuosikymmeniä monipuolisen valikoiman elintarvikkeita erittäin halvalla valtion asettamien hintojen ansiosta. Järjestelmä oli koetuksella 90-luvun kriisin aikaan ja valikoima pieneni, mutta kriisistä selvittiin. Nykyään ruokapula uhkaa johtaa nälänhätään. Talouskriisi on kuormittanut säännöstelyjärjestelmää valtavasti ja uusilla osittain avatuilla markkinoilla ruoan hinta on absurdin korkea verrattuna kuubalaisten keskivertotuloihin.2
Ensimmäisenä iltana CIJAM oli melko tyhjillään. Vein matkatavarat huoneeseeni, jossa nukkui kaksi Kreikan viisihenkisestä delegaatiosta. Tulin heidän kaikkien kanssaan erittäin hyvin toimeen koko prikaatin ajan. Seuraavana aamuna saapui suurin osa muista delegaatioista. Ghanasta tuli noin 40, Saksasta 30, Kanadasta ja Briteistä liki 50, mutta eniten tuli Yhdysvalloista, yhteensä 84 delegaattia eri organisaatioista ja puolueista. Pienempiä delegaatioita tuli esimerkiksi Australiasta, Koreasta, Ranskasta ja Hondurasista. Leiri täyttyi ihmisistä. Sillä kokoonpanolla kiersimme Kuubaa, paiskimme maataloustöitä, opimme uutta ja kävimme mahtavia poliittisia keskusteluja, yleensä hieman humaltuneena työpäivän jälkeen. Opin USA:n delegaatiolta, kuinka absurdit Yhdysvaltain harjoittamat Kuuba-rajoitteet todella olivat. He eivät saaneet edes ottaa kuvia lehmistä, sillä ne olisi kuulemma voinut tulkita todisteiksi Kuuban valtiolle työskentelemisestä. Varovaisuudestaan huolimatta pari delegaation jäsentä otettiin tunteja kestäviin kuulusteluihin heidän palattuaan takaisin Miamin lentokentälle prikaatin päätyttyä.
Prikaatin työpäivät koostuivat suurelta osin raivaus- ja maataloustöistä, joita teimme ryhmissä leirillä ja lähialueen työosuuskunnissa. Osuuskuntiin meidät vietiin vanhoilla kuorma-autoilla, joiden lavoille meidät sullottiin kunnes enempää ei mahtunut. Ihmiset vilkuttivat kun ajoimme ohi, jotkut soittivat autojensa torvia. Vilkutimme aina takaisin. Yhdellä matkalla osuuskunnalle vastaamme ajoi maantiellä oliivinvihreä kuorma-auto, joka tööttäili meille tervehdykset. Vilkuttaessamme takaisin huomasimme auton hinaavan perässään ilmatorjuntatykkiä. Kaikki rupesivat hurraamaan ja nostamaan nyrkkiä ilmaan.
Työ oli oudon tyydyttävää ja työilmapiiri innostunutta, huolimatta ajoittain lähes 40 asteen lämpötilasta ja porottavasta auringosta. Onnistuin myös leikkaamaan raivaustöissä köynnöksellä peukaloni auki ja kantamaan olallani kuollutta puunrunkoa täynnä pieniä termiittejä, jotka saivat koko yläruumiin palamaan tuhannen auringon voimalla.
Vaikeuksia ja mahdollisuuksia
Kun kaikki delegaatiot olivat prikaatin toisena päivänä saapuneet paikalle ja lounas syöty, pidettiin leirillä luento Kuuban taloudellisesta strategiasta ja nykyhetken vaikeuksista. Puhujana oli taloustieteilijä Gladys Cecilia Hernández Pedraza. Hernández puhui talouskriisistä, inflaatiosta, Kuuban uudesta yksityisestä sektorista ja sen tuomasta eriarvoisuudesta, aikomuksesta kehittää teknologista sektoria ja bioteknologiaa sekä ekologiasta ja ilmastokriisiin valmistautumisesta. Hän puhui myös Kuuban suunnitelmista jatkaa maan demokratian kehitystä ja päätöksenteon desentralisaatiota kunnalliselle tasolle.
Hernández kertoi nykytilanteen olevan äärimmäisen kuormittava, mutta sanoi suurimman osan silti uskovan sosialistiseen projektiin. Erityisesti terrorismia tukevien valtioiden listalla oleminen on pahentanut asioita, sillä pankit maailmalla ovat joko katkaisseet välit Kuubaan tai kasvattaneet korkoja. Hernándezin mukaan korot olivat nousseet nelinkertaisiksi sitten listauksen.
Neuvostoliiton hajoamisen aiheuttama 90-luvun kriisi vei Kuubalta sen suurimman taloudellisen liittolaisen ja pakotti maan muuttamaan talouspolitiikkaansa lähinnä markkinoiden ja yksityisen sektorin avaamisen muodossa. Maa avasi matkailualansa ja mustassa pörssissä yleistynyt Yhdysvaltain dollari laillistettiin. Tämä elvytti kriisiytynyttä taloutta, mutta johti ulkomaisen pääoman tulvaan Kuubaan. Dollarin käyttö maksuvälineenä yleistyi merkittävästi, sillä Kuuban peso oli talouden romahdettua menettänyt arvonsa. Hallitakseen tilannetta Kuuba perusti kahden valuutan järjestelmän. Kehitettiin vaihtokelpoinen peso (CUC), joka sidottiin dollarin kurssiin. Kahden valuutan kurssiero kuitenkin huononsi pitkällä tähtäimellä kuubalaisten ostovoimaa, joten yhden valuutan järjestelmään palattiin vuonna 2021.
