Ei enää koskaan Hiroshimaa!
Oulussa pidettiin 6. elokuuta mielenilmaus Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhrien muistoksi.
Oulussa pidettiin 6. elokuuta mielenilmaus Hiroshiman ja Nagasakin atomipommien uhrien muistoksi.
Otettu Punamusta Liekki #7/2024:stä Teksti ja kuva: Sanna Hiltunen Palestiina-mielenosoitukset Oulun keskustassa jatkuvat. Lauantaina 17. elokuuta Oulun Kauppurien keidas täyttyi jälleen voimakkaista tunteista ja solidaarisuuden […]
Lokakuusta 2023 lähtien, kun Gazan tilanteesta ja Israelin toteuttamasta kansanmurhasta levisi sosiaaliseen mediaan reaaliaikaista tietoa, Oulussa heräsi voimakas tarve osoittaa solidaarisuutta palestiinalaisille. Sosiaalisen median kautta oululaiset saivat suoran näkymän tilanteeseen, joka valtamediassa jäi vähemmälle huomiolle, ja josta uutisoidaan edelleen Israelin roolia peitellen. Tämä on johtanut paikallisten ihmisten aktivoitumiseen ja erilaisten solidaarisuustapahtumien järjestämiseen.
Meksikon hallitus on käynnistänyt julistamattoman sodan maan alkuperäiskansoja vastaan.
Aragonin parlamentin kansalaisvaikuttamisesta ja ihmisoikeuksista vastaava valiokunta toivotti keskiviikkona 15.5. tervetulleeksi Kurdistanin kansalliskongressin (KNK) jäsenen Özlem Tanrıkulun. Tapaamisen taustalla oli useiden kansalaisyhteiskunnan yhdistysten ja ryhmien vetoomus, jossa komissiota kehotettiin käsittelemään kurdijohtaja Abdullah Öcalanin tilannetta.
Riian ensimmäiset anarkistiset kirjamessut järjestettiin 24.-26. toukokuuta. Kansainväliset vieraat Italiasta, Yhdysvalloista, Puolasta, Ukrainasta, Valko-Venäjältä, Suomesta, Ruotsista, Liettuasta ja Virosta toteuttivat ohjelman, joka sisälsi työpajoja, luentoja, paneelikeskusteluja ja paljon muuta. Paikalla oli 15 eri maista saapunutta kirjakauppaa ja distroa, ja illat vietettiin elävän musiikin ja seurustelun merkeissä.
Oulun Elokapina järjesti mielenosoituksen Oulun lentokentällä perjantaina 19.4. lentoalan massiivia tukia vastaan. Mielenosoitus oli rauhanomainen, performatiivinen hautajaissaattue puheineen hiljalleen hiipuvalle maapallollemme, jota kestämätön lentoliikenne osaltaan kuumentaa.
Oulun keskustassa järjestettiin 8.4.2024 tietääksemme Suomen ensimmäinen automarssi Palestiinan, Gazan ja tulitauon puolesta ja Israelin suorittamaa kansanmurhaa vastaan.
Otettu Punamusta Liekki #4:stä Kirjoittaja Mirjami Rautio Supon uudeksi johtajaksi on nimitetty perussuomalaisen puolueen jäsen, sisäministeri Mari Rantasen poliittinen valtiosihteeri Juha Martelius. Jo alkuvuodesta, kun […]
Otettu Punamusta Liekki #2:sta Kirjoittaja Árpád Kovács Turkki suorittaa taistelussa kurdeja vastaan säännöllisesti sotilasoperaatioita sekä Syyrian että Irakin puolella. Viime vuoden lokakuussa Turkin ilmavoimien iskut […]
Otettu Punamusta Liekki #2:sta Lähde: Human rights report exposes widespread violations in Turkish-held northern Syria. https://medyanews.net. 12.1.2024. Human Rights Watch on julkaissut raportin, jossa kerrotaan […]
Otettu Punamusta Liekki #2:sta Kirjoittaja Mirjami Rautio Saksassa 61 prosenttia ihmisistä ei pidä Israelin sotatoimia Gazassa perusteltuna, kertoo saksalainen tietokanta- ja tilastokeskus Statista. Näin siitä […]
Otettu Punamusta Liekki #2:sta Kirjoittaja Mirjami Rautio Oulu Voices for Palestine -yhteisö järjesti Oulussa Palestiinaa tukevat mielenosoitukset 20. joulukuuta, 7. tammikuuta ja 27. tammikuuta. Mielenosoituksiin […]
Otettu Punamusta Liekki #1:stä Lähde: Japan’s shift to UN terrorism standard results in PKK delisting. www.medyanews.net. 30.11.2023. (HUOM! Tilanne on muuttunut tämän artikkelin julkaisun jälkeen, […]
Otettu Punamusta Liekki #1:stä Kirjoittaja Mirjami Rautio Oulun vastaanottokeskus (OVOK) oli valtakunnallisesti otsikoissa marraskuun lopulla, kun itärajalla lisääntynyt turvapaikanhaku aiheutti keskuksessa erikoisen menettelyn edestakaisine manöövereineen. […]
Copyright © 2026 | WordPress Theme by MH Themes