Yksi valuutta tuottaa omat ongelmansa. Kuuban peson kurssi on taas romahtanut ja voimakas inflaatio tekee markkinoilla myydyistä hyödykkeistä kalliita. Hernández on taloustieteen professori ja saa palkkaa noin 4000 pesoa kuussa. Rahalla saa kennon kananmunia.
Hernández näkee ratkaisuna turistien suosimien hyödykkeiden hintojen nostamisen ja erityisesti maan omavaraisuuden lisäämisen. Samoilla linjoilla on hallitus. Kunnilla on jo pitkään ollut varsin paljon autonomiaa, mutta sitä ollaan lisäämässä entisestään. Sekä poliittista että taloudellista autonomiaa on lisätty. Desentralisaatiota on myös harjoitettu jakamalla 30% valtion omistamasta maasta osuuskunnille. Tämä nähdään suunnitelmatalouden kannalta tehokkaana sekä toimenpiteenä, joka tulee lisäämään paikallista demokratiaa ja vapautta. Hallitus kuitenkin tiedostaa myös, että alueellinen taloudellinen autonomia on johtanut kuntien eriarvoisuuden lisääntymiseen. Kuuban keskiosissa ja erityisesti Santa Clarassa on asiat paremmin kuin muualla maassa, kertoo Hernández.
Myös markkinataloutta on viime aikoina laajennettu. Hernández vaikutti puhuvan uudesta yksityisestä sektorista ristiriitaisin tuntein. Pienet ja keskisuuret yritykset (Mipymet) laillistettiin vuonna 2021. Yritykset voivat toimia valtion alaisina, osuuskuntina, rajoitettuina yksityisinä yrityksinä sekä yhteisyrityksinä ulkomaisten firmojen kanssa. Mipymet auttavat saamaan maahan ulkomaista pääomaa, mutta ovat myös lisänneet taloudellista eriarvoisuutta, Hernández kertoo. Tapaamillani kuubalaisilla oli usein Mipymeitä kohtaan tietynlainen viha-rakkaussuhde. Pääsin myöhemmin näkemään yhtä näistä yrityksistä, ja ymmärsin tunteen täysin. Jo pelkästään palkkatyöläisyys ulkomaailmaan yhteydessä olevalle pienyritykselle takaa moninkertaisen kuukausipalkan maan keskiarvoon verrattuna, puhumattakaan näiden yritysten toimitusjohtajien tuloista.
Hernández puhui paljon myös ekologiasta. Vaikka desentralisaatio on iso osa Kuuban agendaa, nähdään ilmasto- ja ympäristöpolitiikka valtakunnallisena kysymyksenä. Tämä tulisi näkymään erityisesti uusissa opetussuunnitelmissa. Valtiolla on myös nuori uusiutuvan energian ohjelma, johon liittyy muun muassa uusien aurinkofarmien pystyttäminen ja orgaaninen maaperän kehittäminen. Jälkimmäinen on erityisen tärkeää, sillä maaperästä 60% kärsii Hernándezin mukaan mineraalivajeesta. Kuuba toipuu vieläkin vuosisatoja kestäneestä sokeriruo’on viennistä johtuvasta monokulttuurista, joka on turmellut maaperää huomattavasti. Maa on tästä syystä yliriippuvainen lannoitteesta ja kaskenpoltosta.
Hernández muistuttaa, että myös maatalouden tehottomuus vaikuttaa inflaatioon ja pahentaa kriisiä. Tähän on yritetty vaikuttaa myös kannustamalla Kuuban väestöä, josta ylivoimainen enemmistö on korkeakoulutettu ja asuu kaupungeissa, muuttamaan takaisin maaseudulle. Oman tilan voi saada valtiolta käytännössä ilmaiseksi, kunhan vaan viljelee maata.
Hernández ei kuitenkaan väitä kaikkien Kuuban ongelmien johtuvan ainoastaan kauppasaarrosta. Etenkin ruokatilanteen ja julkisen liikenteen suhteen on paljon parantamisen varaa. Juniin kannattaa kuulemma ottaa kitara ja kirjoja mukaan, sillä ne saattavat jäädä jumiin tunneiksi. Hernández sanoo ymmärtävänsä, miksi ihmiset lähtevät maasta. Aivovuoto on jatkuva ongelma, mutta ketään ei kielletä lähtemästä.
Prikaatin viidentenä päivänä 25.4. lähdimme Cienfuegosin provinssiin. Siellä pääsin muun muassa tutustumaan kuubalaiseen mipyme-pienyritykseen, paikalliseen CDR-kansankomiteaan ja sinikieliseen koiraan, jonka paikalliset lapset olivat nimenneet Titoksi. Kävimme myös Zapatan suoalueella Sikojenlahdella, jossa Yhdysvallat ja CIA järjestivät huhtikuussa 1961 maihinnousun yrityksenä kumota Kuuban vallankumous. Matkasimme tämän jälkeen vielä takaisin CIJAM-leirille sekä Havannaan.
Lue näistä ja monista muista matkan tapahtumista reportaasin toisessa osassa, joka ilmestyy seuraavassa numerossa.
Lähteet:
- Cuba: U.S. Policy in the 116th Congress and Through the Trump Administration. congress.gov. Luettu 22.1.2021. ↩︎
- Rationed food kept Cubans fed during the Cold War. Today an economic crisis has them hungry. apnews.com. Luettu 24.3.2024. ↩︎
Onko sinulla palautetta? Voit lähettää sen osoitteeseen punamusta.liekki@proton.me!